HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 1) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
SEURAKUNNAN LOISTELIAS YLÖSTEMPAUS

On hienoa nähdä tämä kaunis maa jälleen, ja nämä kauniit ihmiset. Kiitos hyvin paljon. Ennen kuin rukoilen, mikä siunaus tulla luoksenne jälleen, tähän siunattuun Suomen kansakuntaan. Haluan aloittaa arvostamalla HERRAAMME JEESUSTA, että Hän salli minun tulla tänne tänä todella tärkeänä ajankohtana seurakunnan historiassa.

Nyt, haluan ensimmäiseksi aloittaa arvostaen TV7:n johtajaa, että hän kutsui minut siunattuun kansakuntaanne ja myös isännöi tätä 2-päiväistä Konferenssia sekä Parantumiskokousta, joka tulee tapahtumaan täällä kolmantena päivänä. Halleluja. Haluan myös arvostaa Pastori Keijoa. Kiitos hyvin paljon. HERRA Siunatkoon teitä, että sallitte minun tulla, että isännöitte minua ja vastaanotitte minut. Ja että sallitte minun Puhua kaiken, minkä HERRA haluaa Puhua tälle maalle.

Haluan nopeasti käydä läpi täällä olevat Pastorit. Meillä on Keniasta virkaa toimittava Arkkipiispa Litunda täällä. Sitten meillä on Piispa kenraalimajuri Kyaka, Piispa Kibaliach, Piispa Kimani. Ja Piispa Nieswand, Jesus is LORD Radion johtaja. Tämän lisäksi meillä on joitakin korkea-arvoisia ihmisiä; Arkkipiispa Hollannista. Kiitos, Arkkipiispa Banza. Ja Arkkipiispa Etelä-Koreasta on täällä tiiminsä kanssa. 13 ihmistä on täällä Etelä-Koreasta. Sitten Arkkipiispa Italiasta on täällä, Charles Affram. Ja Arkkipiispa Ruotsista. Tiedän, että on monia muita Pastoreita. Pastori Anna Anttila, te tunnette hänet täällä. Ja monia. Pastori Aaron on täällä. Kaikki muut Pastorit, pyydän, nouskaa ylös. Kiitos todella paljon. Kyllä, Slovakiasta. Mistä päin olet? Suomesta. Kiitos hyvin paljon, että tulit. Onko muita Pastoreita? Näen monia Pastoreita. Näen Pastorin Tanskasta. Kiitos hyvin paljon. New Orleansista. Ja aina Etelä-Koreasta saakka. Ja sitten tyttäreni Ruotsista. Te olette kaikki Etelä-Koreasta, eikö? Kiitos. Olette hyvin tervetulleita. Olet siis tullut Hollannista. Kiitos hyvin paljon. Ja Itävallasta. Slovakiasta, sinun kuuluu istua edessä. Kiitos hyvin paljon. Saanko tietää tästä Pastorista täällä? Olet Suomesta, eikö vain? (Vastaa: Turusta.) Aiotko kutsua minut sinne jonakin päivänä? (Vastaa: Ilomielin.) Haluan tulla. Haluan tulla mahdollisimman moneen kaupunkiin. Kiitos hyvin paljon. Pastori Mireille, olet täällä. En esitellyt sinua. Kiitos hyvin paljon.

Nyt, tulen hyvin tärkeän HERRAN Sanoman kanssa tähän Siunattuun kansakuntaan. Sillä HERRA on Puhunut kanssani tänä ajankohtana, koskien todella tärkeää tapahtumaa, joka on pian tapahtumaisillaan. Kyllä. HERRA on Puhunut kanssani MESSIAAN Loisteliaasta Tulemuksesta. Aion kulkea kanssanne hitaasti tähän keskusteluun. Syy, miksi sanon, hyvin hitaasti ja vakaasti, on, koska tässä Sanomassa on valtavan suuri mahdollisuus Herätykselle. Elvyttämään seurakunta. Juuri nyt en antanut kenialaisille mahdollisuutta puhua. Mutta jos olisin antanut, he olisivat kuvailleet sitä Herätystä, joka tapahtuu nyt Keniassa. Ja kiitän teitä siitä, että olemme livenä TV:ssä, jotta vielä useammat ihmiset saavat olla osallisina siitä, mitä tulen teille jakamaan täällä. Nyt, tämä Herätys on hyvin suuri, todella suuri. Se on Pyhän Hengen Herätys. Ja kun kuuntelet tätä Herätystä, tämä on itseasiassa parannuksenteon, synnistä pois kääntymisen ja MESSIAAN Tulemukselle tien valmistamisen Herätys.

Joten kun etenen tässä Sanomassa tänään, tulen jakamaan joitakin todella tärkeitä näkyjä täällä tänään. Ja sitten tulen antamaan sen ymmärryksen, ilmestyksen ja Ohjeistuksen, mitä HERRA Puhuu seurakunnalle. Joten kun jaan tämän, te alatte nopeasti ymmärtää, että tämä Herätys, mistä Puhun tässä, on Pyhyyden Herätys. HERRA pyytää seurakuntaa palaamaan takaisin pyhyyteen. Sillä Raamattu sanoo, ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. Joten tästä tulee valtavat kolme päivää täällä. Juuri nyt kun Puhun, on kaksi päivää Konferenssia ja kolmas päivä on Parantumiskokous. Nyt, olen jo nähnyt tuon Parantumiskokouksen. Näen, että maahanne tulee valtava vierailu. Olen jo nähnyt sen. Olen nähnyt jo tämän. Joten elämme valtavia aikoja, jolloin on suuri vierailu seurakunnassa, HERRAN huoneessa. Ja Siunattuja ovat ne kansakunnat, jotka liittyvät tähän JUMALAN liikehdintään. Halleluja. Aion siis edetä askel askeleelta, rakkaat ihmiset, kuvaillakseni HERRAN keskustelua. Ja sitten askel askeleelta sarjassa keskusteluja, joita HERRA on käynyt kanssani, koskien MESSIAAN Tulemusta. Jokainen niistä on hyvin erityinen ja hyvin ainutlaatuinen. Sillä Hän Puhuu aina erilaisen keskustelun, erilaisen Ohjeistuksen seurakunnalle, koskien yhtä asiaa.

Nyt, haluan aloittaa hiljattain tapahtuneesta keskustelusta, ja tulen kuvailemaan HERRAN vierailun tässä. Ja tulen etenemään muissa keskusteluissa siihen pohjautuen. En halua, että jäätte mistään paitsi. Haluan teidän saavan yhtä paljon kuin Kenia on saanut. Olen nähnyt paljon parantumisia täällä. HERRA on jatkanut Puhumista kanssani niistä parantumisista. Jopa viime yönä puhuen tästä vierailusta, ihmisistä, joita Hän tulee parantamaan. Tämä tulee siis tapahtumaan. Mutta nyt haluan jakaa teille HERRAN Ohjeistusta.

Nyt, antakaahan kun aloitan hiljattain tapahtuneesta keskustelusta, 15. tammikuuta, 2017. Tämä on viimeisimpiä keskusteluja. Nyt, tämä on se näky, jonka näin. HERRA on Puhunut kanssani aiemminkin MESSIAAN Tulemuksesta ja seurakunnan ylösottamisesta. Kyllä. Mutta tämä erityinen kerta oli erilainen. Joten 15. tammikuuta, 2017, tämä on se, mitä tapahtui tuossa näyssä. HERRA nosti minut ylös maapallon yläpuolelle. Ja kun Hän nosti minut ylös maapallon yläpuolelle, kun olin maapallon yläpuolella, Hän laittoi minut katsomaan vasemmalle puolelleni. Joten olen siinä ylös nostettuna, ja kun katson vasemmalle puolelleni, alaspäin, silloin näin, kun seurakunta otettiin ylös. Ja näin monia yksityiskohtia. Yksi yksityiskohta, minkä näin. Oli todella ihmeellistä nähdä, että Kirkkaus on se, joka vetää seurakunnan ylös. Kirkkaus. HERRAN Kirkkaus vetää seurakunnan ylös.

Uudelleen. Olin nostettuna ylös maapallon yläpuolelle. Hän laittaa minut kastomaan vasemmalle puolelleni ja alaspäin, tällä tavoin. Ja näen seurakunnan, kun sitä ollaan nostamassa ylös. Se on todella vaikuttavaa. Vaikuttavaa. On mahtavaa nähdä se omin silmin. Ja kun seurakuntaa ollaan nostamassa ylös, katsokaa, mitä tapahtuu. Ymmärsin, että Kirkkaus ottaa heidät ylös vetäen heitä, ottaen heidät ylös, tällä tavoin. Heidät otettiin tällä tavoin, ylös. Ja sitten he kääntyvät oikealle suoraan edessäni tässä. Ja kun he kääntyvät oikealle, ja heitä ollaan vieläkin ottamassa ylös, silloin siinä oli valtavan suuri JUMALAN Kirkkauden Pilvi heidän edessään. Se Pilvi, josta olen profetoinut, ja joka on vieraillut seurakunnassa, Keniassa. Tämä Pilvi (näyttää Pilven kuvaa), JEHOVAN Pilvi. Kuitenkin, tällä kertaa Hän oli todella suuri, todella valtavan suuri. Hyvin, hyvin suuri. Melkein puolet maapallon koosta. Hyvin, hyvin suuri. Joten heidät nostetaan ylös. Kirkkaus vetää heitä. Ja Hän avaa silmäni, ja pystyn näkemään Kirkkauden aivan kuin naurut vetävän heitä. Ja he kääntyivät oikealle. Ja kun he kääntyivät oikealle, he olivat nyt kasvotusten suoraan Kirkkauden, suuren JUMALAN Pilven kanssa. Ja kun he olivat kasvotusten suuren JUMALAN Pilven, Kirkkauden kanssa, Pilven kanssa, niin he jatkoivat matkaansa. Ja kun he olivat hyvin lähellä Pilveä, niin edessäni, näin suoraan edessäni, suunnilleen 20-30 metrin päässä minusta, edessäni. Kun he olivat juuri menemäisillään sisälle, niin Pilvi avautui, tällä tavoin. Näin Taivaan Oven avautuvan, tällä tavoin. Sitten he alkoivat mennä sisälle. Mutta siitä tuli vieläkin mahtavampaa. Kun he olivat juuri menemäisillään sisälle ja Pilvi avautui, siitä tuli vieläkin loisteliaampaa. Miksi sanon, vieläkin mahtavampaa?

Sillä tuona hetkenä he olivat jo menemässä sisälle ja Pilvi virtasi jo heidän ohiteen, tällä tavoin. Silloin kaksi askelmaa ilmestyi; yksi, kaksi porrasta. Kaksi askelmaa ilmestyi. Porrasta, askelmaa, niin kuin nämä tässä. Kaksi askelmaa ilmestyi. Mutta se, mikä minua ihmetytti todella paljon, on, että nuo askelmat, portaat, nuo kaksi, tällä tavoin, tällä tavoin, kaksi, olivat loisteliaan Kirkkaat. Joten pystyin näkemään Pilven sisällä askelmien Kirkkauden loistavan, sädehtivän ja kimmeltävän. Tuon Pilven sisällä. Pystyin siis näkemään tuon Kirkkauden. Portaiden, askelmien säteilevän Kirkkauden, loistavan Kirkkauden, kun he nyt astuivat mennäkseen sisälle. Kun Pilvi oli avautunut, ja kun he menivät sisälle, huomasin myös, että portaat olivat loisteliaan Kirkkaat, kauniin Kirkkaat. Joten he astuivat Kirkkauteen, astuivat Kirkkauteen. Näin sen. Kaunista! Se on kaunis hetki! Ehkä tärkein hetki ihmisen historiassa, kun he lopulta voivat astua sisälle. Joten tällä tavoin he astuvat noille Kirkkauden askelmille. Ja pystyn näkemään tuon Kirkkauden. Ja he astuvat tällä tavoin, ja sitten näin heidän kaikkien astuvan sisälle Taivaaseen suoraan edessäni. 15. tammikuuta, 2017. Ja kun he astuivat sisälle, Pilvi peitti heidät sisälle.

Tämä on siis se Sanoma, josta haluan aloittaa täällä tänään. Mutta on joitakin yksityiskohtia, joita näin, ja jotka haluan jakaa rakkaiden ihmisten kanssa, jopa monien kansakuntien kanssa, jotka ovat kuulolla. On joitakin erityisiä yksityiskohtia, joita haluan vetää esille, koskien sitä, mitä näin. Sillä, numero 1) näin joitakin heistä lastensa kanssa. Tämä shokeerasi minua todella paljon; heidät lastensa kanssa, astuvan sisälle heidän kanssaan. Tarkoittaen, perheitä, jotakin sen tapaista. Tämä antoi minulle siunatun toivon, että jotkut teistä tulette astumaan sisälle lastenne kanssa. Tämä siis antoi minulle ymmärryksen. Tämä siis antoi siunatun toivon. Kyllä. Hyvin siunatun toivon. Mutta katsokaahan tätä nyt.

Toinen asia, jonka näin; näin vaatteet, jotka heillä oli yllään. Voinko kuvailla tätä teille rakkaat ihmiset? Näin ne vaatteet, jotka heillä oli yllään. Ja katsoessani heidän vaatteitaan, ensimmäinen asia, mikä hämmästytti minua, oli, että heillä oli yllään todella pitkät vaatteet peittäen jopa heidän varpaansa. Joten koko heidän jalkansa ja varpaansa olivat täysin peitetyt. Numero 2) heidän vaatteensa olivat todella loisteliaan valkoiset, kirkkaat, ja valkoiset. Ja numero 3) mikä shokeerasi minua kaikista eniten, oli, että heillä oli päähine. Vaate. Kaikilla heillä. Itseasiassa en pystynyt erottamaan, kuka oli nainen tai kuka mies, sillä he olivat kaikki pukeutuneet samoin. Mutta päähine, jonka näin, oli kuin turbaani, ja se laskeutui tänne saakka. Ei aivan niin kuin turbaani, mutta se valui alas. Ja etuosa oli punottu kahdesti, kiedottu tällä tavoin, tällä tavoin. Ja se oli sidottu tähän otsalle. Se oli kaunis, ja sidottu otsan yli, kun he astuivat sisälle. Halleluja! Ja sitten tämän jälkeen, heräsin.

Tämä on se, mitä haluan jakaa teille tänään. Haluan sisällyttää muitakin keskusteluja. Mutta haluan aloittaa hitaasti, niin että tämä on se keskeinen keskustelu. Nyt, olen nähnyt seurakunnan; seurakunnan ylösottamisen. Olen nähnyt HERRAN tulevan ja ottavan seurakunnan. Ja sitten meillä on nyt tämä keskustelu tässä. Joten rakkaat ihmiset, rakkaat suomalaiset, mikä on se Sanoma Suomen seurakunnalle tässä keskustelussa? Ja tiedän, että täällä on monia kansakuntia; Etelä-Korea on täällä ja Hollanti, ja monia muita. Mikä on siis Sanoma Euroopalle tai muille kansakunnille tästä valtavasta 15. tammikuun näystä?

JATKUU OSASSA 2...

(HERRAN Sanoma Suomelle 2017. Profeetta Dr. Owuor Helsingissä 16.-18.6.2017)

 

 

 

 

 

HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 2) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
JEESUKSEN TULEMUS KESKIYÖN HETKELLÄ

Nyt, kuulkaa, siunatut ihmiset. Juuri nyt kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa, jopa he, jotka eivät ole uudestisyntyneet, kun he katsovat maailman tapahtumia, kun he katsovat uutisia, sitä, mitä uutisissa tapahtuu. Kun he katsovat eri tapahtumia halki maailman katsoen sotaa Syyriassa, sotaa Irakissa, katsoen sotaa huumejengejä vastaan Meksikossa, katsoen terrorismia Euroopassa, katsoen markkinoiden romahtamista, jonka Profetoin vuonna 2008. Sairauksia, tulipaloja, tsunameja, maanjäristyksiä, jotka olen Profetoinut, mukaan lukien sen maanjäristyksen, joka ravisteli maailmaan suurinta vuorta, Mount Everestiä Nepalissa. Joten katsoessasi tapahtumia, joita tapahtuu halki maailman, ensimmäinen asia, joka kiinnittää huomiosi, vaikka et olisikaan kristitty, on, että sanot, tämä on outoa. Tämä ei ole normaalia. Emme ole nähneet tällaista aiemmin. Ja alat ymmärtää, että ihmiset, kolumnistit, jotka kirjoittavat kolumneja sanomalehtiin, maalliset kolumnistit, he kysyvät, onko maailma tulossa loppuunsa?

Kaikki pystyvät siis näkemään ja ymmärtämään tänä päivänä, että joku ei ole nyt kohdallaan. Ja he ymmärtävät, että MESSIAS on Tulossa. Kuinka paljon enemmän silloin me kristityt, kun katsomme hengellisillä silmillämme? Silloin me pystymme ymmärtämään paremmin, että totisesti, nämä olivat niitä Merkkejä, joista on puhuttu. Tämä on siis se, mistä haluan aloittaa kanssanne tänään. Tiedän, että yleisö täällä ei ole ensimmäisessä Konferenssissaan. Nyt, kuulkaa rakkaat ihmiset, MESSIAAN Tulemus; mitä Raamattu Puhuu MESSIAAN Tulemuksesta. Miksi kysyn Raamatusta? Sillä joka kerta, kun HERRA Puhuu, niin Raamattu, sen tulee olla viitteemme. Sillä, kun HERRA Puhuu, löydät sen Raamatusta, Raamatun sisältä. Miksi puhun Raamatusta?

Syy, miksi tänä päivänä on luopumus seurakunnassa, ja tulen käsittelemään tätä hieman, sillä osaksi tämän takia Hän on lähettänyt minut tänne. Syy, miksi on luopumus. Syy, miksi HERRA näytti minulle niin paljon luopumusta viime yönä. Syy, miksi seurakunnassa on luopumus, on, koska emme ole käyttäneet Raamattua viitteenämme. Siksi olen opettanut tästä ympäri maapalloa. Ja olen sanonut, että joka kerta, kun HERRA Puhuu, sinun tulee löytää se Raamatusta. Ja jos löydät sen Raamatusta, myös te, jotka katsotte tätä TV:stä, jos löydät sen Raamatusta, niin siellä sisällä on JUMALAN Ohjeistus. Halleluja. Haluan siis katsoa tätä tapahtumaa, jossa HERRA näyttää minulle seurakunnan Taivaan Ovella, astumassa sisälle Taivaaseen. Katsoessasi Raamattua, Raamattu Puhuu MESSIAAN Tulemuksesta. Mutta kun Raamattu Puhuu MESSIAAN Tulemuksesta, niin itseasiassa Hän esittelee kaksi MESSIAAN Tulemusta. Haluan avata niitä kumpaakin. Ensimmäisen niistä löydät Ilmestyskirjan luvusta 1:7. Halleluja. Hän sanoo:

7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen. (Ilm. 1:7)

Joten rakkaat ihmiset, tässä MESSIAAN Tulemuksessa voitte nähdä hyvin selvästi, että kaikki ihmiset näkevät hänet. Kaikki. Hän sanoo, mukaan lukien ne, jotka Hänet lävistivät, tarkoittaen, JUMALAN viholliset. Kaikki ihmiset näkevät Hänet. Halleluja. Hän sanoo, Ilmestyskirjan luvussa 1:7, että kaikki ihmiset näkevät Hänet. Sitten on toinen kohta Ilmestyskirjan luvussa 16:15. Ja Hän sanoo:

15 - Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! - (Ilm. 16:15)

Joten tässä toisessa kohdassa, jonka luin, näet, että MESSIAS tulee kuin varas. Ja Hän sanoo, että eivät kaikki näe Häntä. Ensimmäisessä kohdassa kaikki ihmiset tulevat näkemään Hänet silloin, kun Hän tulee Pilvissä. Toisessa kohdassa, jonka olen lukenut, Hän taas sanoo, kuin varas. Tarkoittaen, että kun me sitä vähiten odotamme; yllätyksenä. Sillä varas tulee silloin, kun et sitä odota, eikö vain? Joten kummasta näistä kahdesta tulemuksesta minä Puhun? Tästä haluan aloittaa tämän todella tärkeän Sanoman. Kumpaa HERRA on minut lähettänyt julistamaan tähän kauniiseen Suomen kansakuntaan? Olen tullut julistamaan MESSIAAN Tulemusta keskiyön hetkenä niin kuin varas. Halleluja. On kaksi tulemusta. Mutta se, jota olen tullut julistamaan kertoakseni Euroopan kansakunnalle, Suomelle, että sen tulee valmistautua, on MESSIAAN Tulemus keskiyön hetkellä aivan niin kuin varas.

Jos HERRA on siis Puhunut kanssani seurakunnan ylösottamisesta keskiyön hetkenä aivan niin kuin varas, niin mikä on Ohjeistus Suomelle? Mikä silloin on se Ohjeistus Suomelle? Halleluja. Nyt, kuulkaa, rakkaat ihmiset, ennen kuin annan teille sen Ohjeistuksen. Nyt jo jonkin aikaa, mukaan lukien eilen ja viime yönä, itseasiassa tänä aamuna ehkä noin kello 03 tai 04, HERRA näytti minulle seurakunnan tilan tässä maassa. Ja Hän näytti minulle aika monia huolestuttavia asioita HERRAN edessä. Tämä on hyvin kaunis paikka, missä voit olla. Paras paikka, missä voit olla, on se, missä JUMALA Puhuu nyt sinulle. Sillä se tarkoittaa, että Hän on huolissaan. Se tarkoittaa myös, että Hän rakastaa sinua. Katsoessasi Israelin historiaa, pahin aika Israelissa oli, kun JUMALA meni hiljaiseksi. Itseasiassa he kutsuvat sitä JUMALAN hirvittäväksi hiljaisuudeksi. Hirvittäväksi hiljaisuudeksi. JUMALAN peljättäväksi hiljaisuudeksi. Nyt JUMALA ei Puhu. Ja silloin kun JUMALA ei Puhu, et ole edes tietoinen siitä, oletko oikealla tiellä vai et. Mutta kun JUMALA Puhuu, vaikka Hän nuhteleekin sinua, nuhtelee sinua, nuhtelee sinua, nuhtelu on rakkautta. Tarkoittaen, että Hän rakastaa Sinua. Hän sanoo, kuljet väärää tietä. Pyydän, tule takaisin tänne.

Eilen HERRA siis Puhui kanssani seurakunnasta tässä maassa. Ja Hän vei minut moniin seurakuntiin, ja Hän näytti minulle myös saarnastuolin. Itseasiassa näen tietyn pastorin, joka on seksuaalisynnissä. Tietyn pastorin. Ja se, mitä tapahtuu, on tämä. Luulen, että hän asuu, hänen oma äitinsä näyttää asuvan hänen kanssaan. Ja hänen äitinsä on mennyt jonnekin. Pystyn näkemään, että hän menee jonnekin. Mutta kun hän lähti jonnekin, niin tämä pastori oli seksuaalisynnissä jonkun naisen kanssa. Ja tiedättehän, että HERRA normaalisti näyttää minulle kaiken. Näin kaiken. Joten pystyin näkemään sen moraalittomuuden yksityiskohdat. Mutta sitten hänen äitinsä tulee yllättäen takaisin, ja kuulen hänen äänensä. Näen siis kaiken. Kuulen hänen kysyvän. Hän siis menee paniikkiin; tuossa talossa on paniikki. Ja tuo tyttö on siellä. Sitten tuo mies juoksee ulos. Makuuhuoneen ovessa on hieman lasia (näyttää, niin kuin ikkuna), tällä tavoin. Äiti pystyy näkemään heidät, ja sitten hän juoksee keittiöön. Ja mies pukeutuu ja juoksee äitinsä luo, ja sitten hän kysyy äidiltä, milloin sinä palasit? Ja kuulen sanat, klo 19, joko junalla tai bussilla. Jotakin sen tapaista.

Ja monia muita asioita. HERRA on näyttänyt minulle seurakunnan Suomessa. Ja tämä on sitä rakkautta, josta Puhun, että HERRA pystyy näkemään. Itseasiassa äiti sanoo tuolle tytölle, hän on minun poikani, en anna häntä sinulle. Minulla on paljon yksityiskohtia. Ja monia muita keskusteluja, koskien seurakuntia ja saarnastuolia. Tätä tarkoitan rakkaudella, että JUMALA rakastaa seurakuntaa. Hän sanoo, juokse sinne ja pyydä seurakuntaa Suomessa tekemään parannus ja kääntymään pois synnistä. Aika on ohi! Synnin aika on ohi! Ja valmistamaan tie, MESSIAS on Tulossa! Tulen siis jakamaan teille monia keskusteluja tämän asiayhteyden sisällä, mutta aloitetaan tästä.

Nyt, kun Raamattu Puhuu MESSIAAN Tulemuksesta, Hän sanoo, keskiyön hetkenä. Ja tässä 15. tammikuun näyssä Hän antaa minun nähdä heidän vaatteensa. Tässä on se Ohjeistus seurakunnalle. Hän näyttää minulle tuon vaatteen, pyhän vaatteen. Ja kun olen nähnyt tuon pyhän vaatteen, sen jälkeen tulen Helsinkiin. Tarkoittaen, tässä on se Ohjeistus: Valmistaa seurakunnan vaate. Halleluja. Tämä on niin kaunista, rakkaat ihmiset, sillä kun aloin Puhua Kenialle seurakunnan vaatteesta, siitä alkoi Herätys. Halleluja. Sillä tuossa vaatteen Sanomassa HERRA pystyi silloin osoittamaan, kuinka valmistaa tuo vaate. Hän pystyi osoittamaan ne tahrat, tahrat, tahrat tuossa vaatteessa. Ne monet seksuaalisen moraalittomuuden tahrat, sen seurakunnassa olevan valheellisuuden, valheet, eksytyksen. Hän pystyi osoittamaan sen postmodernismin. Hän pystyi osoittamaan homoseksuaalisuuden. Sitten Hän sanoi, puhdistakaa vaatteenne! Herätys on siis tässä. Halleluja. Sillä tämä on vanhurskauden Herätys, pyhyyden Herätys.

JATKUU OSASSA 3...

(HERRAN Sanoma Suomelle 2017. Profeetta Dr. Owuor Helsingissä 16.-18.6.2017)

 

 

 

 

 

HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 3) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
KAIKISTA ODOTETUIN PÄIVÄ

Nyt, antakaahan kun aloitan näyttämällä teille tämän. Tämä on meillä netissä; nettisivuilla ja kaikkialla netissä. Jotkut ovat jakaneet sen Facebookissa tai WhatsAppissa. Tässä sanotaan: Profetia Hälytys. Otsikko on: MESSIAS on Tulossa. Ja sitten: 4. toukokuun näky, 2014. Haluan käyttää tätä edistääkseni keskustelua vaatteesta. Tästä aloitan Puhumaan tänään. Tulette pian ymmärtämään Suomen kansakuntana, ja monet muut kansakunnat täällä, että itseasiassa keskeinen Sanoma, jonka tähden olen tullut, on tämä vaate. Halleluja! Tässä keskustelussa HERRA siis laittaa minut uneen. Ja kun katsoin ylös, näin auringon. Auringon. Se ei kuitenkaan ollut aurinko, sillä ymmärsin, että se oli HERRAN Kirkkaus. Sillä sen säteet menivät maan ääriin, maan ääriin. Joten itseasiassa sieltä käsin, mistä katsoin, se näytti kauniilta kupolilta, kupolin muodolta. Sen jälkeen ääni Puhui: Katso, MESSIAS on Tulossa! Hän kuitenkin antaa minun sydämessäni ymmärtää, että: Katso, MESSIAS on Tulossa! Mutta seurakunta tuolla ulkona ei ole vielä valmis. Ja ymmärsin, Hän sanoi: seurakunta tuolla ulkona ei ole vielä valmis. Katsokaahan tätä, rakkaat ihmiset.

Katsoessani vasemmalle puolelleni, oli aivan niin kuin - sillä Suomessa teillä on meri, valtameri täällä - oli aivan niin kuin katsoin merta, valtamerta kohti illalla. Mutta rankkasade, sade on tulossa toisella puolella tuota valtamerta. Sillä näin tällä tavoin, Pjah! Pjah! aivan kuin salamoivan tuolla toisella puolen, Pjah! Pjah! Tiedättehän, yöllä, kun on myrsky, tällä tavoin, Pjah! Pjah! Pjah! Valaisten, valaisten. Se siis näytti tällaiselta. Ja tuossa hetkessä, kun Hän teki näin, Pjah! Pjah! löysin itseni lattialta, ja kieriskelin maassa. Maassa kieriskellen, kiristellen. Toistan TV:n katselijoille sen, mitä tarkalleen tapahtui tuossa näyssä. Kieriskellessäni maassa itkin, surin, valitin ja huusin todella katkerasti. Tein tällä tavoin (kuvailee itkua ja valitusta), kieriskelin maassa. Tein tällä tavoin ja kiristelin hampaitani. 
Kirskutin hampaitani, kiristelin hampaitani. Sen jälkeen heräsin.

Kuulkaa, rakkaat ihmiset. Silloin ymmärsin, että Raamattu on ainoa kirja maan päällä, joka tulee toteutumaan kirjaimelleen. Sillä tuo Pjah! Pjah! jonka näin, tuo valo, joka teki tällä tavoin, Pjah! Pjah! oli itseasiassa aivan kuin silmänräpäys. Se silmänräpäys, kun MESSIAS tulee. Se tulee olemaan aivan kuin silmänräpäys. Silloin ei ole enää aikaa valmistautua. Tämän tähden ymmärrät, että tämä ilta täällä, on todella tärkeä. Sillä aika valmistautua on nyt! Nyt. Pjah! Pjah! Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä. Tulemme lukemaan tuon Raamatun jakeen. Sillä se, miten olen suunnitellut tämän Sanoman tälle maalle, on, että tänään tulen jakamaan teille tästä vaatteesta. Huomenna tulen keskittymään nyt tämän Pilven vierailuun. Jotta te saatte sen kokonaisen Sanoman, joka on tuonut Herätyksen Keniaan. Halleluja! Tuo Raamatun jae on, 1. Korinttolaiskirje 15:50 eteenpäin. Tulemme lukemaan sen huomenna. Kuunnelkaa minua, rakkaat ihmiset. Näette, että HERRA voi näyttää minulle seurakunnan, joka ei pääse sisälle. Tämä on sitä maassa kieriskelemistä ja hampaiden kiristelyä. Siinä mittakaavassa, että herätessäni menin ensimmäiseksi katsomaan peilistä, tarkastamaan hampaani. Luulin, että olin murskannut kaikki hampaani.

Haluan siis hitaasti ja askel kerrallaan alkaa puhua seurakunnan vaatteesta tänä hetkenä. Tänä hetkenä. Tässä prosessissa kuulet minun puhuvan tämän vaatteen auktoriteetista. Vaatteen auktoriteetista. Kuinka kaunis Sanoma! Sillä tämä on se hetki valmistaa vaate. Nyt on aika seurakunnan Suomessa ottaa takaisin JUMALAN auktoriteetti. Halleluja! Sillä, kun seurakunta ottaa Ristin ja Veren auktoriteetin, silloin se voi sadonkorjata tämän kansakunnan. Halleluja! Askel askelelta. Voimmeko mennä Raamatun jakeeseen, joka kuvailee MESSIAAN Tulemusta keskiyön hetkenä? Kääntäkää kanssani Ilmestyskirjan lukuun 19:6-9. Halleluja! Kiitos, että kutsuit minut tänne (Martti Ojarekselle). Tämä on todella tärkeää. Sillä tämän lopussa seurakunta astuu sisälle Herätykseen. Ja tämä Herätys, josta Puhun, on erotettu rahasta. Erotettu. Tämä on pyhä, pyhä. Pyhyyden Herätys. Tämä on erotettu valheellisuudesta; vääristä profeetoista, valheapostoleista, ja niin edelleen, sellaisista. Se on jotakin aivan muuta.

Puhun nyt seurakunnan sisälle pääsystä Ikuisuuden loisteliaaseen Valtakuntaan. Sisälle pääsystä, sisälle pääsystä. Olen nähnyt seurakunnan pääsevän sisälle. HERRA on siis lähettänyt minut Ohjeistuksen kanssa voimannuttamaan seurakunta valmistautumaan sisälle pääsyyn. Pääsemään sisälle. Halleluja! Jotta silloin, kun kansakunnat pääsevät sisälle, kun Kenia pääsee sisälle, niin tarkastellessasi siellä, näet myös Suomen pääsevän sisälle. Ja Etelä-Korean, ja kaikki pääsevän sisälle. Ruotsi, Hollanti, Ranska. Jotta te kaikki voitte päästä sisälle, eikö? Tiedän, että puhuttelen nyt Suomea. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, se olet myös sinä, myös Etelä-Korea, eikö? Myös te, jotka katselette Venäjältä, Sloveniasta, monista muista kansakunnista, jotka ovat kuulolla. Kun puhuttelen Suomea, JUMALA Puhuu myös teille: Valmistautukaa. Halleluja! Kuulkaa siis, kalliit ihmiset. Ilmestyskirjan luku 19:6-9.

6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. 7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.

Sitten Hän sanoo:

8 Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hienoimpaan pellavaan, hohtavaan ja puhtaaseen:

Ja Hän sanoo:

se liina on pyhien vanhurskautus."

Oletteko te kaikki kielet mukana? Seuraattehan, Ranska ja Italia? Ja Hän päättää sanoen:

9 Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat". (Ilm. 19:6-9)

Joten rakkaat ihmiset, nähdessäni seurakunnan pääsevän sisälle, tästä tulee viite-Raamatunjakeeni, koskien tätä Sanomaa, jonka haluan tuoda teidän rakkaisiin kansakuntiinne. Ja erityisesti Suomeen. Tällä tavoin Raamattu juhlii MESSIAAN Tulemusta keskiyön hetkenä aivan niin kuin varas. Itseasiassa Hän sanoo, että kun tuo päivä saapuu, niin on aivan kuin koko Taivas räjähtäisi valtavan suureen juhlintaan. Hän sanoo, historiallinen juhlinta! Niin kuin kansanjoukkoja ja kansanjoukkoja, ikään kuin paljojen vetten pauhina ja ikään kuin suuri ukkosenjylinä. Hän käyttää tätä sanoen, että on historiallinen juhlinta. Tarkoittaen, että sellaista ei ole koskaan ennen tapahtunut Taivaassa. Askel askeleelta, rakkaat ihmiset. Sitten, tuossa historiallisessa juhlinnassa, näet HERRAN Puhuvan heti Suomelle. Kuulet HERRAN sanovan: tämä on historiallista. Tämä tuleva päivä on historiallinen. Tämä tuleva tapahtuma on historiallinen. Ja Hän sanoo, historiallinen juhlinta! Ja seuratessasi hyvin tarkasti, miksi on historiallinen juhlinta, huomaat, että syy tähän historialliseen juhlintaan on, se eniten odotetuin päivä, kaikista odotetuin.

JATKUU OSASSA 4...

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)

 

 

 

 

 

HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 4) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
NAULAN LÄVISTÄMÄT KÄDET

MESSIAS meni Ristille ja Häntä hyväksikäytettiin. Hyväksikäytettiin. Hänet murhattiin. Häntä kidutettiin. Hänet saastutettiin. Hänet hyljättiin. Hänet potkaistiin pois. Ihmiset pyysivät jopa Barnabasta; he sanoivat, antakaa meille Barnabas, se rikollinen, mutta älkää antako meille JEESUSTA. Se oli siis todella paha asia. Se oli MESSIAAN ankara kärsimys. Ja ISÄ katseli Taivaasta Poikaa, joka oli synnitön, ja joka tuli pelastamaan syntisen ihmisen. Mutta syntinen ihminen, jonka Hän tuli vapahtamaan, kieltäytyi ottamasta Häntä vastaan. Kieltäytyi ottamasta Häntä vastaan! Hän tuli vapauttamaan seurakunnan, mutta seurakunta kieltäytyi. Heprealaiset kieltäytyivät. Katsokaa tätä nyt. ISÄ katsoi KRISTUSKEN kärsimysnäytelmää, Hän katsoi KRISTUKSEN kärsimystä. Hän katsoi sitä. Häntä hyväksikäytettiin Ristillä. Ja kun Hän meni alas. Ja te, jotka katselette TV:stä, HERRA näytti minulle, kuinka MESSIAS ristiinnaulittiin tuona päivänä. Ja itkin 3 kuukautta tauotta. Hän näytti minulle myös, kuinka MESSIAS meni alas. Ja sitten lopulta Kirkkaus tuli, Pjaah! ja otti Hänet sieltä alhaalta. HERRAN Kirkkaus tuli alas ja poisti Hänet siltä alhaalta. Se oli siis valtava kärsimys.

Mutta katsokaahan tätä nyt. Kun Hän nousi ylös, Hän istuu nyt ISÄN oikealla puolella. Ja siitä saakka Taivas kysyy, se voitto, jonka saavutit Ristillä. Se voitto, jonka JEESUS saavutti Ristillä, kun Hän tuli kuolemaan seurakunnan puolesta, mutta missä on seurakunta? Missä on se seurakunta? Sillä MESSIAS otti voiton Ristillä. Hän otti sen. Mutta on yksi kysymys: Missä on se seurakunta, jonka puolesta Hän kärsi näin paljon? Katsokaa minua nyt kaikki. Hänen ruumiinsa: arpia, arpia, arpia, arpia. Myös 17. toukokuuta, 2004, kun näin erään näyn. Kuulin JUMALAN pasuunan. Kuulin arkkienkelin äänen. Ja kun katsoin taivaalle päin tuossa näyssä, taivaan oikealle puolelle, niin Pilvi avautui ja MESSIAS astui ulos taivaalle. Ja muistan, että kun Hän astui Taivaan oikealle puolelle, oikean puolimmaiselle äärelle, kun Pilvi avautui ja Hän astui ulos taivaalle tällä tavoin, ensimmäiseksi huomasin, että Hänellä on kruunu. Tällä kertaa MESSIAALLA on kruunu. Toinen asia, minkä huomasin, ja jaan nyt Taivaan salaisuuksia Suomen seurakunnan kanssa. Seuraava asian, minkä huomasin, kun Hän oli siellä taivaan oikeanpuoleisimmalla äärellä, oli vyö, punainen vyö, joka ulottuu Hänen olkapäästään alas, tällä tavoin.

Ja seuraava asia, minkä Hän teki, kun Hän oli nyt varma, että olen keskittynyt Häneen, näen Hänet. Suomi, katsokaa tätä, Hän teki näin. Hän otti oikean Kätensä ja Hän näytti minulle nuo naulan lävistykset. Tämä shokeerasi minua hyvin paljon. Taivaalta käsin. Ensimmäinen asia, jonka MESSIAS teki, on, että Hän näytti minulle nuo naulan lävistykset. Hän näytti minulle Ristin naulan lävistykset, tällä tavoin. Toisin sanoen, tuo tapahtuma Golgatalla, tuo hyväksikäyttö Golgatalla, MESSIAAN kärsimys Golgatalla, siitä tuli nyt osa Hänen identiteettiään. Näin Hän siis esitteli Itsensä minulle. Hän esitteli minulle Itsensä näyttämällä Naulan Lävistykset, tällä tavoin. Loistelias Käsi, jossa oli Naulan Lävistykset. Keskittykää minuun nyt. Sitten Hän otti tuon Käden, ja Hän valmisti kruunun tällä tavoin. Ja kun Hän valmisti tuon kruunun, kultaisen kruunun, silloin Hän alkoi kävellä tuolta puolelta vasenta puolta kohti, tällä tavoin. Ja voitte vain itse kuvitella! Kuinka vaikuttavaa! Kuinka shokeeraavaa! Kuinka mahtavaa! Kuinka historiallista! Kuinka syvää kunnioitusta herättävää! Kuinka peljättävää nähdä tämä! Nähdä, vain nähdä tämä! Voit kuvitella, mitä kävin läpi, kun näin tämän! Se on Ihme! Vapaisin, kun katsoin.

Hän käveli toiselta puolelta vasemmalle puolelle. Mutta Hänen kävellessään, huomasin jotakin. Minne ikinä Hänen jalkansa olivat astuneet, tällä tavoin, kun Hän käveli oikealta puolelta Taivaan vasemmalle puolelle, minne tahansa Hänen jalkansa astuivat, tällä tavoin, pystyin näkemään, että siihen jäi: Kirkkaus, Kirkkaus, Kirkkaus, Kirkkaus. Kirkkauden jalan jäljet! Tämä shokeerasi minua! Sillä tämä ensinnäkin auttoi minua ymmärtämään, että, wow! Kirkkauden Kuningas, Hän toi Hänen Loisteliaan Kirkkaat Jalkansa pölyisille teillemme, mutaisille teillemme täällä. Pölyä, sadetta ja mutaa. Voisiko olla totta, että Kirkkauden Kuningas rakasti meitä niin paljon, että Hän toi Hänen loisteliaat jalkansa kävelemään likaisilla teillämme täällä? Pölyisillä teillä ja mudassa. Kun sataa, niin on mutaista. Voisiko tämä olla totta? Ymmärsin siis jotakin uutta. On hinta, jonka JEESUS maksoi, jota me emme ehkä koskaan ymmärrä tämän elämän aikana. Kirkkaus, Kirkkaus, Kirkkaus, Kirkkaus. Niin, että kaikkialle, minne Hän astui, jäi: Kirkkaus, Kirkkaus. Ja näin, että kaikkialla, missä Hän käveli, Kirkkaus virtasi ulos Hänen jaloistaan. Tämä shokeerasi minua!

Ja kun Hän saapui tuohon laitaan, Hän otti toisen Käden, nyt vasemman Käden. Hän kääntyi ja katsoi minuun päin, ja otti vasemman Kätensä. Ja sitten Hän näytti myös sen minulle. Ja näin Kirkkauden loistavan Hänen Käsistään. Ja sitten näin nuo loisteliaat naulan Lävistykset. Nuo suuret naulat, nuo Ristin suuret naulat. Ja tiedättehän, että nuo naulat ovat suuria, suuria nauloja. Ne ovat suuria, suuria nauloja. Suuria. Ja se, miten ne naulattiin, heidän tuli täyttää Profetia, kun he iskivät ne. Joten ne iskettiin rankaisemattomuudella: Baam! Baam! Baam! Baam! Ja kaikki kuulivat. Kaikki kuulivat nuo suuret naulat. Sitten Hän näytti minulle. Näin Hänet. Hän näytti minulle Naulan Lävistykset vasemmassa Kädessään.

Ja kun katsoin Häntä, en tiedä, miksi tunsin: tämä on hyvää, pidän tästä Läsnäolosta. Näen HERRAN, pidän tästä. Tunsin, että se oli niin hyvää, että haluan mennä Hänen luokseen. Muistakaa, että tuona aikana juoksin HERRAA pakoon. Hän Kutsui minua, mutta juoksin pakoon. Olin siis todella shokissa, että kun näin. Sanoin nyt Hänelle: Pyydän, ota minut Sinun mukaasi. Ja sitten kuulin aivan kuin minulle vastattavan takaisin. Hän sanoi: sinun aikasi ei ole vielä. Mutta katsokaa, mitä tapahtui. Silloin Hän kääntyi tällä tavoin. Itseasiassa Hän katsoi alaspäin. Sen jälkeen, kun Hän näytti minulle tuon vasemman Käden, Hän valmisti uudelleen kruunun. Nyt Hänen vasen Kätensä. Ja sitten Hän katsoi alaspäin, ja Hän kääntyi tällä tavoin. Hän meni sisälle ja Pilvi peitti Hänet tällä tavoin.

Haluan siis kysyä teiltä rakkaat ihmiset. Kuulkaa minua nyt. Taivas näki MESSIAAN kärsimyksen. Taivas näki MESSIAAN hyväksikäytön. Mutta missä on se seurakunta? Mutta missä on se seurakunta Suomessa, josta MESSIAS maksoi niin valtavan hinnan? Hän sanoo, että nuo Naulan Lävistykset. Voisiko olla totta, että kun HERRA näytti minulle tämän, se oli Sanoma Suomelle? Tämä on Sanoma Suomelle. Kyllä, tämä on Sanoma Suomelle! Voisiko tämä olla totta? Miksi? Sillä, voisiko olla totta, että Hän sanoi: Katso, nyt minulla on Naulan Lävistykset Käsissäni! Juokse moderniin Suomeen. Todella moderniin maahan, jossa on hyvin korkeaa teknologiaa. Juokse! Juokse Helsinkiin! Ja kun saavut sinne, kysy heiltä: Entä Risti? Entä Risti? Kaikki se, mitä te teette Suomessa, te teette sen täydellisesti. Mutta entä JEESUKSEN Risti?

Voisiko olla totta, että kun Hän näytti minulle nuo Naulan Lävistykset, HERRA sanoi, juokse, juokse Helsinkiin! Pyydän, juokse! Ja kun saavut sinne, kysy seurakunnalta, seiso saarnastuolissa ja kysy seurakunnalta: KRISTUKSEN seurakunta Suomessa, MESSIAS ei voi koskaan ikinä unohtaa Ristiä! Ei ikinä! Siitä tuli osa Hänen Nimeään, Hänen identiteettiään. Tästä syystä Hän identifioi Itsensä (näyttäen kumpaakin kämmentään). Ristin tapahtumista tuli siis osa Hänen identiteettiään, osa Häntä, osa Hänen identiteettiään ikuisesti. Ikuisesti! Mutta juokse Helsinkiin ja kysy seurakunnalta: KRISTUKSEN seurakunta Helsingissä, voin nähdä, että olette todella moderneja; modernia teknologiaa. Miksi te olette unohtaneet Ristin näin pian? Näin pian! Miksi seurakunta on unohtanut Ristin näin nopeasti?! Näin nopeasti. MESSIAS ei voi unohtaa sitä. Sillä hyväksikäyttö oli liikaa.

Voisiko olla totta, että Hän lähetti minut Helsinkiin tuossa näyssä ja sanoi: Mene ja kerro seurakunnalle Helsingissä, Tampereella, Järvenpäässä, Jyväskylässä, Turussa. Kerro KRISTUKSEN seurakunnalle koko Suomessa, että: Katso, näen teidät, olette uudestisyntyneitä, mutta te ette ole vielä vapautuneita! Olette uudestisyntyneitä, mutta Hän sanoo, te ette ole vielä vapautuneet!

JATKUU OSASSA 5...

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)

 

 

 

 

HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 5) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
ARMON VÄÄRINKÄYTTÖ

Voisiko olla totta, että Hän lähetti minut Helsinkiin tuossa näyssä ja sanoi: Mene ja kerro seurakunnalle Helsingissä, Tampereella, Järvenpäässä, Jyväskylässä, Turussa. Kerro KRISTUKSEN seurakunnalle koko Suomessa, että: Katso, näen teidät, olette uudestisyntyneitä, mutta te ette ole vielä vapautuneita! Olette uudestisyntyneitä, mutta Hän sanoo, te ette ole vielä vapautuneet! Miksi? Sillä Hän sanoo Heprealaiskirjan luvussa 6:4-6, Hän sanoo, että JEESUKSEN Veri on lopullinen uhri, maksimiuhri! Ei ole olemassa muuta. Maksimi. Maksimiuhri! Voinko lukea tämän? Heprealaiskirjeen luku 6:4-6, Hän sanoo:

4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet 5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, 6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. (Hepr. 6:4-6)

Tämä on todella shokeeraavaa. Katsoessasi tuota sananpaikkaa, Hän itseasiassa puhuu seurakunnalle. Hän sanoo, he jotka ovat vastaanottaneet Pyhän Hengen, he jotka ovat uudestisyntyneet, he jotka ovat JUMALAN lapsia, he jotka ovat tehneet parannuksen, he jotka tietävät, jotka ovat tietoisia tulevan MESSIAAN Valtakunnan voimista. Lukiessasi tämän Raamatun jakeen, tiedät, että Hän puhuu seurakunnalle. Hän itseasiassa puhuttelee seurakuntaa. Mutta Hän sanoo, että tämä seurakunta on väärinkäyttänyt armoa. Lukiessani Raamattua ja kohdatessani Sanan "mahdotonta", kun löydän Sanan "mahdotonta", alleviivaan sen, merkkaan sen. Tarkoittaen, että ei ole mahdollista, että vastaanotat JEESUKSEN, vastaanottanut Pyhän Hengen, ja sitten palaat harkitusti syntiin.

Suomi, kalliit ihmiset, suomalaiset, puhuttelen teitä. JUMALA on lähettänyt minut teidän luoksenne. HERRA on lähettänyt minut HERRAN huoneeseen, KRISTUKSEN ruumiin luo. Ja Hän sanoo, että vastaanotit HERRAN, uudestisynnyit, teit parannuksen, vastaanotit Pyhän Hengen ja sitten identifioit itsesi kristityksi, uudestisyntyneeksi. Ja Hän sanoo, sitten päätät mennä syntiin?! Miksi päätit mennä syntiin? Sanoit, että me olemme suomalaisia. Me elämme modernissa maassa, tämähän on vain meidän elämäntyylimme, tämä on meidän elämäntapamme.

HERRA sanoo, että Taivaassa ja maan päällä ei ole toista uhria, joka olisi suurempi kuin JEESUKSEN Veri. Hän sanoo, jos JEESUKSEN Veressä on maksimivoima, niin se on maksimiuhri. Maksimi. Se on se maksimi! Ei ole muuta. Vain JEESUKSEN Veri on maksimi. Sitten Hän sanoo, mutta kuinka suomalaiset, Suomen kansakunta voi vastaanottaa JEESUKSEN? Ja heillä on lipussa risti; Suomen lipussa on risti. Kuinka suomalaisilla voi olla lippu, jossa on risti (osoittaa Suomen lippua), ja aloitatte JEESUKSEN kanssa, rakastatte JEESUSTA alusta saakka, aloitatte kunnolla. Ja sitten nyt myöhemmin sanotte, HERRA, HERRA, me olemme suomalaisia, me olemme moderneja. Katso, JEESUKSEN Veri ei ole tarpeeksi riittävä vapauttamaan meitä kokonaan. Ei! Miten homoseksuaalisuutta voi olla seurakunnassa? Kuinka? Kuinka? Kuinka sellaista voi tapahtua? Te kaikki voitte lukea Roomalaiskirjeen luvun 1, jakeeseen 28 saakka, jos haluatte. Kuinka voi olla, että väärät profeetat voivat vierailla Suomessa?! Kuinka voitte sallia väärien profeettojen olla täällä?! HERRA sanoo, mikä teitä oikein vaivaa?

JEESUKSEN Veri on maksimiuhri, maksimi. Siinä on maksimivoima. Jos tulet Helsingin kaduilta ja astut tänne sisälle, ja vastaanotat JEESUKSEN tänään, niin JEESUKSEN Veri on niin voimallinen, että se tulee pesemään sinut ja muuttamaan identiteettisi! Muuttamaan sen. Muuttamaan sen. Hei! Se tulee muuttamaan sen. Ja Hän sanoo, että et voi vastaanottaa JEESUSTA, ja sitten pysyä samanlaisena kuin maailma. Ei koskaan! Ei minun JUMALANI! Ei koskaan! Ei! Ei! Ei! Antakaa kun toistan tämän. Se sananpaikka, jonka luimme. Kerroinhan teille, että haluan Puhua Suomen seurakunnan vaatteesta, jotta voimme olla todella selviä, ja valmistautua ja päästä sisälle. Haluan teidän vain pääsevän sisälle JUMALANI Valtakuntaan. Tämä on se syy, minkä tähden olen tullut. Haluan teidän pääsevän sisälle. Se on kaunis Valtakunta. Jos näet sen, haluat vain päästä sisälle. Tulet jättämään kaiken ja menemään sisälle. Jos näet sen, menet vain sisälle. Menet ja pääset sisälle. Jos näet, mitä minä olen nähnyt, jätät kaiken ja menet sisälle.

Sillä nyt sinulla on Suomen kansalaisuus. Suomi, Suomen valtakunta. Mutta se on lyhytikäinen valtakunta. Lyhytikäinen valtakunta. Toisin sanoen, katoava valtakunta. Toisin sanoen, kuoleva. Kuoleva valtakunta. Mutta on olemassa toinen Valtakunta! JUMALAN Valtakunta. Iankaikkinen Valtakunta. Valtakunta, jolla ei ole alkua, eikä loppua. Jossa ei ole syöpää, ei kasvaimia, ei syöpää, ei masennusta, ei diabetesta, ei leukemiaa, ei avioeroja, ei työttömyyttä! Ei masennusta! Siellä ei ole mitään tällaista! Tämä on Rauhan Valtakunta, palvonnan Valtakunta. Se on ikuinen! On toinen Valtakunta! On toinenkin Valtakunta, olen tullut kertomaan teille. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, rakastan tätä maata. Tästä syystä tulen tänne joka kerta. Sanoin teille. Sanoin jollekin, luulen, että sanoin Pastori Keijolle, että talossani, jossa asun, minulla on kaksi lippua. Israelin lippu. Ja Suomen lippu. Kaksi lippua. Joten älkää ymmärtäkö väärin, rakastan tätä maata, rakastan tätä kansaa. Mutta on toinenkin Valtakunta! On toinen. Rakastan tätä maata. Mutta on toinen Valtakunta, jota rakastan enemmän!

Siksi sanon, HERRA sanoo, että kun alan Puhua vaatteen auktoriteetista. En ole edes aloittanut. Kun tulen tiettyyn pisteeseen, tulen julistamaan Ilmestyskirjasta, josta olemme juuri lukeneet. Sillä Hän sanoo, että tuo vaate, hienoin pellava tarkoittaa seurakunnan vanhurskautta. En ole vielä päässyt sinne. Yksinkertaisesti herättelen teitä, koskien HERRAN vaatimuksista seurakunnalle. Hän sanoo, että me emme voi vastaanottaa maksimiuhria, JEESUKSEN Verta, ja sitten alkaa käyttäytymään aivan kuin JEESUKSEN Veressä ei olisi tarpeeksi voimaa vapauttaa seurakunta?!

Te, jotka katsotte siellä Keniassa. Tiedän, että ihmiset Keniassa katsovat tätä miljoonittain. Keniassa te tiedätte. Te tiedätte. Te tiedätte, että JEESUKSEN Veressä on maksimivoima! Ja sanon suomalaisille, että jopa heitä JUMALA on rakastanut. Ja Herätys on tullut! Jotta seurakunta voisi ottaa Ristin auktoriteetin ja Veren auktoriteetin. Ja sitten he alkaisivat elää kristittyä elämää, uudestisyntynyttä elämää. Sillä modernismi, modernismi on yksi asia. Mutta pyhyys on toinen asia. Minun täytyy tehdä tämä teille selväksi, sillä rakastan teitä todella paljon. HERRA sanoo, että jos olet vastaanottanut JEESUKSEN Veren, olet uudestisyntynyt, ja olet julistanut sen jopa työpaikallasi Helsingissä, Turussa, missä vain, työpaikallasi. Joku uusi työntekijä on tullut tuohon firmaan, ja ensimmäisenä päivänä esittelet itsesi. He pyytävät, että voitko esitellä itsesi? Ja nouset seisomaan ja sanot, nostat kätesi ja sanot, rakkaat ihmiset, minä olen uudestisyntynyt. Ja he tietävät, että tuo ihminen on uudestisyntynyt. Kuinka voit silloin palata takaisin elämään aivan kuten maailma? Sillä Raamattu sanoo, että maailma katselee. Hän sanoo, että tänään maailma etsii ratkaisuja, etsii vastauksia. On monia ongelmia, ja nyt maailma etsii vastauksia. Ja he tietävät, että vastaus on seurakunnassa. Mutta kuinka me voimme seurakunnassa Helsingissä, Suomessa, kuinka me voimme seurakunnassa käyttäytyä uudestaan aivan niin kuin JEESUKSEN Veri ei olisi riittävä?!

Toisin sanoen, kun HERRA näytti minulle nuo Naulan Lävistykset taivaalla, Hän sanoi: Juokse Helsinkiin! Juokse Suomen seurakunnan luo! Ja sano Suomen seurakunnalle, että on olemassa laki, JUMALAN laki. JUMALAN laki, joka hallitsee JUMALAN täydellistä uhria. Tämän lain löydät 2. Mooseksen kirjan luvusta 12. Emme lue sitä, mutta keskittykää minuun. Tuossa laissa sanotaan, että jos joku aikoo uhrata elämänsä toisen puolesta, uhrata elämänsä, jos joku aikoo antaa elämänsä uhrina toisen puolesta, niin ainoa tapa, miten ISÄ JUMALA voi vastaanottaa Hänet, vastaanottaa tuon uhrin on, että tuo uhri on virheetön. Keskittykää minuun kaikki nyt. Hän sanoo, että sen tulee olla virheetön. Mutta kun MESSIAS tuli, Hänessä ei ollut virhettä. Hän on täydellinen JUMALAN KARITSA ilman syntiä. Synnitön. Ja tästä syystä ISÄ otti hänet vastaan, hyväksyi Hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme. Mukaan lukien niiden lasten, jotka eivät ole vielä edes syntyneet. Tämä on todella voimallista! Tämä uhri on todella voimallinen! Mukaan lukien ne sukupolvet, jotka eivät ole vielä syntyneet.

Mutta Hän sanoo: Katso! Katso näitä Naulan Lävistyksiä! Juokse Helsinkiin ja kerro seurakunnalle siellä, että täältä ylhäältä Taivaasta käsin, katsoessani seurakuntaa Suomessa, kuulen aivan kuin seurakunta huutaisi, seurakunta huutaisi, HERRA sanoo: HERRA, HERRA, katso, me olemme seurakunnassa, mutta taistelemme vielä seksuaalisynnin kanssa. Aivan kuin tuo pastori, jonka Hän näytti minulle tänään. HERRA, katso, me olemme uudestisyntyneitä, mutta kutsumme vieläkin vääriä profeettoja. Kutsumme vieläkin vääriä profeettoja ja istumme heidän opetuksensa alla. Väärien profeettojen, jotka opettavat teille ihmisfilosofiaa, ihmisteologiaa, ihmisteorioita, elämän teorioita. Hän sanoo, kuinka voit olla uudestisyntynyt, ja mennä ja kutsua vääriä profeettoja?! Kuinka? Olen iloinen, että Piispa Nieswand näytti teille tänään, miltä HERRAN PROFEETTA näyttää. Olen iloinen. Olen iloinen. Sillä, ei! Valehtelun aika on ohi. Valehtelun aika on ohi. On aika, että vakavat ihmiset kuten suomalaiset. Ja tiedän, että suomalaiset ovat vakavia ihmisiä. Työskentelin kerran suomalaisen tohtorin kanssa Israelissa. Suomalaiset ihmiset ovat vakavia ihmisiä. Joten tulee aika, jolloin vakavat ihmiset sanovat, että tämä on jo tarpeeksi. He sanovat, että aborttien täytyy loppua seurakunnassa. Hän sanoo, että tulee aika, jolloin kansakuntana me vakavat ihmiset vedämme rajan hiekkaan. Ja sanomme kansakuntana, että koska aika on lopussa, meidän tulee palata HERRAN luokse, ja elää pyhää elämää.

Sillä Hän sanoo. Katsokaa tätä nyt. Tällä tavoin. Ja toinen, tällä tavoin (Näyttää kämmeniään). Hän sanoo, juokse Suomeen! Ja kerro seurakunnalle Suomessa, kauniille seurakunnalle Suomessa. Kerro sille, että nyt, en voi mennä enää takaisin Ristille. En voi mennä takaisin Ristille. Se ei ole nyt enää mahdollista. Sillä JUMALAN laki sanoo, että: virheetön. Täydellinen. Virheetön. Silloin Hän hyväksyi. Mutta nyt Hän on näyttänyt taivaalla minulle sen virheen (näyttää kämmentään). Hän näytti minulle sen virheen. Hän sanoi, juokse Suomeen! Ja kerro heille, että nyt minulla virheet käsissäni. Minulla on arvet, virheet. Ja vaikka haluaisinkin mennä takaisin Ristille kuolemaan Suomen puolesta, niin mene ja kerro suomalaisille, että ISÄ ei voi hyväksyä minua. Hän ei voi hyväksyä minua täydellisenä uhrina. Sillä annoin jo täydellisen uhrin. Ja seurakunnan tähden minulla on nyt arvet. Arvet. Häntä kutsutaan täydelliseksi JUMALAN KARITSAKSI ilman virhettä. Mutta sinun ja minun tähden, MESSIAALLA on nyt epämuodostumia. Hän siis sanoo, olkaamme uudestisyntyneitä ensimmäisen Golgatan kautta. Pyydän, olkaa kilttejä, älkää odottako toista Golgataa. Kuulkaa rakkaat ihmiset, HERRA sanoo, että meidän tulee olla varovaisia, että me emme väärinkäytä armoa. Emme voi väärinkäyttää armoa.

JATKUU OSASSA 6...

 

 

 

 

 

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)

HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 6) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------

VANHURSKAUDEN AIKA

HERRA sanoo, että tämä on se hetki, jolloin Pyhä Henki pohdiskelee kansakuntien kanssa Ikuisuudesta. Ikuisuudesta; koskien Ikuisuutta. Ja tämä on se hetki, jolloin paimenet tässä maassa, pastorit tässä maassa, he tekevät päätöksen ja auttavat kansakuntaa. Ja he hyväksyvät parannuksenteon Herätyksen, ja valmistavat kansakunnan JUMALAN Valtakuntaa varten. Tämä on Pastorin rooli. Joten Hän sanoo, hieno pellava, loisteliaan puhdas annettiin seurakunnalle ylleen. Ja sitten Hän sanoo, hieno pellava on seurakunnan vanhurskaus. Seuratkaa minua, rakkaat ihmiset. Seuratkaa minua tässä. Kuinka kaunis Sanoma vanhurskaudesta, aikana, jolloin vanhurskaus puuttuu maailmasta! Kuinka kaunis Sanoma pyhyydestä ja pyhyyteen palaamisesta, aikana, jolloin pyhyys puuttuu seurakunnasta! Tänä iltana ja monina muina iltoina, kun Hän näytti minulle seurakunnan tilan, synnin tilan tässä maassa, Hän yksinkertaisesti näytti minulle vaatteen. Tämä on se vaate, jota seurakunta pitää yllään. Jotta me voisimme nyt tehdä parannuksen ja puhdistaa nuo tahrat.

Sillä Hän sanoo, hienoin pellava, loisteliaan puhdas annettiin hänelle ylleen. Katsokaa tätä nyt. Sitten Hän sanoo, että tuo hienoin pellava on vanhurskaus. Se tarkoittaa, että Hän on lähettänyt minut tänne julistamaan seurakunnalle Suomessa, että nyt on vanhurskauden aika kristityn pelastuksessa. Nyt on pyhyyden ja pyhittäytymisen aika kristityn elämässä. Katsokaa tätä nyt. Hän mainitsee tämän vaatteen. Ja Hän sanoo, että se annettiin, annettiin hänelle. Annettiin. Hän ei sanonut, että hän meni ja osti sen. Hän ei sano, että hän meni ostamaan. Hän sanoo, hänelle annettiin. Tarkoittaen, että HERRA sanoo Suomelle, kristillisen pelastuksen vaate. Ja monet kansakunnat ovat kuulolla Euroopasta. Hän sanoo, että vaate, jonka vastaanotimme Golgatan Ristiltä, tuo vaate kuuluu HERRALLE. Se ei ole suomalainen vaate, Suomelle. Ei. Tai ruotsalainen vaate, italialainen vaate, etelä-korealainen vaate, kenialainen vaate. Se ei ole heidän.

Se kuuluu HERRALLE. Sillä Hän sanoo, että JUMALA antoi hänelle hienoimman pellavan, loisteliaan puhtaan. Jos tietäisit, että vaate, joka meillä on yllämme, ostettiin tietystä hinnasta, Elävän JUMALAN Pojan elämän hinnalla, silloin pelkäisit. Pelkäisit, miten käsittelet tätä vaatetta. Sinulla olisi kunnioitus siinä tavassa, jolla käsittelet tätä pelastusta. Hän siis sanoo, että tämä vaate, jota seurakunnan Suomessa tulisi käyttää nyt, annettiin teille armosta ja laupeudesta. Halleluja! Ja Hän sanoo, että tämä vaate on Taivasta varten. Katsoessasi Taivaan kansalaisia; ihmisiä, enkeleitä, taivaallista joukkoa, katsoessasi Taivaan olentoja. Kun katsot Apostolien tekojen lukua 1:11. Luen nyt, Apostolien teot 1:11. Nuo kaksi, jotka tulivat alas. Nuo kaksi, jotka tulivat kohtaamaan opetuslapset. Nuo kaksi. Aloitetaan jakeesta 10, Hän sanoo:

10 Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;

Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle, näyttäen niin hämmentyneiltä, näyttäen niin pelokkailta, näyttäen olevanne niin kauhuissanne, niin masentuneita? Miksi näytätte niin yllättyneiltä?

"Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." (Apt.t. 1:10)

He tulivat Taivaasta. Mutta tarkistaessasi vaatetusta, joka heillä oli yllään: hienoin pellava, loisteliaan puhdas. Halleluja! Jos haluamme päästä Taivaaseen, meidän tulee valmistaa tämä vanhurskaus. Hän sanoo, että vaate, jota olen tullut julistamaan Helsinkiin. Olen tullut julistamaan seurakunnalle, kertomaan seurakunnalle, pyydän, olkaa kilttejä, pyydän, olkaa kilttejä, pyydän, olkaa kilttejä KRISTUKSEN seurakunta. Tänä hetkenä, kun JUMALAN Valtakunta on lähellä, teillä tulee nyt olla yllänne tuo vaate. Sinun tulee olla pukeutuneena HERRAN vaatteeseen. Miksi? Sillä tämä vaate itseasiassa edustaa lunastettua seurakuntaa. Seurakuntaa, jonka HERRA on lunastanut. Lunastanut. Voitteko kääntää kanssani Ilmestyskirjan lukuun 3:3-5. Halleluja! Askel kerrallaan. Kunnes meidän tulee päästä siihen paikkaan: vanhurskauteen. Siihen saakka, kunnes pääsemme nyt tuohon paikkaan, jossa olemme valmiita JUMALAN Valtakuntaan. Sillä olen nähnyt seurakunnan astuvan sisälle! Olen nähnyt seurakunnan astuvan sisälle! Olen nähnyt seurakunnan astuvan sisälle! Tämä tarkoittaa, että hyvin pian seurakunta tulee astumaan sisälle.

Kuulkaa rakkaat ihmiset, Ilmestyskirjan luku 3:3-5.

3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. 4 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. 5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. (Ilm.3:3-5)

Halleluja! Tämä on voimallista! On joitakin asioita, joita HERRA tuo Suomen seurakunnalle tästä Raamatun jakeesta. Ensimmäiseksi Hän Puhuu vaatteen auktoriteetista. Auktoriteetista. Vaatteen auktoriteetista ja voimasta. Hän sanoo, että te, jotka säilytätte vaatteen, säilytätte tuon hienon pellavan loisteliaana, valkoisena ja puhtaana. Tämä on se, mitä Hän ensinnäkin sanoo: hieno pellava, loisteliaan puhdas. Loisteliaan kirkas. Tarkoittaen, että tuo vaate ei voi olla piilossa. Jos kristitty Helsingissä on uudestisyntynyt ja JUMALA antaa tuolle kristitylle vaatteen, niin kaikki Suomessa, jotka katsovat häntä, sanovat, wow, hän on uudestisyntynyt! Halleluja! Hän sanoo, että meidän ei ole mahdollista pitää yllämme JUMALAN vaatetta ja pysyä piilossa. Piilossa, salassa. Hän sanoo, hieno pellava, loisteliaan kirkas. Loisteliaan kirkas. Katsokaa tuota valoa, tuota tuolla! Ja tätä tässä. Ne ovat kirkkaita. Tarkoittaen, että kaikki voivat nähdä ne. Toisin sanoen, se, mitä HERRA sanoo Suomen seurakunnalle, on, Hän sanoo, että jos me aiomme olla pelastuneita, uudestisyntyneitä, silloin meidän pelastuksemme tulee loistaa KRISTUKSEN valkeutta tälle maalle.

Kuunnelkaa tätä nyt. Kuulkaa, rakkaat ihmiset, mitä Hän sanoo Suomelle Ilmestyskirjan luvussa 3, koskien vaatetta. Kuulkaa minua. Hän sanoo, että tällä hetkellä, kun maailma on pimeimmillään, kun maailmassa on niin paljon pimeyttä, seurakunnan valon tulisi loistaa kirkkaammin. Kirkkaammin. Ymmärsittekö minua? Valon tulee olla kirkkaampi nyt! Kirkkaampi nyt. Hän sanoo, että tällä hetkellä, kun Euroopassa on terrorismia. Euroopassa! Voitteko kuvitella, Euroopassa?! Jotkut meistä, jotka katsomme Afrikasta käsin, olemme shokissa. Kuulkaa minua nyt. Hän sanoo, tällä hetkellä, kun katsot sitä pimeyttä, joka on kaikkialla maailmassa; niin paljon pimeyttä, että on klinikoita, jotka tekevät abortteja. On aivan kuin se olisi normaalia. Tämä on pimeyttä! Vääriä profeettoja on kaikkialla. Tämä on pimeyttä! Naiset kävelevät alasti seurakunnassa. Naiset kävelevät alasti Helsingissä. Tämä on pimeyttä! Pimeys maailmassa on suunnatonta pimeyttä, suunnatonta. Liian pimeää.

He, jotka ovat uudestisyntyneet, Hän sanoo, hieno pellava, loisteliaan puhdas annettiin seurakunnalle. Sitten Hän sanoo, Matteuksen evankeliumin luvussa 5, te olette maailman valkeus. Te olette maailman valkeus! Ymmärsittekö minua? Meillä tulee olla yllämme KRISTUKSEN vaate! Sillä KRISTUKSEN vaate tulee evankelioimaan JEESUSTA. Kun me pidämme sitä yllämme, me evankelioimme. Se tulee evankelioimaan Suomen. Kun me pidämme yllämme KRISTUKSEN vaatetta, se tulee evankelioimaan kansakuntanne, te, jotka olette kuulolla. Hän siis sanoo tässä, Ilmestyskirjan luvussa 3:3-5, Hän sanoo, vanhurskauden auktoriteetti seurakunnassa, vaatteen auktoriteetti. Hän sanoo, he, jotka pitävät tätä vaatetta yllään, en pyyhi pois heidän nimiään Elämän Kirjasta. En, En!

JATKUU OSASSA 7...

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)



HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 7) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
JEESUKSEN VEREN VOIMA

Suomi, Suomi, keskittykää minuun, ja monet kansakunnat, jotka ovat kuulolla. Olen iloinen, että HERRA on lopulta tuonut minut kansakuntiinne. Sillä usein itken Euroopan puolesta. Mutta nyt voin nähdä; olen nähnyt Herätyksen tulevan tähän maahan, ja se on Pyhä Herätys! Ja se on tulossa Eurooppaan. Mutta kuulkaa tätä nyt. Usein itken Euroopan puolesta. Te, jotka olette kuulolla. Miksi? Sillä, kun Afrikka palvoi elefantteja, kun Afrikka palvoi kuuta ja aurinkoa, he olivat eurooppalaisia, jotka toivat evankeliumin. He tulivat Afrikkaan ja sanoivat afrikkalaisille, lopettakaa kuun ja elefanttien palvonta. JEESUS on jo mennyt Ristille ja kuollut ihmisen syntien tähden. Ja sitten evankeliumi saavutti Afrikan. Mutta katsokaa nyt, eurooppalaiset ovat menneet takaisin pimeyteen! Afrikka palvoi elefantteja. Mutta eurooppalaiset palvovat nyt taloutta, hyvää taloutta. "Ei, en tarvitse JUMALAA. En tarvitse JUMALAA, koska olen rikas. Minulla on hyvä talous, olen sijoittanut pörssiin." Juuri nyt Eurooppa palvoo hyviä syöpäsairaaloita. "Jos sairastun, menen syöpäsairaalaan." He palvovat sairasvakuutuksia. "En tarvitse JEHOVAA. Jos sairastun, niin minulla on sairasvakuutuskortti, ja huippulääkärit auttavat minua. "

Tästä syystä HERRA on lähettänyt minut nyt takaisin Eurooppaan. Hän sanoo, ei! MESSIAS meni jo Ristille! Entä JEESUKSEN Veren voima!? JEESUKSEN Veren voima, joka on maksimivoima! Yli 6.900 km:n päässä Porvoossa. Ja minä olin talossani. Sain todella paljon rukouspyyntöjä puhelimeeni virraten kuin joki. Kun luin niitä, niissä luki: syöpä, kasvain, leukemia, ja niin edelleen. Sanoin, että HERRA, Sinun kansasi kärsii. Syöpä, leukemia, ja niin edelleen, kaikkea. Masennus, hepatiitti, diabetes, kaikkea. Ja sanoin, sillä olin antanut jo Profetian Parantumiskokouksesta, joka on tulossa huomenna. Olin antanut (Jeesus on HERRA) radiossa Profetian Parantumiskokouksesta, vierailusta Suomessa. Mutta sanoin, että antakaa kun vain menen ja rukoilen radiossa Kenian seurakunnan puolesta. Soitin radioon, ja sitten he lähettivät sen kaikkialle maailmaan. Annahan kun rukoilen sairaiden puolesta Keniassa ennen kuin menen Suomeen, sillä minulla on liian paljon rukouspyyntöjä. Se mursi sydämeni. Se mursi sydämeni. Joten sanoin HERRALLE, Sinun kansasi kärsii liian paljon. Ja soitin, istuin ja soitin radioon. Ja radio lähetti puheluni radiolähetyksessä. Ja pystyin nyt rukoilemaan sairaiden puolesta radiossa, radion kautta.

Sanoin, että JEESUKSEN Veren voiman kautta! Hei! Halleluja! Hei! Veren voima. Veren voima. Tiedän, että Suomessa te löysitte Nokian; te tiedätte teknologian voiman. Mutta sanoin, että JEESUKSEN Veren voiman kautta. Hei! Tiedän, että te tiedätte teknologian voiman. Te tiedätte, teillä on parhaat sairaalat, lääkärit, kaikki. Teillä on kaikki teknologia. En sanonut teknologian voiman kautta. Hei! Sanoin JEESUS Nasaretilaisen Veren voiman kautta! Halleluja! Halleluja! sanoin näin. Veren voiman kautta! Ja tästä syystä olen tullut kysymään teiltä. Ja sanoin, että heikot jalat, rammat jalat, JEESUKSEN Veren väkevän voiman kautta! Sanoin, että heikot jalat vahvistukoot. Rammat nouskoot maassa, ja alkakoot kävellä, tällä tavoin. Alkakoot kävellä tällä tavoin. Ja rammat kävelivät! Sanoin näin. Sanoin näin. Sanoin, JEESUKSEN Veren voiman kautta, alkakoot ne kävellä. Sillä meidän tulee kirkastaa JEESUSTA. Haluamme alkaa palvoa JEESUSTA. Haluamme alkaa palvoa JEESUSTA. Voitteko istuutua. Sanoin siis näin, että Veren voiman kautta. Vetosin. Vetosin Veren voimaan; vedin sen, kutsuin sitä.

Ja sitten Keniassa, yksin Keniassa yli 10 ihmistä nousi ylös ja lähti kävelemään Veren voiman kautta! Halleluja! Yli kymmenen ihmistä käveli. Suuri draama, draama! He kävelevät tällä tavoin kävellen. Se on suuri draama. Draama! JEESUKSEN Veren voimassa on suuri dramatiikka. Se on Ihme, se on Ihme, se on Ihme! Voitteko istuutua, rakkaat. Ja sitten aloin sanomaan ensimmäistä kertaa elämässäni, aloin sanomaan, että jopa ne, jotka ovat tämän maan ulkopuolella. Ja sanoin, että HERRAN pitkälle ojennettu Käsivarsi, HERRAN pitkä Käsivarsi, pitkä. Hei! En tiedä teistä, mutta on olemassa HERRAN pitkä Käsivarsi, pitkä. Se on pitkä. Kukaan ei ole sen ulottumattomissa, niin kaukana, että Hän ei voisi saavuttaa. Sanoin siis, että HERRA, nyt voit ojentaa pitkälle ojennetun Käsivartesi. Pystyin näkemään ramman, joka nukkui. Tietysti pystyin näkemään monia ihmisiä.

Yksi ensimmäisistä ihmisistä, jonka näin, oli nainen Kenyattan kansallisessa sairaalassa. Pystyin näkemään naisen siellä. Ja näin, että hänen hiuksensa olivat lyhyet. Lyhyet hiukset, lyhyet hiukset. Ja HERRA näytti minulle, itseasiassa suorassa lähetyksessä kuulet minun sanovan, että HERRA näyttää minulle nyt hänen kaulansa. Livenä. Pystyit siis kuulemaan suorassa lähetyksessä keskustelun HERRAN ja Hänen Palvelijansa välillä, livenä Jesus is LORD Radiossa. Sillä hän sanoi, HERRA näyttää minulle nyt hänen kaulansa. HERRA näyttää minulle nyt hänen kaulansa. En tiedä, onko se kasvain vai mikä. Oli nainen, juuri tuo tietty nainen, jonka näin. Hänellä oli kaulassaan kasvain, ja tuo kasvain kuristi häntä. Hän ei pystynyt syömään, vaan ainoastaan juomaan nesteitä. Lääkärit olivat valmistautuneet veitsen kanssa leikkaamaan ja poistamaan sen. Ja sanoin, että on nainen, jonka näen, HERRA näyttää nyt kaulasi. Ja julistin, että kasvain häviää, Veren voimalla! Tämä nainen kuunteli rukousta radiossa sisältä sairaalasta. Ja häntä kuristi; moneen kuukauteen hän ei pystynyt syömään. Häntä kuristi. Hän joi vain nesteitä, tällä tavoin. Vain nesteitä. Mutta Veren voiman kautta kasvain kuuli, kasvain kuuli! Halleluja! Kasvain kuuli, kasvain kuunteli. Kun kasvain kuuli, niin se oli kuuliainen JEESUKSEN Veren voimalle. Halleluja! Kasvain. Kasvaimella on korvat. Kun kasvain kuulee, niin Veren voiman kautta, sen täytyy totella. Totella. Totella. Totella. Sen täytyy totella. Tämä on siis todella voimallista!

Sitten seuraavana aamuna lääkäri oli livenä radiossa. Ja ennen aamua suuri juhlinta puhkesi sairaala-osastolla. Sillä kun kasvain kuuli JEESUKSEN Veren voiman käskevän sitä häviämään, kasvain sanoi itselleen: Hei, kuka tuo on? Hän sanoi, että kun kasvain kuuli JEESUKSEN Veren voimasta, niin kasvain sanoi: Ei, päästä minut menemään! Ei! Aioin sanoa, että kasvain sanoi, kuka minä olen olemaan tottelematon Verelle. Jos kaikki, saatana mukaan lukien, on Veren voiman alla, niin, mikä minä olen? Mikä minä olen kieltäytymään? Minun täytyy lähteä! Minun täytyy totella! Tämä on se, mitä HERRA on lähettänyt minut sanomaan Suomelle. Hän sanoo, että tässä maassa te tiedätte teknologian voiman, tässä maassa te tiedätte vahvan talouden voiman, tässä maassa te tiedätte yliopistosairaaloiden voiman. Mutta HERRA sanoo, että on toinen voima! Sitä kutsutaan Veren voimaksi! Ja Hän sanoo, että Veren voimasta kaiken täytyy totella. Täytyy polvistua, kaiken. Kaiken.

Hän siis sanoo, että Suomen seurakunnan auktoriteetti ei ole kiinni hyvässä taloudessa, Euroopassa. Suomen seurakunnan auktoriteetti on juuri nyt JEESUKSEN Veren ja Ristin voimassa! Ja Hän sanoo, että hieno pellava, loisteliaan puhdas annettiin seurakunnalle. Sitten JEESUS sanoo Ilmestyskirjan luvussa 3:3-5, että tuo vaate toimii Veren auktoriteetissa. Sillä on olemassa auktoriteetti. Ja Hän sanoo, että he, jotka pitävät vaatteensa puhtaana. Hän sanoo, että tuossa vaatteessa on voima ja auktoriteetti laittaa heidän nimensä JUMALAN Karitsan Elämän Kirjaan, jonka JUMALA Itse on kirjoittanut, ja jota Hän säilyttää Taivaassa. Halleluja! Haluan mennä Taivaaseen. Haluan mennä Taivaaseen, sillä tiedä, että on olemassa Kirja, jonka ISÄ on kirjoittanut. Hän on kirjoittanut Kirjan. Haluan mennä Taivaaseen. En tiedä teistä, mutta minä haluan mennä Taivaaseen.

Hän sanoo, että on Kirja, ja jotta nimesi säilyy tuossa Kirjassa, sinun tulee säilyttää vaatteesi. Sillä on muutamia ihmisiä Sardeessa, jotka eivät ole tuhonneet vaatettaan. He ovat säilyttäneet vaatteensa, säilyttäneet vaatteensa. Antakaahan kun toistan tämän. On muutamia ihmisiä Sardeessa, ja nuo ihmiset eivät ole lianneet vaatettaan. He ovat säilyttäneet sen, he ovat ylläpitäneet sen. Ja kuka vain, joka tulee säilyttämään vaatteensa, niin kuin he. Toisin sanoen, jos myös Suomi ylläpitää vaatettaan niin kuin he, Hän sanoo, silloin tulen säilyttämään nimesi Karitsan Elämän Kirjassa, Taivaassa. Mikä on Elämän Kirja? Lukiessasi 2. Mooseksen kirjan lukua 32:32, ja luen sen hyvin pian, Hän sanoo, että ISÄ JUMALA Itse on kirjoittanut Kirjan Taivaassa. Tuota Kirjaa kutsutaan tilikirjaksi, rekisteriksi. Se on rekisteri. Jos tulet Suomeen, menet maahanmuuttoministeriöön tai sisäministeriöön, en tiedä kumpaan. Tilastoministeriöön, en tiedä, mikä se näistä on. Mennessäsi tuohon ministeriöön, eduskunnan toimistoon, tuossa toimistossa on kirja. Ja tuon kirjan sisällä, kuka vaan suomalainen, vaikka olisit syntynyt eilen, vastasyntynyt, niin nimesi tulee olla kirjoitettuna siellä. Se on rekisterikirja suomalaisten nimistä. Ei ole väliä sillä, mikä on ihonvärisi. Jos olet suomalainen, niin sinun nimesi on siellä.

Mutta kuunnelkaa minua nyt. Hän sanoo, että JUMALA Taivaassa on kirjoittanut Kirjan, ja Hän kutsuu sitä Karitsan Elämän Kirjaksi. Ja Hän sanoo, että tuo Kirja on rekisteri. Tarkoittaen, että siellä on lista. Se on rekisteri Taivaan kansalaisten nimistä, Taivaan kansalaisista. Tarkoittaen, että tuona päivänä, kun tulet, voinko käyttää sinun esimerkkiäsi, poikani. Aaron, mikä on nimesi? Aaron, Aaron, A-kirjaimen alla. Oletko Saksasta? Mistä maasta? Ai, Suomesta. Ok, Aaron, löysin sinut. Mene huoneeseen numero 30B! Mene huoneeseen numero 30B! Johanneksen evankeliumin luku 13:1. Minun tulee tehdä tämä työ hyvin, jotta nämä ihmiset voivat päästä sisälle JUMALAN Valtakuntaan. Jotta voin mennä Australiaan, ensi kuussa olen menossa sinne. Jopa Etelä-Korea on täällä odottamassa minua. Mutta tämä hetki on Suomelle. Johanneksen evankeliumin luku 14:1-3.

1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. 2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? 3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. (Joh. 14:1-3)

Näette siis tämän. Hän sanoo, että Hän menee ISÄN luo valmistamaan teille huoneita. Toinen Raamatun versio sanoo, teille kartanoita. Tarkoittaen, että JUMALA on valmistanut jokaiselle kristitylle Suomessa sijan. Ja Hän kysyy, oletko sinä tulossa siihen varaukseen? Oletko sinä tulossa tähän varaukseen? On huone, jonka MESSIAS on varannut sinulle. Tämä on se, mitä HERRA kysyy tältä seurakunnalta, oletko tulossa? Hän sanoo, että on Kirja. Se on rekisteri, se on Kirja, jossa on lista kaikista Taivaan kansalaisista. Ja Hän sanoo, että jos säilytät vaatteesi hienoimpana pellavana, loisteliaan puhtaana, niin sinun nimesi tulee olemaan siellä. Tämä kertoo minulle, että vanhurskaus, jota tämä vaate julistaa, on kaikkein tärkein asia seurakunnassa juuri nyt. Ja vaeltaessasi siinä vanhurskaudessa, nimesi tullaan säilyttämään. Sillä Hän sanoo, en tule pyyhkimään sinun nimeäsi. Säilytän sinun nimesi siellä. Tämä on voimallista! Katsokaa tätä nyt. Vaate MESSIAAN Tulemusta varten, vanhurskaus, jota Hän julistaa MESSIAAN Tulemusta varten, siinä on todella paljon voimaa, säilyttää nimesi tuossa Kirjassa, joka on kirjoitettu Taivaassa, ja jota säilytetään siellä. JUMALAN rekisteri kaikista vanhurskaista ihmisistä. On siis olemassa Kirja, lista, rekisteri kaikista vanhurskaista ihmisitä. Itseasiassa Taivaan kansalaisista. Suomi, oletteko tulossa? Oletteko tulossa?

JATKUU OSASSA 8...

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)








HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 8) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
IKUINEN KONFLIKTI

Vaate MESSIAAN Tulemusta varten, vanhurskaus, jota Hän julistaa MESSIAAN Tulemusta varten, siinä on todella paljon voimaa, säilyttää nimesi tuossa Kirjassa, joka on kirjoitettu Taivaassa, ja jota säilytetään siellä. JUMALAN rekisteri kaikista vanhurskaista ihmisistä. On siis olemassa Kirja, lista, rekisteri kaikista vanhurskaista ihmisitä. Itseasiassa Taivaan kansalaisista. Suomi, oletteko tulossa? Oletteko tulossa? Miksi kysyn tätä? Syy, miksi kysyn teiltä, oletteko tulossa, on seuraava. Kun JUMALA julisti MESSIAAN, 1. Mooseksen kirjan luvussa 3. Voitteko seurata minua hyvin tarkasti tässä. Tämä on todella voimallista juuri nyt. 1. Mooseksen kirjan luku 3:15, ja Hän sanoo:

15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille;

Ja Hän sanoo:

se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1. Moos. 3:15)

Suomi, voitteko keskittyä minuun? Minulla on vain 10 minuuttia aikaa. Keskittykää minuun. Hän sanoo, kun Adam ja Eeva lankesivat syntiin, meidän JUMALAMME, väkevä JUMALAMME tuli suunnitelman B kanssa. Suunnitelman B. Lunastus. Pelastus. Ja Hän julistaa tässä, että MESSIAS tulee. Koska naisesta ja käärmeestä, heistä tuli ystäviä, Hän julisti, että Hän tulee rikkomaan tuon ystävyyden. Hän sanoi, että ystävyyden sijaan tuon vihollisuuden. Tulen aloittamaan konfliktin ihmisten ja käärmeiden välillä. Ihmisen ja saatanan välillä. Sillä olen nähnyt, että heistä on tullut ystäviä. Ja käärme on valehdellut ihmiselle. Seuratkaa minua. Seuratkaa minua, Suomi. Tämä on todella voimallista! Hän sanoo, rikkoakseni tuon ystävyyden minun täytyy asettaa konflikti, taistelu heidän välillensä. Tämän tähden Hän sanoo: "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille". Tarkoittaen, että kaikilla tulevilla sukupolvilla käärmeen ja ihmisen välillä on konflikti. Seuratkaa minua tässä. Hän sanoi, että tulee olemaan ikuinen konflikti. Ikuinen. Jopa lapsistasi tulee saatanan vihollisia. Ja on ikuinen, ikuinen konflikti ihmisen ja saatanan välillä. Sillä käärme on saatana. Seuratkaahan minua tässä. Ikuinen, sillä Hän sanoo, Hän, tuo lapsi, ja me tiedämme, että hän on JEESUS, Hän tulee murskaamaan käärmeen pään. Ja kun Hän murskaa sen pään Ristillä, käärme iskee Häntä kantapäähän.

Suomi! Kun MESSIAS murskaa käärmeen pään tällä tavoin, se on kuolettava isku, se johtaa kuolemaan. Kun MESSIAS murskaa sen pään tällä tavoin, ja MESSIAS on niin voimallinen, että Hän murskaa pään tällä tavoin, se on kuolettava isku, kuolettava. Mutta näimme Ristillä, kun käärme iski MESSIASTA kantapäähän, se ei ollut kuolettava isku. Hän selvisi siitä. Hän selvisi siitä. Hän selvisi siitä. Joten kun Hän toi MESSIAAN 1. Mooseksen kirjan luvussa 3:15, pelastamaan ihmisen synnistä, Hän asetti ikuisen konfliktin. Hän erotti heidät, ja laittoi meidät taistelemaan saatanaa vastaan ikuisesti. Ikuisesti. Tarkoittaen sovittamatonta ristiriitaa, mahdotonta.

Ja sitten 2. Korinttolaiskirjeen luvussa 6:14-18, Hän sanoo, mitä vanhurskaudella on tekemistä jumalattomuuden kanssa? Hän sanoo, että valkeutta ja pimeyttä ei voi sekoittaa. Kun Hän Puhuu seurakunnalle, Hän korostaa nyt tuota erottelua, tuota konfliktia. Hän sanoo, että valkeudella ja pimeydellä on sovittamaton ristiriita ikuisesti. Ne eivät voi sekoittua. Kun valkeus tuli maailmaan, se ajoi pois pimeyden. Kun valkeus tuli maailmaan, pimeys ei voinut sitä ymmärtää. Ne eivät voi olla yhdessä. Eivät koskaan! Halleluja! Minulla ei ole aikaa, minun täytyy kiirehtiä. Sillä suomalaiset ovat hyvin tarkkoja ajan kanssa, tiedän tämän. Olen Afrikasta, olen Afrikan kylistä. Jos sanomme, että lopetamme klo 15, se tarkoittaa, että lopetamme klo 18. Olen afrikkalainen. Olen syntyperäinen, olen alkuperäinen afrikkalainen.

Hän sanoo, että Hän laittoi konfliktin seurakunnan ja saatanan välille ikuisesti. Ja Hän sanoo, että todellinen kristillisen pelastuksen määritelmä, minkä JEESUS antoi Ristillä, on tuo erottautuminen. Että olet erottautunut synnistä. Kertokaa minulle suomalaiset! Hän sanoo, että ollaksesi uudestisyntynyt, kun katson elämääsi, minun täytyy nähdä tuon ikuisen konfliktin olevan sinun elämässäsi. Minun täytyy nähdä se elämässäsi, että taistelet aina pimeyttä vastaan elämässäsi. Koska sinulla on armo, sinun täytyy taistella korruptiota vastaan. Tätä korruptiota, jonka näet seurakunnassa. Hän sanoo, elämässäsi. Ja katsoessani elämääsi, näen, että vanhurskaus ja jumalattomuus eivät ole sekoittuneet pelastuksessasi. Ne eivät voi sekoittautua. Ne eivät ole sekoittuneet. Hän sanoo, että niin kauan kuin me säilytämme tämän ikuisen konfliktin armon ja korruption välillä, pyhyyden ja jumalattomuuden välillä, puhtauden ja moraalittomuuden välillä, kun säilytämme sen, niin me olemme uudestisyntyneitä. Armon ja korruption välillä, uskollisuuden ja moraalittomuuden välillä, valkeuden ja pimeyden välillä.

Hänen kysyessään, kuinka voivat valkeus ja pimeys sekoittua keskenään? Mitä tekemistä valkeudella on pimeyden kanssa? Hän sanoo, kun meissä jatkuu tuo konflikti, jatkuen tuo konflikti, silloin me olemme uudestisyntyneitä. Sillä pelastusta, jonka Hän meille toi, kutsutaan: Pyhä, Pyhä. Ja hepreankielessä sanat, pyhä ja erottautunut, jakavat saman kantasanan, joka on, erotettu muista. Erotettu muista, erotettu. Tästä syystä meidän JUMALAMME on Pyhä. Tarkoittaen, että Hän on erotettu tämän maailman moraalisesta rappiosta. Ja Hän kutsuu meitä elämään erotettua elämää JEESUKSEN kanssa. Joten kysymykseni Suomelle on tämä, Puhun siitä Loisteliaasta vaatteesta. Vanhurskauden vaatteesta. Pelastuksen vaatteesta. Taivaan vaatteesta. Ikuisuuden vaatteesta, Iankaikkisen elämän vaatteesta. HERRAN vaatteesta. JEESUKSEN vaatteesta. KRISTUKSEN vaatteesta. KRISTUKSEN vaatteesta.

Joten kysymykseni Suomelle on tämä: Oletteko te tietoisia? Onko tämä kaunis kansakunta. Ja Kenia, tämä kansakunta on kaunis. Eilen noin kello 23 saakka aurinko vieläkin paistoi. Kuulkaa minua. Tässä kauniissa kansakunnassa, oletteko te tietoisia, että on olemassa vain kaksi erilaista vaatetta? Ei ole olemassa kolmea. Vain kaksi erilaista vaatetta. Joko pidät ylläsi HERRAN vaatetta. Joko pidät ylläsi JEHOVAN vaatetta, HERRAN vaatetta tai pidät ylläsi saatanan vaatetta. Sitä toista vaatetta pitää yllään portto. Portto. Ilmestyskirjan prostituoitu. Portto. Minulle tämä on erilaista, koska HERRA hiljattain näytti minulle tuon naisen. Hän istui pedon selässä, ja pedolla oli monta päätä. Tiedän liian paljon. Tiedän niin paljon, jota en täällä jaa. Haluan teidän vain pääsevän sisälle. Älkää joutuko tekemisiin sen kanssa. Pystyn näkemään, että siellä on mukana todella kovia tekemisiä niiden persoonallisuuksien kanssa. Tiedän todella paljon.

Puhun kuitenkin nyt seurakunnasta, joka pääsee sisälle. Seurakunnasta, joka astuu sisälle Pilveen. Ja oli loisteliaan Kirkkaat askelmat, ja he menivät sisälle. Haluan keskittyä tähän, jotta pääsisitte sisälle. Mutta olen nähnyt maailman ylöstempauksen jälkeen. Olen nähnyt sen, mitä täällä tapahtuu sen jälkeen, kun seurakunta on otettu ylös. Joten älkää huoliko siitä. Hän on itseasiassa esitellyt minut joillekin ihmisille, joilla tulee olemaan hyvin tärkeät roolit ylöstempauksen jälkeen. Yksi heistä. Itseasiassa vaate, jota hän pitää yllään, on purppuran värinen. Se on hienoa pellavaa, purppuran väristä. Kyllä. Se on siis nimeltään hieno pellava, purppuran värinen. Purppura. Se on saatanan vaate. Tässä Kirjassa on vain kaksi vaatetta. Joko pidät ylläsi HERRAN vaatetta, joka on hienoa pellavaa, loisteliaan puhdasta. Tai pidät ylläsi saatanan vaatetta, joka on hienoa pellavaa, purppuraa. Jos menet Ilmestyskirjaan, saat siitä ilmestyksen. Minulla ei ole aikaa lukea sitä. Katsokaa tätä nyt. Onko seurakunta Suomessa tietoinen, että on olemassa vain kaksi vaatetta? Onko seurakunta Sloveniassa, seurakunta Slovakiassa, seurakunta Pietarissa, seurakunta Moskovassa, oletteko te tietoisia? Seurakunta Ranskassa, seurakunta Hollannissa, seurakunta Italiassa ja Ruotsissa. Kaikkialla täällä. Hollannissa, Amsterdamissa, missä vain. Tanskassa. Oletteko te todella tietoisia, että on olemassa vain kaksi erilaista vaatetta? Yksi on HERRAN vaate. Ja toinen on saatanan vaate.

JATKUU OSASSA 9...

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)







HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 9) - PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
LUOPUMUS SEURAKUNNASSA

Onko seurakunta Suomessa tietoinen, että on olemassa vain kaksi vaatetta? Onko seurakunta Sloveniassa, seurakunta Slovakiassa, seurakunta Pietarissa, seurakunta Moskovassa, oletteko te tietoisia? Seurakunta Ranskassa, seurakunta Hollannissa, seurakunta Italiassa ja Ruotsissa. Kaikkialla täällä. Hollannissa, Amsterdamissa, missä vain. Tanskassa. Oletteko te todella tietoisia, että on olemassa vain kaksi erilaista vaatetta? Yksi on HERRAN vaate. Ja toinen on saatanan vaate.

Mutta kun katson elämäänne seurakuntana Suomessa, näen aivan kuin pitäisitte yllänne kolmatta vaatetta. Kolmatta vaatetta, kolmatta? Miksi sanon näin? Sillä HERRAN vaate, tiedän auktoriteetin, joka sillä on, muuttaa elämä. Te tiedätte sen. Minä tiedän sen. Sillä Hän sanoo, kun sinulla on ylläsi pelastuksen vaate, tuo vaate antaa sinulle kauneuden ja kirkkauden, arvokkuuden ja kunnian. Kun Aaron tuli, ja he laittoivat tuon vaatteen hänen ylleen, se antoi hänelle arvokkuuden ja kunnian. Se erotti hänet kaikista muista israelilaisista. Tunnen JEHOVAN vaatteen voiman! Tunnen sen. Tunnen tuon vaatteen voiman. Sen vaatteen voima on pyhyys. Kun sinulla on se ylläsi, niin kaikki elämässäsi muuttuu. Kun katson sinua huomenna, niin näen, että et enää pidä samoista elokuvista, joita olet katsonut. Kysy vain minulta, tuo vaate on voimallinen! Tuo vaate on itseasiassa seurakunnan auktoriteetti. Tämä on se auktoriteetti, joka on seurakunnalla.

Hän sanoo, kun pidät ylläsi vanhurskauden vaatetta, kun seurakunta Suomessa pitää yllään vanhurskauden vaatetta, niin jopa vihollinen pakenee. Se näkee sinut ja juoksee pakoon. Sillä sinä lähetät, teet lähetystä, olet kuin TV-lähetyksessä. Ja lähetät maailmalle lähetystä, että, minulla on 1000% lojaalius JUMALAA kohtaan. Lojaalius, uskollisuus JUMALAA kohtaan. Julistat ihmisille, itseasiassa lähetät lähetystä ihmisille, että kuulut JUMALALLE. Olet 1000% uskollinen JUMALALLE. Kun vihollinen näkee tämän, se sanoo, en halua tuhlata aikaani. Hei! En halua enää tuhlata aikaani, sillä lähetys on lähetetty, se on julistettu. Lähetät lähetystä maailmalle, että, katso, olen uudestisyntynyt ja rakastan JEHOVAA liian paljon.

Sitten nyt Jaakobin kirjeen luku 4:7, tulee mukaan. Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Nyt paholainen juoksee pakoon. Se juoksee pakoon sinua, koska olet julistanut kantasi. Tämä on minun kantani, en aio muuttaa sitä. Jos olet nainen, olet jo ilmoittanut kaikille miehille, jotka halusivat himoita sinua, että älkää yrittäkö, olen uudestisyntynyt. Kyllä! Kyllä! Nyt on aika valita JEESUS. Meidän tulee nyt valita JEESUS. Ilmoitat heille ja sanot, että älkää yrittäkö, olen uudestisyntynyt. Sitten myös, katsokaa tätä nyt. Kun seurakunnalla on yllään tuo vaate, niin paholainen pelkää seurakuntaa. Minun täytyy päättää tämä.

Miksi kerron teille tästä? Katsokaahan tätä nyt. Sillä näen, että aivan kuin seurakunta Suomessa sekoittaisi pimeyttä valkeuteen. Sillä olet uudestisyntynyt, mutta käyt maallisissa elokuvissa. Olet uudestisyntynyt, mutta juot viiniä. Olet uudestisyntynyt, mutta elät naisen kanssa, vaikka ette ole naimisissa. Olet uudestisyntynyt, mutta olet pukeutunut siihen tyyliin, että paljastat kehosi, jotta miehet himoitsevat sinua. Olet uudestisyntynyt, mutta pukeudut sillä tavoin, että näyttää aivan kuin et ymmärtäisi, että ruumiisi on Pyhän Hengen pyhä temppeli. Olet uudestisyntynyt, mutta on abortteja seurakunnassa. Olet uudestisyntynyt, mutta näytät hyväksyvän vähän homoseksuaalisuutta. Se on valkeuden sekoittamista pimeyden kanssa.

Tämän tähden HERRA on lähettänyt minut seurakuntaan Suomessa, kertomaan heille, että: Ei, ei, ei! Et voi sekoittaa valkeutta pimeyden kanssa! Ei! HERRA on lähettänyt minut kertomaan teille, että Taivaassa ei tule olemaan moderneja kristittyjä, ei! Vaan Taivaassa tulee olemaan pyhiä kristittyjä. HERRA on lähettänyt minut kertomaan teille, että: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi yhden ja ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, katsokaa tätä nyt, hukkuisi, vaan hän ylittäisi toiselle puolen iankaikkiseen elämään.

Tarkoittaen, että HERRA on lähettänyt minut lukemaan tämän Raamatun jakeen teille ja ilmoittamaan teille, että JEESUKSEN Veren voima on maksimi. Siinä on tarpeeksi voimaa poistaa joku kuolemasta, synnistä, iankaikkiseen elämään. Raamattu ei sanonut, että JEESUKSELLA olisi ollut tarpeeksi voimaa tuoda sinut ainoastaan keskialueelle. Raamattu ei sanonut, että JEESUKSELLA ei olisi ollut tarpeeksi voimaa, vaan Raamattu sanoo, että JEESUKSELLA oli tarpeeksi voimaa poistaa meidät pimeydestä valkeuteen. Poistaa meidät maailmasta JUMALAN Valtakuntaan. Miksi sitten seurakunta Suomessa sekoittaa nämä kaksi? Ymmärsittekö? Nouskaa kaikki ylös. Jatkan myöhemmin. Ymmärsittekö, rakkaat ihmiset?

Tulen takaisin iltapäivällä, ja tulen jakamaan teille syvällisemmin, hyvin syvällisesti. On keskustelu, jonka tulen jakamaan teille, joka on salaisuus. Salaisuus. Se on Profetia, jossa on salaisuuksia. Kuinka 2. huhtikuuta, vuonna 2004, HERRA antoi minulle Profetian. Se on monimutkainen Profetia. Hyvin suuri. Joitakin osia siitä on vieläkin toteutumassa täällä. Kun Hän esitteli minulle Johannes Kastaja, joka tuli puhumaan kanssani JUMALAN Valtaistuimen edessä, niin Kirkkaus peitti Valtaistuimen. Tuon näyn sisällä on niin monia Profetioita, ja ne ovat toteutumassa. Se on ihmeellistä! Ja tuon näyn sisällä, kuulet minun sanovan, että eräänä hetkenä Johannes Kastaja kirkastetaan, kirkastuminen tapahtuu siellä. Ja kuulet minun sanovan, että kun näin Johannes Kastajan kirkastuvan, katsoessani itseäni, näin myös itseni kirkastuvan. Nyt, en koskaan ymmärtänyt sitä. En koskaan ymmärtänyt tuota kohtaa Profetiassa.

Se osa, jossa näin monien kristittyjen menevän Israeliin, se täyttyi. Kuunnelkaa tätä nyt. Se osa, jossa näin Benjamin Netanyahun tulevan Israelin pääministeriksi, se on täyttynyt. Itseasiassa sanoin aina, Benjamin Netanyahu II, II. Sillä ensimmäisellä kerralla olin Israelissa. Ja nyt tuo osa kirkastumisesta, sitä en ymmärtänyt muistaakseni tähän vuoteen saakka. Tähän vuoteen saakka. Mutta voit nähdä, että tuossa Profetiassa on JUMALAN kronologinen aikajana. Ja tulen jakamaan teille siitä tänä iltana, kun menemme syvemmälle muutamaan muuhun keskusteluun. Ja sitten valmistaudumme siihen Grand Mega keskusteluun, koskien JUMALAN Pilveä.

Mutta HERRA on Puhunut Suomen seurakunnalle täällä tänään. Ja Hän on sanonut, että luopumus seurakunnassa. Luopumus, lankeemus. Todellisesta uskosta luopuminen, se edustaa seuraavaa. Se edustaa JUMALAN hylkäämistä. Se edustaa JUMALASTA luopumista. Se edustaa kapinaa JUMALAA vastaan. Kapinaa. Kapinaa; et halua JUMALAN asioita. Tämä luopumus, jonka näet Suomen seurakunnassa tänä päivänä, se on itseasiassa ihmisten kapinaa JEHOVAA vastaan. Jossa sanotte, HERRA, me emme halua seurata Sinun lakejasi. Se edustaa luopumista, JUMALASTA luopumista. En halua tätä, luovut siitä. Se edustaa JUMALASTA kieltäytymistä. Se edustaa uhmaa JUMALAA vastaan. Antakaahan kun luen tässä. Se edustaa uhmaa JUMALAA vastaan. Kapinaa JUMALAA vastaan. JUMALASTA luopumista. Luopumista, luopumista, luopumista. Kapinoimista, kapinaa JUMALAA vastaan. Petturuutta. Petturuutta. Jos on poliittinen puolue ja joku vaihtaa puolta, se tarkoittaa, että hän loikkaa toisesta puolueesta, ja liittyy toiseen. Petturuutta JUMALAA kohtaan. Se edustaa JUMALAN kieltämistä. Kieltämistä. Minulla ei ole mitään tekemistä kanssasi. Se edustaa JUMALAN hylkäämistä. Se edustaa JUMALAN jättämistä. JUMALAN jättämistä. Tarkoittaen, että jätät Hänet.

Hän sanoo, että joko me olemme JUMALAN kanssa, tai me emme ole. Sillä Pyhä Henki, Hän toi meille viisauden, koskien JEESUKSEN armoa. Ja JEESUKSEN armoa ei voida väärinkäyttää. Luin Heprealaiskirjeen luvun 6:4-6, joka varoitti armon väärinkäytöstä. Heprealaiskirjeen luvussa 10:26-31, on sama varoitus armon väärinkäytöstä. 2. Pietarin kirjeen luvussa 2:19-21 on sama varoitus armon väärinkäytöstä. Rakkaat ihmiset, palataan JEESUKSEN luo ja otetaan JEESUS vastaan. Ja tehdään päätöksiä JEESUKSEN puoleen. Valitaan JEESUS julkisesti, avoimesti. Annetaan seurakunnan kannan tässä maassa tulla kaikkien tietoon. Saakoon kaikki Suomen poliitikot, Suomen johtajat tietää, että tämä seurakunta on Pyhä. Voimme nähdä heidän asemansa. He ovat valinneet JEESUKSEN. Saakoon maailma tietää, että me olemme uudestisyntyneitä. Ja Pyhä Henki on valmis auttamaan teitä.

Te, jotka haluatte vastaanottaa HERRAN. Jos te tunnette, että haluatte uudistaa pelastuksenne JEESUKSESSA. Ehkä olet vaeltanut, ja se ei ole ollut kovin tasaista. Ehkä elämä Suomessa on vaikuttanut pelastukseesi. Herätys, jonka näet Keniassa, se alkoi parannuksenteosta. Kuulkaa minua, rakkaat ihmiset. Jos haluat uudistaa pelastuksesi, nosta vain kätesi ylös ja sano tämä minuutin rukous. Näen, että kaikki ovat nostaneet kätensä. Sano:

Siunattu JEESUS, vastaanotan sinut tänään. Ja teen parannuksen kaikista synneistäni. Ja pyydän sinua, HERRANI ja Mestarini, anna syntini anteeksi. Ja vakiinnuta pyhyys elämääni. Ja täytä minut Pyhän Hengen voitelulla. Väkevä JEESUS, tänään vastaanotan Sinut tänään, HERRAKSENI ja Pelastajakseni. Pyydän, tuo Herätys minun palvelustyöhöni. JEESUKSEN väkevässä Nimessä. Olen uudestisyntynyt.

Antakaa kun rukoilen puolestanne minuutin rukouksen.

ISÄ, JEESUKSEN väkevässä Nimessä. HERRA, nostan vasemman Profeetallisen käsivarteni kohti Taivasta. Ja pyydän Sinua ISÄNI Siunaamaan näitä kallisarvoisia ihmisiä. Siunaa heidän elämänsä, heidän palvelustyötänsä HERRAN vanhurskaudella, JEHOVAN Pyhyydellä. HERRA, auta jokaista heistä, jotta he voisivat valmistaa tämän maan JEHOVAN Loisteliasta Valtakuntaa varten. JEESUKSEN väkevässä Nimessä. Aamen.

"...Halleluja, Halleluja..."

Kiitos, HERRA Siunatkoon teitä.

JATKUU OSASSA 10...

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)

 

 









HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 10) – PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
VANHURSKAUDEN JA PYHYYDEN HERÄTYS

Halleluja. Mikä siunaus tulla takaisin luoksenne, JEESUKSEN Nimessä. Olen ollut todella siunattu siitä sakkaa, kun tulin luoksenne tänä aamuna. Se siunaus, jonka olen saanut, on, että HERRA on lähettänyt minut teidän luoksenne. Tämä on niin suurta, sillä HERRA tekee voittoja toisessa maassa. Halleluja. Kiitos. Aamulla näimme, että HERRA Puhuu Suomen seurakunnalle juuri nyt. Ja keskustelu, johon HERRA kiinnittää seurakunnan huomion, on keskustelu liittyen valmistautumiseen yhtä suurta päivää varten, kaikista odotetuinta päivää varten. Kaikista odotetuinta päivää varten maailman historiassa. Se on se päivä, jota varten meistä tuli kristittyjä. Se on se päivä, jota varten Raamattu annettiin meille. Se on se päivä, jota varten Pyhä Henki tuli meihin. Jotta eräänä päivänä, me voisimme päästä sisälle JEHOVAN Iankaikkiseen Valtakuntaan. Tämä on se todellinen syy, miksi meistä tuli uudestisyntyneitä.

Joten jakaessani teille tänä aamuna, sanoin, että tänään haluan käsitellä vaatetta, HERRAN vaatetta. Ja huomenna haluan Puhua tämän Pilven, HERRAN Kirkkauden vierailusta (osoittaa Pilven kuvaa). Ja kuten tulette näkemään, se on hyvin laaja ja syvällinen keskustelu. Mutta aamulla näimme, että HERRAN tulemuksen päivä, on kaikista odotetuin päivä. Ja näimme myös, että tuona päivänä, kun se tapahtuu, sitä ei voida peruuttaa. Se on siis peruuttamaton tapahtuma. Joten meille on todella hyödyllistä valmistautua sitä varten. Sillä et voi peruuttaa sitä. Ja näimme, että 15. tammikuun, 2017 keskustelussa, HERRA näytti minulle, kuinka Hän tulee ottamaan seurakunnan. Ja Hän nosti seurakunnan. Ja näin Kirkkauden vetävän kristittyjä, pyhää KRISTUKSEN morsianta. Ja he kääntyivät oikealle. He eivät siis mene tällä tavoin (näyttää, pystysuorassa). Vaan he tulevat tällä tavoin, ja sitten he kääntyvät oikealle. Ja kun he kääntyivät oikealle, he olivat suoraan kasvotusten Kirkkauden kanssa, tällä tavoin.

Ja puhuin siitä, kuinka kaksi askelmaa ilmestyivät, kaksi loisteliaan Kirkasta askelmaa. Kun he astuivat jaloillaan, se oli loisteliaan Kirkasta; se oli hyvin kaunista katsella. Ja on ihmeellistä, että HERRA on nyt puhumassa kansakunnille tuosta tapahtumasta. Että Taivaan Ovi tulee avautumaan, ja HERRAN ihmiset, jotka ovat valmistautuneet, he saavat mahdollisuuden astua sisälle JEHOVAN Iankaikkiseen Valtakuntaan. Tämä on mielestäni todella shokeeraavaa! Sillä Raamattu sanoo, että tuo päivä on salattu päivä. Se on salattu. Se on salattu HERRAN salaisessa neuvossa, JUMALAN viisaudessa. Hetkessä, silmänräpäyksessä. Se tulee tapahtumaan ilman varoitusta. Joten sen kauneus on, että totisesti tänään julistus siitä tehdään täällä. Joten tämä on se julistus, että MESSIAS on tulossa! Valmistetaan sydämiämme. Hän on tulossa! Jos siis valmistaudut tänään, niin tulet näkemään JEHOVAN Iankaikkisen Valtakunnan.

Ja olen sanonut tuossa keskustelussa, että se sananpaikka, joka juhlii ja määrittelee tuon päivän, Ilmestyskirjan luvussa 19:6-9, Hän sanoo, että kun tuo päivä saapuu, kaikkein historiallisin juhlinta tapahtuu Taivaassa. Ja Hän sanoi, että syy, se todellinen syy, miksi on juhlinta, on, koska kaikista odotetuin päivä on saapunut. Ja me näimme, että KRISTUKSEN kärsimysnäytelmän voima. Toisin sanoen, KRISTUKSEN kärsimyksen taso oli liian korkea. Lävistetyt Kädet. Häntä hyväksikäytettiin. Hänellä on arpia ruumiissaan.

Joten kysymys silloin kuuluu, Taivas on odottanut kauan, siitä saakka, kun Hän meni Ristille ja Hän nousi ylös kuolleista, ja Hänet tempaistiin ylös. Mutta Taivas on odottanut, missä on morsian? Sillä arvet me näemme, haavat me näemme, mutta missä on se seurakunta, jonka puolesta Hän maksoi niin hirvittävän hinnan. Ymmärsimme siis, miksi on historiallinen juhlinta Ilmestyskirjan luvussa 19:6-9, kun tuo päivä saapuu. Sillä se on ensimmäinen kerta, kun Ristin hedelmä, Ristin hedelmä, sen työn tulos, minkä Hän teki Ristillä, tulee lopulta pääsemään sisälle Taivaaseen. Tarkoittaen, että tuo on se päivä, jolloin seurakunta tulee viimein voittamaan synnin. Halleluja! Sillä, mikä on se merkitys olla uudestisyntynyt, ja sitten epäonnistut pääsemään sisälle? Tämä tarkoittaa, että tuo päivä, jolloin seurakunta astuu sisälle, se tulee olemaan Grand Finale, Loppuhuipennus.

Mutta tuossa sananpaikassa näemme, että HERRA on antamassa Ohjeistusta. Hän on lähettänyt minut Suomeen antamaan Ohjeistuksen seurakunnalle. Ja tuossa Ohjeistuksessa, Hän sanoo tämän: Ja hienoa pellavaa, loisteliaan puhdasta annettiin seurakunnalle. Ja sitten hitaasti, hitaasti aamulla näimme, että tämä on se JUMALAN voimallinen rakkaus seurakuntaa kohtaan. Sillä Hän sanoo, että meillä ei ole mitään osaa, meillä ei ole mitään osuutta. Mutta MESSIAS meni Ristille, ja Hän täytti kaiken meidän puolestamme. Ja sitten Hän antoi meille nyt HERRAN vanhurskauden. Ja sitten Hän sanoo, että se syy, miksi olen tullut Helsinkiin, ja TV7 isännöi minua ja Puhun täällä livenä, on, että voisin julistaa Suomen kansakunnalle, että tämä on se hetki, jolloin tulee valmistautua MESSIAAN tulemusta varten! Ja vieden sen astetta pidemmälle. Tämä on se hetki, jolloin valmistaa tie HERRAN tulemukselle. Tämä on hetki, jolloin syleillä parannuksentekoa ja hylätä synti. Ja hyväksyä vanhurskaus.

Ja Hän sanoo, että tuo vaate, hieno pellava loisteliaan puhdas, annettiin seurakunnalle ylleen. Hieno pellava on seurakunnan vanhurskaus. Ja sanoin, että ei ole parempaa aikaa minun tulla Helsinkiin, kuin nyt. Tämä on se aika! Sillä katsoessasi Suomen kansakunnan elämää. Ajat vain katuja ja katsot ihmisiä, niin näet, että heillä on kaikkea. Heillä on ilmainen yliopistokoulutus, heillä on sairaaloita ja sairausvakuutuskortteja. Tulen maista, joissa ihmisillä ei ole sairausvakuutuskortteja. He elävät vain JEHOVAN voiman avulla. Jos sinulla ei ole sairausvakuutuskorttia, et edes pääse menemään sairaalaan. Joten sinun täytyy todella opetella olemaan riippuvainen JEHOVASTA.

Mutta sanon teille, että, kun ajan läpi tämän kaupungin, silloin näen, että yksi asia, joka täältä puuttuu, on vanhurskaus. Ja siksi sanoin, että tämä on paras aika tulla seurakuntaan ja julistaa seurakunnalle, että, katso, tämä on vanhurskauden aika! Ja Hän sanoo, että hieno pellava loisteliaan puhdas, annettiin seurakunnalle ylle ilmaiseksi. Ja Hän sanoi, että tuo hieno pellava on itseasiassa vanhurskaus. Ja olen todella iloinen, että monet kansakunnat ovat myös täällä. Ja nyt olen kiinnittänyt kaikkien teidän huomionne tähän vanhurskauden aiheeseen.

Joten kuulkaa, rakkaat ihmiset, ainoastaan vanhurskaus voi vapauttaa kansakunnan. Ja sanoin tämän aamulla. Sanoin, että kristillisen pelastuksen auktoriteetti, kristillisen pelastuksen voima, on vanhurskaus. Miksi? Sillä Hän sanoo, hieno pellava loisteliaan puhdas annettiin hänelle. Ja sen johdosta, se pääsi sisälle! Joten seurakunnan voima. Kuunnelkaa minua, suomalaiset. Se ero meidän ja ei kristittyjen välillä, ei uskovien välillä, se ero meidän ja hindujen ja muslimien ja epäjumalan palvojien välillä on, että me uskomme JEESUKSEEN ja meillä on JEESUKSEN vanhurskaus ja me tulemme pääsemään sisälle Taivaaseen. Me, me tulemme pääsemään sisälle! Se olisi siis virhe, että olisimme uudestisyntyneitä, ja meillä ei olisi vanhurskautta. Halleluja!

Tämä on se herääminen, jonka olen tuonut teille tänne. Tiedän, että Piispa Nieswand näyttää teille monia videoita täällä siitä suuresta, historiallisesta Herätyksestä Keniassa. Mutta tuo Herätys tuli vasta, kun tätä Sanomaa vanhurskaudesta saarnattiin. Olen antanut Profetian ennen kuin tulin, että ylihuomenna tulee olemaan massiivinen vierailu täällä, tulee olemaan suuri Parantumiskokous täällä. Olen jo nähnyt sen. Tämä kertoo teille, että JUMALA rakastaa tätä kansakuntaa.

HERRA Sanoo, että haluan vierailla teidän luonanne. Mutta sinä ja minä tiedämme, että ainoa asia, koskien JEHOVAA, joka ei koskaan muutu, on pyhyys. Hän on Pyhä. Halleluja! Joten jos Hän tulee rakastamaan meitä lähettäen meille Hänen Pyhän Henkensä, silloin me mieluummin syleilemme Pyhää Henkeä. Ja jos syleilet Pyhää Henkeä, tämä on se, mitä Pyhä Henki tulee sanomaan sinulle. Pyhä Henki tulee sanomaan sinulle, että JEESUS on Pyhä. Olkaa siis pyhät, sillä Minä olen Pyhä. Joskus, kun tuotte monia profeettoja tänne, vääriä profeettoja, ja he tulevat tänne valehtelemaan teille. Ja he eivät auta teitä syleilemään pyhyyttä, nuo ihmiset eivät rakasta teitä. Jos rakastan teitä, minun täytyy kertoa teille, että JUMALAN Valtakunta on tullut lähelle. Taivaassa ei tule olemaan yhtäkään syntistä. Ei! Siellä ei tule olemaan modernia kristittyä Helsingistä. Vaan siellä tulee olemaan pyhiä kristittyjä.

Siksi me näimme aamulla, että tämä on vanhurskauden vaatteen hetki. Aamulla näimme, että kun HERRA antaa meille tuon vaatteen, tuo vaate nyt ennallistaa sen auktoriteetin, jonka seurakunta menetti. Ja sanoin, että HERRA näytti minulle ne Naulan Lävistykset Hänen Käsissään. Minulle tämä on erilaista. Sillä silloin, kun Hän kutsui minua, niin nuo samat Naulan Lävistämät Kädet tulivat ja koskettivat minua. Olin Oklahomassa tuolloin. Ja tuo sama Naulan Lävistämä Käsi kosketti minua. Ja kertomus minun kutsustani on netissä. Jopa Israelista saakka, Karmelin vuorelta. Joten kuten sanoin, kun Hän esitteli nuo Naulan Lävistämät Kätensä, niin Hän pääasiassa sanoi, katso, on tullut aika seurakunnan ymmärtää, että JEESUS ei tule menemään takaisin Ristille. Hän ei tule menemään takaisin. Miksi? Sillä uhri Ristillä oli maksimiuhri, lopullinen uhri. Ei ole olemassa korkeampaa. Se oli korkein.

Ja luin Heprealaiskirjeen lukua 6:4-6, jossa Hän varoitti armon väärinkäytöstä. Ja katsoessasi KRISTUKSEN seurakuntaa maailmanlaajuisesti, ja erityisesti Euroopassa ja Helsingissä, ja Suomessa. Se syy, miksi he kamppailevat pelastuksen ja synnin kanssa, on itsetyytyväisyys. Penseys. Olet uudestisyntynyt, mutta et kuitenkaan näytä uudestisyntyneeltä. Käyt seurakunnassa sunnuntaisin, mutta muina päivinä saattaa olla, että et näytä kristityltä. Ja sanoin, että se hetki meidän päättää, että olemme uudestisyntyneitä, on nyt. Halleluja!

Se oli siis kaunis keskustelu vanhurskauden vaatteesta. Ja tuossa keskustelussa näimme, että HERRAN vaate antaa myös viattomuuden, ennallistaa viattomuuden seurakunnalle, puhtauden, nuhteettomuuden seurakunnassa. Halleluja! Haluan nyt askel askeleelta edistää tätä keskustelua. Haluan jakaa toisen näyn täällä. Nyt te tiedätte, että se Herätys, jonka Piispa Nieswand näytti teille, on itseasiassa Pyhän Hengen Herätys, Pyhyyden Herätys, vanhurskauden Herätys, parannuksenteon Herätys. Ja parannuksenteko tarkoittaa synnistä pois kääntymistä. Se on mahdollista. Miksi? Sillä Pyhä Henki on saatavilla auttamaan sinua.

Ja ennen kuin päätän tämän yhteenvedon aamusta. Aamukokouksessa päätin sanoen, että tämä luopumus, jonka näet Suomen seurakunnassa. Jossa ihmiset elävät seurakunnassa, ja he ovat kristittyjä, joskus he käyvät maallisissa elokuvissa, he juovat alkoholia, he elävät yhdessä, vaikka eivät ole naimisissa. Sanoin seuraavan. Haluan päättää tämän osuuden tähän. Sanoin, että vihollinen on valehtelija. Miksi? Sillä synnin palkka on kuolema. Synnin palkka on kuolema. Numero 2) sanoin, että tämä luopumus, kun JUMALA sanoo, olkaa pyhät ja pyrkikää elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Olkaa pyhät, ja pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen. Sillä ilman pyhyyttä, kukaan ei ole näkevä HERRAA. Tämä on siis se Ohjeistus seurakunnalle. Mutta kun näet seurakunnan tulevan moderniksi, hyväksyen homoseksuaalisuuden, hyväksyen väärät profeetat, valheapostolit. He tulevat tänne puhumaan teille siitä, kuinka he menestyvät elämässään, ja kaikkea sellaista. Kun näet abortteja seurakunnassa. Ja tänä aamuna näin unen. HERRA näytti minulle pastorin täällä Suomessa, joka on seksuaalisynnissä. Ja sain yksityiskohdat, kaikki yksityiskohdat tänä aamuna. Tämä postmodernismi, jonka näet kristillisessä pelastuksessa, jossa naiset voivat pukeutua miten haluavat, ja tulla seurakuntaan. Sanoin, että se luopumus, ja vihollinen on valehtelija, se luopumus on JUMALAN hylkäämistä. Se tarkoittaa, että kun JUMALA sanoo, tee tämä, ja sinä sanot, ei, en tahdo. Se on JUMALAN jättämistä.

Tämä on se Sanoma, jonka annoin Kenialle, ennen kuin Herätys tuli. Ja sanoin heille, palatkaamme takaisin pyhyyteen. HERRA haluaa vierailla HERRAN huoneessa. Ja nyt annan teille tämän saman Sanoman. Ja näen saman vierailun tulevan tänne. Ja näen, että HERRA haluaa vierailla Euroopassa. Sillä tulimme juuri hiljattain Italiasta, jossa HERRA vieraili siellä väkevällä tavalla avaten sokeat silmät, avaten kuurot korvat. Tämä siis kertoo teille, että Hän haluaa vierailla Euroopassa. Tämä on Euroopan seurakunnan hetki. Tämä on teidän hetkenne. Pyydän, älkää ohittako vierailunne hetkeä. Pyydän, älkää. Ja sanoin, että älkää pelleilkö luopumuksen kanssa. Jos Raamattu sanoo, että ruumiini on Pyhän Hengen Pyhä temppeli, silloin minun tulee kunnioittaa tätä ruumista. Me emme voi pukeutua sillä tavoin, että kun naiset tulevat seurakuntaan, niin miehet himoitsevat naisia. Emme voi tehdä niin.

Sillä monet ihmiset tuolla kaduilla, he etsivät vastauksia. He etsivät vapautusta. He ovat väsyneet huumeisiin, väsyneet alkoholiin, väsyneet prostituutioon. Ulkona tuolla kaduilla. Ja Hän sanoo, että me nöyryytämme JEESUKSEN ja saatamme Hänet julkiseen häpeään, jos me olemme uudestisyntyneitä, ja sitten jatkamme eläen aivan kuten maailma. HERRA on lähettänyt minut Suomeen tuomaan Herätyksen, uudistumisen. Uudistumisen, Herätyksen. Jotta seurakunta voisi palata takaisin Ristin voimaan ja Vereen. Takaisin JEESUKSEN Veren ja Ristin voimaan. Tästä syystä olen tullut. Ja tässä on niin paljon voimaa. Sillä tässä Sanomassa on Iankaikkinen arvo. Iankaikkinen arvo.

Ja tulet näkemään, kun päätän tämän osuuden nyt. Kun päätän tämän, niin tulette näkemään, että vihollinen usein maissa kuten Suomi, se luikertelee sisälle. Monesti näet, että kun luopumus astuu sisälle, se ei ole yksi suuri pamaus: Bum, luopumus on tullut! Se alkaa aina pienenä asiana. Pienenä. Kuten hyväksyen jonkun pienen ei-totuuden. Tarkoittaen, että se on salattu. Vihollinen tuo sen salattuna. Jotakin pientä, pientä, joka ei ole totta, mutta se on kuitenkin pientä. Salatulla tavalla. Ja seuraavaksi näet, että löydät tuon seurakunnan olevan moderni niin kuin tämä. Ja sitten lopulta he yrittävät nyt vältellä sananpaikkoja pyhyydestä. Yrittäen vältellä sananpaikkoja pyhyydestä. Tarkoittaen, että nyt he haluavat pastorin saarnaavan heille sananpaikkoja korvasyyhyyn, makeita lihalle. Seuraavaksi huomaat, että kuulet heidän nyt sanovan, että Vanha Testamentti on liian ankara. Vanha Testamentti on lakihenkinen. Lakihenkinen. Mutta HERRA antoi sinulle sen kaiken; Vanhan ja Uuden Testamentin, sinun pelastustasi varten. Mutta kun luopumus astuu sisälle maihin kuten Suomi, niin näet kristittyjen tulevan nyt moderneiksi. He alkavat nyt; he sanovat, että Vanha Testamentti on liian ankara. Ja seuraavaksi näet, että he alkavat nyt sanoa seuraavaa. He alkavat sanoa, aa, on monia tapoja päästä JUMALAN luo. Jopa hinduismi on ok. Jopa muslimit ovat ok. Joten he alkavat astua sisälle tähän todella jumalattomaan uskontojen väliseen yhteyteen. Uskontojen väliseen. Seuraavaksi huomaat, että moderni teologia on tullut sisälle. He sanovat, että homoseksuaalisuus on ok. He alkavat lisäilemään asioita sinne. Liberaalia. Sitä kutsutaan liberaaliteologiaksi. Mutta olen tullut moderniin Suomeen. Sillä tuo moderni teologia on hyvin liberaali, se hyväksyy kaiken. Ja he sanovat, että, ei, Jumala ei ole ankara. Mutta seuraavaksi huomaat, että tuo seurakunta kulkee toisella tiellä. Toisella tiellä.

Siksi HERRA on lähettänyt minut luoksenne. Jotta Suomen kaunis kansakunta ymmärtäisi seuraavan. Ymmärtäisi, että se todellisen pelastuksen voima, jonka he vastaanottivat, on vieläkin JEESUKSEN Risti ja Veri! Ja että JEESUKSEN Risti on Pyhä. Ja että pyhyys on jotakin, josta emme voi käydä kauppaa, emmekä ostaa sitä. JUMALA rakastaa meitä. Mutta Pyhyys on JUMALAN standardi. Siksi Hän lähetti minut moderniin maahan, minun kaltaisen muinaisen Profeetan, moderniin maahan. Moderniin maahan; teknologiaa, Nokia. Nokian huippupuhelimia. kaikki tuntevat Suomen niistä. Sairaaloita, huippulääkäreitä, kirurgeja, kaikkea, teitä, teknologiaa. Mutta Hän sanoo, mene ja kerro heille, että JEESUKSEN Veri ja Risti, heidän tulee palata sinne, nähdäkseen Taivaan Loisteliaan Valtakunnan. Halleluja! Tämä on siis suoraa puhetta. Raitista puhetta seurakunnan kanssa. Hän sanoo, että jos vastaanotat Pyhän Hengen, Hänen tulee kertoa teille, mitä te ette voi tehdä ja mitä te voitte tehdä. Halleluja!

Ymmärsin siis, että Euroopalla on nyt kultainen mahdollisuus nähdä Lopunajan Herätys. Sillä tämä Herätys on suurempi kuin Kenia. Tämä Herätys on koko KRISTUKSEN ruumiille. Tämä Pilvi on suurempi kuin Kenia. Se on myös Suomelle. Halleluja!

JATKUU OSASSA 11…

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)




HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 11) – PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
AIKA ILMESTYÄ ON NYT

Voinko siis jakaa jotakin, kun etenemme tässä keskustelussa? Nyt olin matkustamassa Venezuelaan. Ja saavuin Etelä-Afrikkaan, Johannesburgiin. Ja minun täytyi odottaa 20 tuntia Atlantin ylittävää lentoa Sao Pauloon. Tuolloin matkustin aina Johannesburgin kautta. Näinä päivinä menen Amsterdamin kautta. Menin siis silloin aina Etelä-Afrikan kautta. Minulla ei siis ollut hotelli taksaa, rahaa hotelliin. Yhdessä meidän media- ja TV-johtajamme kanssa. Ja koska silloin oli Parantumiskokous, menin myös kosketinsoittajan kanssa, aivan kuten tulin nytkin sellaisen kanssa. Ja koska meillä ei ollut rahaa hotelliin, kiitimme vain JUMALAA yhdestä asiasta. Sanoin ihmisilleni, että pyydän, ei pyydetä rahaa hotelliin. Ei ole hyvä vaivata HERRAA, vaivata Häntä. Hän on jo antanut meille lentolipun. Sillä menneinä päivinä, he käyttivät veneitä. Veneitä valtameressä. Se vei kuusi kuukautta. Ja kun aallot nousevat, niin itket, kunnes kyyneleesi kuivuvat. Mutta Hän on antanut meille lipun, lentolipun. Älkäämme siis huolehtiko hotellista. Joten lattialla, nukahdin lentokentän lattialla laukku tyynynäni, lattialle. Mutta tuolla lentokentällä on niin paljon melua Johannesburgissa. Mutta tuossa paikassa näin HERRAN näkyjä. HERRA tuli ja Puhui kanssani siellä. Olin todella shokissa.

Mitä HERRA sanoi? Nähdessäni tuon näyn, HERRA nosti minut ylös. Hän näytti minulle kaksi asiaa. Yksi niistä on se Profetia, jonka annoin, koskien verilöylyä, joka alkoi Tunisiasta jatkuen Egyptiin, Libyaan, Syyriaan, Irakiin. Ja juuri nyt se on vieläkin käynnissä. Se on yksi osa tuota Profetiaa. Kaikki keskittykää minuun. Nyt tuolla lentokentällä näin HERRAN näkyjä, koskien MESSIAAN Tulemusta. Ensimmäinen osa, niin kuin sanoin oli Profetia, jonka annoin, koskien verilöylyä, joka olisi tulossa. Ja näette, että se alkoi Tunisiasta. Kun sen täyttyminen tapahtui, se alkoi Tunisiasta jatkaen Egyptiin, Libyaan, Syyriaan, ja sitten se meni Irakiin. Puhuin tästä. Tämä oli se ensimmäinen osa.

Toinen osa, jonka haluan jakaa teille nyt, on, kun Hän nosti minut ylös, ja näin seurakunnan. Olen nähnyt HERRAN ottavan seurakunnan. Tulevan ja ottavan seurakunnan. Mutta en ollut koskaan nähnyt seurakuntaa Taivaan sisällä. Siellä sisällä. Joten 29. heinäkuuta, 2009, se oli ensimmäinen kerta, kun näin seurakunnan sisällä Taivaassa. Ja kun näin heidät siellä, mitä näinkään? Ensinnäkin, se, mikä minua eniten hämmästytti, shokeerasi, oli, että he olivat kaikki kokoontuneet kasvot JUMALAN Valtaistuinta päin. Ja JUMALAN Valtaistuin oli peitettynä puhtaan valkoisella lumen kaltaisella Kirkkaudella, tällä tavoin. Kuin Kirkkauden vuori. Mutta he seisoivat Valtaistuimen edessä. Ja he palvoivat HERRAA. Se, mikä minua hämmästytti, oli, että kun he olivat kokoontuneina Valtaistuimen edessä, joka oli peitettynä Kirkkaudella, niin heillä oli yllään hyvin pitkät, valkoiset, loisteliaan kirkkaat vaatteet. Valkoiset, puhtaan valkoiset. Kaikki seuratkaa tätä nyt. Ja kun he palvoivat, se, mikä minua myös shokeerasi, on se tosiasia, että he nostivat kätensä ylös. Mutta palvoessaan he liikkuivat yhtä aikaa. Kaikki yhdessä, tällä tavoin. Ja he tulivat takaisin tälle puolelle. He palvoivat kauneimmalla tavalla, jonka olen koskaan nähnyt. Jopa Taivaan ylistys, on kaikista kauneinta palvontaa, jota olen koskaan kuullut.

Ja se mikä hämmästytti minua vieläkin enemmän, on, että se vaate, jota te tulette pitämään yllänne, se vaate, jota tulette pitämään yllänne, joka teillä tulee olemaan, kun menette sisälle, on puhtaan valkoinen. Puhtaan valkoinen. Mutta se laskeutuu alas ja soljuu hieman. Ja siinä on läpät. Tämä käsikappale on kuin yhdistettynä tänne (näyttää osoittaen ranteesta lantioon). Melkein kuin siipi, mutta se ei ole siipi. Mutta se on yhdistetty. Minulla on siis niin paljon yksityiskohtia. Voin jakaa Taivaan salaisuuksia täällä, eikö? Sillä Herätys on tulossa! Ja seurakunnan tulee olla kypsä. Nämä salaisuudet eivät ole minua varten. Ne on annettu minulle, jotta voin välittää ne teille. Olen vain Palvelija, Sanansaattaja, jotta voin välittää Kirjeen. Jos annan 100%, niin Hän antaa minulle toisen Kirjeen tuotavaksi. Jos välitän uskollisesti ilman, että muutan Sanomaa, niin Hän tulee lisäämään minulle toisen Kirjeen, Toisen Kirjeen, vie heille, vie heille, tällä tavoin. Halleluja! Kuitenkin, kun he palvoivat, niin milloin tahansa he liikkuivat, kääntyivät, niin silloin tuon vaatteen Kirkkaus, tuo Kirkkaus, se sokaisi silmäni. Se oli sokaiseva. Sillä se oli paljon Kirkkautta. Aivan kuin salamoita, aivan kuin salaman välähdyksiä silmissäni. Aivan kuin tuhansittain kameran salamavalon välähdyksiä. Aivan kuin tuhansittain kameran salamavalon välähdyksiä, yhtäaikaisesti. Tällä tavoin, tällä tavoin (Piispa Michael demonstroi kameran salamavalon välähdyksiä). Tuhansia, tuhansia, tullen vaatteesta. Se oli liian sokaisevaa. Olin hämmästynyt. Sen vaatteen Kirkkaus, jota seurakunta, jota sinä tulet pitämään ylläsi.

Kuunnelkaa siis minua, rakkaat ihmiset. Haluan jakaa teille tämän nyt, edistääkseni keskustelua, koskien tuota vaatetta. Tuhansia, tuhansia, tullen vaatteesta. Se oli liian sokaisevaa, olin hämmästynyt. Sen vaatteen Kirkkaus, jota seurakunta, jota sinä tulet pitämään ylläsi. Kuunnelkaa siis minua, rakkaat ihmiset. Haluan jakaa tämän, edistääkseni keskustelua vaatteesta. Sillä tämä on vaatteen ajankohta. Mikä on siis se Sanoma, jonka HERRA lähettää Suomelle siihen liittyen?

Nyt, kuunnelkaa hyvin tarkasti. Kun Israel oli lähtenyt Egyptistä, he tulivat erämaahan. Ja kun he tulivat erämaahan, se oli ihmeellistä, koska he elivät leirissä. He elivät yhdessä siellä leirissä. Se on ihmeellistä. Kunnes eräänä päivänä HERRA tuli ja Puhui Moosekselle. Hän sanoi Moosekselle: Haluan, että menet ja kutsut Aaronin. Tulemme lukemaan nyt, 2. Moos. 28. Hän sanoo, tuokaa hänet ulos, tuokaa hänet ulos eteesi. Tuokaa ulos, toisin sanoen, olla erotettu. Kenestä? Israelilaisista. Erottakaa hänet erilleen. Miksi? Hän sanoo, sillä hänen on tullut aika ilmestyä HERRAN eteen. Ilmestyä ja palvoa Häntä. Ilmestyä ja uhrata palvontauhri. Ilmestyä HERRAN eteen. Sillä niinä muina päivinä Aaron eli israelilaisten keskuudessa normaalisti siviilielämää eläen vain normaalisti, rennosti. Mutta, kun tulee aika ilmestyä JEHOVAN eteen, Hän sanoo: Nyt, tuokaa Aaron ulos. Ja kun Hän sanoo, että Aaron tulee tuoda ulos, Hän antaa käskyn, ohjeistuksen tuolle ilmestymiselle.

Olen varma, että jos teidät on kutsuttu - ja olen varma, että jotkut teistä olette korkea-arvoisia, ja teidät on kutsuttu. Mutta haluan antaa tässä synonyymin, esimerkin. Sanotaan, että te olette tavallisia ihmisiä kuten minä, ja sitten teidät kutsutaan kuninkaanlinnaan tapaamaan kuningas; Suomen kuningas, Suomen presidentti, pääministeri, Suomen johtaja. Jos sinut kutsutaan ja olet tavallinen ihminen kuten minä, niin ensimmäinen asia, minkä kysyt, on, milloin se on? Ehkä he sanovat, ensi viikon maanantaina. Ensimmäinen asia, minkä kysyt, on, mitkä ovat ne vaatimukset? Uudelleen, mikä on vaatimustaso sinne, jos Etelä-Korean presidentti kutsuu sinut tapaamaan häntä? Sama asia puhuessani Suomesta.

Ja sitten kysyt, mitkä ovat ne vaatimukset? Miten minun tulee pukeutua? Mikä on pukeutumiskoodi? Jotkut ihmiset kertovat sinulle, että laivaston sininen puku, valkoinen solmio, valkoinen paita. Mitä tahansa he kertovatkaan sinulle, annan teille vain esimerkin, jotta voisitte ymmärtää tämän. Aaron eli normaalisti, rennossa suhteessa siellä leirissä. Mutta kun tulee aika ilmestyä Kuninkaan eteen, kuulet nyt, että oli olemassa pukeutumiskoodi. Voimmeko lukea siitä, rakkaat ihmiset. Menkäämme 2. Moos. 28:1-4.

Halleluja! Olen tullut julistamaan teille, että olen nähnyt seurakunnan ilmestyvän Kuninkaan eteen Taivaan sisällä palvomaan Kuningasta. Julistus on siis tapahtunut. Kutsu on annettu. Tarkoittaen, että nyt on vaatimuksia. 2. Moos. 28, rakkaat ihmiset. Ja olen todella iloinen, että olen tullut luoksenne TV7 kautta. Jotta teidän kansakuntanne kokoontuisi silloin, kun kaikki kansakunnat kokoontuvat. Halleluja! Luen siis 2. Moos. 28, rakkaat ihmiset. Jakeessa 1, Hän sanoo:

1 "Ja kutsu eteesi israelilaisten joukosta veljesi Aaron poikineen, että he pappeina palvelisivat minua, Aaron ja hänen poikansa Naadab ja Abihu, Eleasar ja Iitamar.

Jae 2:

2 Ja teetä veljellesi Aaronille pyhät vaatteet,

Näette nyt sen ohjeistuksen, kun on aika ilmestyä Kuninkaan eteen. Nyt Hän sanoo, tehkää hänelle pyhät vaatteet ilmestymistä varten.

2 Ja teetä veljellesi Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi.

Alatte ymmärtää, että on aivan kuin Aaron olisi harhaillut ulkona siellä israelilaisten leirissä, ja on aivan kuin Hän sanoisi, että Aaronilla ei ollut arvokkuutta ja kunniaa. Sillä Hän sanoo, että tämä vaate; kun Aaron tulee pitämään yllään tätä vaatetta, tämä vaate tulee nyt antamaan hänelle kunnian ja arvokkuuden. Tämä on ihmeellistä, rakkaat ihmiset. Ja lukiessasi toista käännöstä, Hän sanoo, antaakseen hänelle kirkkauden ja kauneuden. Kirkkauden ja kauneuden. Ja lukiessasi eteenpäin Hän sanoo, hänen pyhitystään varten. Tarkoittaen, että tämä vaate antaa sinun yllesi pyhityksen, joka on erottautumista. Pyhitys tarkoittaa, erilleen erottautumista. HERRALLE pyhitetty. Siksi papeilla Israelissa oli päässään turbaani ja sen sisälle oli kirjoitettu: Erotettu. HERRALLE pyhitetty. Hän siis sanoo, tehkää pyhät vaatteet veljellenne Aaronille. Miksi? Koska hänen täytyy nyt ilmestyä. Aika ilmestyä on tullut. JUMALAN profeetallisella aikajanalla aika ilmestyä on tullut. Ja Hän sanoo:

3 Ja puhuttele kaikkia taidollisia miehiä, jotka minä olen täyttänyt taidollisuuden hengellä, että he tekevät vaatteet Aaronille, jotta hänet pyhitettäisiin pappina palvelemaan minua.

Tämä on hämmästyttävää! Tämä on suurta! Tämä on todella syvällistä! Miksi tämä on syvällistä? Sillä on aivan kuin Hän sanoisi, että helluntai on jo tapahtunut täällä. Hän sanoo, että Pyhän Hengen vierailu on tapahtunut joidenkin ihmisten keskellä täällä. Sillä Hän sanoo Moosekselle, että mene joidenkin ihmisten luo sinne. Ja mielestäni yksi niistä on Besalel; on tiettyjä nimiä. Mene joidenkin ihmisten luokse siellä sisällä, olen jo vapauttanut Minun Henkeni heidän ylleen. Joten te, jotka olette kiinnostuneita Herätyksestä, siitä, mikä merkkaa Herätystä. Milloin Armon aikakausi alkoi? Ja niin edelleen. Te saatatte olla kiinnostuneita tästä. Sillä Hän sanoo, että siellä on joitakin ihmisiä. Mene heidän luokseen. Joitakin ihmisiä, joiden ylle olen vapauttanut Minun Henkeni Korkeudesta. Olen täyttänyt heidät Hengellä, ja antanut heille viisautta, kuinka valmistaa tällaisia asioita kuten vaatteen. He siis valmistavat Aaronille pyhät vaatteet. Kun Aaronin on aika ilmestyä JEHOVAN eteen, JEHOVALLA on nyt vaatimus, standardi. Ja tämä standardi on se vaate. Halleluja! Se vaate, Ilm. 19:6-9. Hän juhlii tuota vaatetta seurakunnan vanhurskautena. Halleluja!

JATKUU OSASSA 12…

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)






HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 12) – PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
SUOMI JEESUKSELLE!

Halleluja! Se vaate, Ilm. 19:6-9. Hän juhlii sitä vaatetta seurakunnan vanhurskautena. 
Ja Hän sanoo myös, että tuo vaate annettiin meille ilmaiseksi, gratis, armon ja laupeuden lahjana. Armosta ja laupeudesta. Tämä on voimallista! Hän sanoo myös, että tämä vaate, jota tarvitsemme ilmestymistä varten, sisälle pääsyä varten, päästäksemme sisälle, on itseasiassa se palkkio. Palkkio, jonka seurakunta Euroopassa, Suomessa tulee saamaan. Hän Puhuu palkkiosta, annan teille palkkion. Annan teille palkkion teidän periksiantamattomuudestanne.

Tiedän sen, mitä te kävitte läpi. Täällä Suomessa ei ole helppoa elää pyhästi. Ei ole, sillä tämä on moderni maa. Euroopassa teidän maissanne, ei ole helppoa elää pyhästi. Voin sanoa sen. Koska teidän päällenne hyökätään kaikkialta. Jos päätät naisena tai nuorena miehenä kävellä pyhyydessä, niin saatat menettää ystäväsi. On olemassa tietyn vainon muoto. On tietynlainen ahdistus. On tietyn tyyppisiä koettelemuksia, joita tapahtuu ihmisille, jotka valitsevat vanhurskauden tänä hetkenä. Jopa Keniassa, jopa Keniassa. Kaikkialla. Jos valitset vanhurskauden, niin tulet aina kohtaamaan vastustusta. Jopa USA:ssa se on vielä pahempi. Jos valitset vanhurskauden, saatat menettää jopa kaikki ystäväsi. Saatat jopa menettää työpaikkasi. Tunnen erään ihmisen Keniassa, itseasiassa yksi hengellisistä tyttäristäni. Sillä he pukeutuvat pyhästi, he pukeutuvat pyhästi. Mutta hän menetti työpaikkansa pyhän pukeutumisen takia. Hänen täytyi valita JEESUKSEN ja tuon työpaikan välillä.

Mikä on se Sanoma tässä? Itseasiassa sanon näille ihmisille, että tämä on se hetki nousta ylös ja valita JEESUS. Riippumatta mistään. Kyllä. Sillä HERRA sanoo, että älä tee sitä virhettä, että menettäisit tämän vaatteen. Tämä vaate on se palkkio, jonka Hän antaa seurakunnalle, hyvityksen, korvauksen siitä koettelemuksesta, vainosta, kaikista vaikeuksista. Jokaisen hyväksikäytön, mustamaalauksen, pilkan tähden. Nooan päivinä, Nooa rakensi Arkkia, ja kaikki nauroivat Nooalle. Kaikki pilkkasivat häntä, kaikki. Sillä nyt, jos pukeudut pyhästi tässä kaupungissa. Sanotaan, että jos olet nainen ja päätät pukeutua pyhästi. Ja sitten ihmiset työpakallasi kysyvät sinulta, miksi pukeudut tuolla tavoin? Ja kerrot heille, siksi, että MESSIAS on tulossa! He nauravat sinulle. He nauravat sinulle. Sillä he sanovat, mutta me olemme kuulleet tuollaista monien vuosien ajan. He kysyvät, oletko hullu?

Joten kun Nooa rakensi arkkia, kaikki ajattelivat, että hän oli hullu. Vapautuksen arkki, vanhurskauden arkki, pyhyyden arkki, JUMALAN arkki ja pelastuksen arkki. Ja vain he, jotka menivät sisälle arkkiin, heidät pelastettiin. Ymmärsittekö minua? Sillä Hän sanoo, täällä on liian modernia. Jos yrität elää pyhästi, kohtaat vastustusta. Sitä kutsutaan vastatuuleksi. Mutta ei vain täällä; annoin esimerkin Keniasta, yhdestä hengellisestä tyttärestäni. Hyvin korkea-arvoinen yritysjohtaja. Ja he sanoivat hänelle, ei, ei, ei, meillä on pukeutumiskoodi tässä firmassa. Hänen täytyy siis lähteä tuosta työpaikasta. Se tarkoittaa, että me tulemme aina kohtaamaan vainoa, jos valitsemme JEESUKSEN. Miksi? Sillä todistamme tämän maailman syntiä vastaan. Syntiä.

Tulen tänne todistamaan Suomen seurakunnan syntiä vastaan. Jos joku kysyy sinulta, JUMALAN MIES tuli tänne, mitä Hän teille sanoi? Minkä Sanoman Hän antoi? Sinun täytyy kertoa heille, että Hän sanoi: MESSIAS on tulossa! Ja Hän kutsui koko maan parannuksentekoon. Hän kutsui koko Suomen palaamaan takaisin parannuksentekoon. Juuri tässä on Sanoma; se on Sanoma palaamisesta takaisin HERRAN luokse. Ymmärrättekö minua nyt? Olen tullut julistamaan MESSIAAN, HERRANI ja Mestarini Tulemusta. Ja tiedän, että kansakunnat kuulevat tätä. Mutta julistaessani MESSIAAN Tulemusta, julistan myös, että tämä on hetki seurakunnan ja kristittyjen valita pyhyys, pyhyys, pyhyys. Jotta he voisivat päästä sisälle.

Hän sanoo, että kun Aaron eli normaalisti, rennosti. Voit melkein tuntea, että JUMALA ei nähnyt häntä. Mutta kun tulee aika ilmestyä, Hän sanoo, ei, viekää hänet noiden ihmisten luo, joilla on taitoa, valmistamaan hänet tulemaan. Kun siis kuulet tästä vaatteesta, jota kaiutan. Vanhurskauden vaatteesta, jota julistan Euroopalle täällä tänään, tuo vaate puhuu meille niin paljon. Sillä tuo vanhurskaus, jota kutsun vaatteeksi. Kun Aaron puki ylleen tuon vaatteen, niin se oli se, mikä erotti Aaronin kaikista muista. Erotti hänet. Tämä shokeeraa minua. Sillä Hän sanoo, että tämä vaate, rakkaat ihmiset. Hän sanoo, samoin on seurakunnan kanssa. Myös seurakunnassa, ainoastaan vanhurskauden vaate on se, mikä erottaa meidät maailmasta. Meidät kristittyinä, seurakunnan, uskovat, muista uskonnoista; hinduista, muslimeista, New Agesta. Ainoastaan JEESUKSEN vanhurskaus. Ja tuo vanhurskaus, lukiessasi Filippiläiskirjeen 3:8, Hän sanoo: Katso, JEHOVAN vanhurskaus. Lukiessasi Fil. 3, jonka luemme nyt, huomaat, että tuo vanhurskaus ei ole meidän omamme. Me emme tehneet työtä sen eteen. Tuo vanhurskaus kohdistettiin, laskettiin meille uskosta JEESUKSEEN. Halleluja! Suomi JEESUKSELLE! Halleluja!

Joten HERRA Puhuu kauniilla tavalla seurakunnalle. Hän sanoo seurakunnalle, että te ette voi olla niin kuin muut uskonnot. Elävän JUMALAN Poika Itse on tullut ja kuollut teidän tähtenne. Elävän JUMALAN Poika on kuollut puolestanne. Kuinka sinä voit olla aivan kuin muut ihmiset? Raamattu sanoo: Teidät on ostettu. Teidät on ostettu. Tarkoittaen, että te ette ole itsenne omat. Nyt te elätte KRISTUKSELLE. Mutta katsoessani seurakuntaa Suomessa, niin täällä on rento suhde JUMALAN kanssa. Joskus, kun tapaat ystäviäsi, he juovat olutta. Joskus ystävät tapaavat ja juovat viiniä. Joskus mies ja nainen asuvat yhdessä ilman avioliittoa. Joskus he valehtelevat. He kertovat pastorille, että, ei, en ole kaupungissa tänä viikonloppuna. Mutta kuitenkin he ovat kaupungissa. Joten katsoessasi seurakuntaa tässä tilassa, jossa on tiukkoja housuja, lyhyitä hameita, he näyttelevät kehoaan. Ajattelet, oi, he ovat kuin lampaat vailla paimenta. Kukaan ei ole antanut heille ohjeistusta.

Olen ollut kaikkialla maailmassa. Uudesta-Seelannista Suomeen ja Etelä-Koreaan, Kanadaan. Olen ollut kaikkialla maailmassa, Afrikassa. Ja en ole koskaan tavannut ketään, joka olisi kertonut minulle, että he kävivät seurakunnassa, koska he haluavat mennä helvettiin. Ymmärsittekö minua? Kaikki haluavat mennä Taivaaseen. Joten syleilkäämme silloin vanhurskautta. Olkaamme tosissamme. Sillä Hän sanoo, että myös seurakunta; olen antanut Profetian, että olen nähnyt seurakunnan ilmestyvän Kuninkaan eteen ja palvovan Kuningasta. Olen nähnyt heidän palvovan. Olen nähnyt seurakunnan palvovan Valtaistuimen edessä. Ja Hän sanoo, että on olemassa vaatimus. Meidän tulee nyt pitää yllämme pelastuksen vaatetta. Hän sanoo, että kun pidämme sitä yllämme, niin se on se erotus meidän ja kenen vaan muun välillä. Katsokaahan tätä nyt. Kun Aaron piti yllään tuota vaatetta, siitä tuli merkki, symboli pyhyydestä, pyhästä käytöksestä, pyhästä käyttäytymisestä! Jopa seurakunta, kun pidät ylläsi vanhurskautta, niin siitä tulee pyhän käytöksesi symboli HERRAN ja maailman edessä. Halleluja! Rakastan JEESUSTA!

JATKUU OSASSA 13…

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)




HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 13) – PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
HINTA, JONKA MESSIAS MAKSOI

Hän sanoo: Katso, Minä tulen kuin varas. Tarkoittaen, bam! Se tulee yllättämään sinut. Mutta katsokaahan minua nyt. Hän lähettää minut ja Hän Puhuu minun kanssani ja Hän näyttää minulle tuon päivän. Ja Hän lähettää minut varoittamaan teitä ennen, kuin se tapahtuu. Halleluja! Kuinka voit lähettää minut varoittamaan heitä, kun sanot, että tulet niin kuin varas? Tämä on sitä JUMALAN rakkautta, jonka vastaanotimme Golgatalta. Halleluja! Kuunnelkaa siis, rakkaat. Hän sanoo, että juuri nyt, niin kuin sanoin aamulla. Kirjoituksissa, Ilmestyskirjan luvussa 19, Hän sanoi, hienoa pellavaa hohtavan puhdasta annettiin seurakunnalle ylleen. Kuunnelkaa tätä.

Ja sitten sanoin, wow, jos se on hohtavaa, se tarkoittaa silloin, että HERRA sanoo, että kun olemme uudestisyntyneitä ja kannamme yllämme vanhurskautta ja teemme parannusta synneistämme ja pyrimme harkitusti olemaan pyhiä, ja Pyhä Henki nyt auttaa meitä, niin Hän sanoo, että pelastuksemme kuuluisi lähettää lähetystä, sen kuuluisi loistaa kansakunnalle. Tarkoittaen, että jos nyt kävelen tuolla ulkona kadulla ja kristitty tulee siellä vastaan, niin minun tulee pystyä huomaamaan, että: Tämä on kristitty! Kyllä. Hän sanoo, että täytyy olla erotus.

Sillä JEESUS ei kuollut turhaan; Itse Elävän JUMALAN Poika kuoli, Hän kuoli meidän puolestamme. Se on valtavan suuri hinta. Mutta nyt Hän sanoo, että nyt se on encumbent upon us. Sillä Hän sanoo: Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa, KRISTUKSEN morsian on itsensä valmistanut. Valmistanut itsensä; se tarkoittaa, että on olemassa rooli, seurakunnalla on rooli. Hän on valmistanut itsensä.

Mennessäsi Jesajan kirjan lukuun 53, silloin näet sen hinnan, jonka JEESUS maksoi, ostaakseen meille tämän Ikuisuuden, josta me puhumme. Lukekaamme, lukekaamme, rakkaat. Jesaja 53. Voit lukea sen kokonaan. Mutta jakeet, 5, 1, 10, ovat myös todella tärkeitä. Kotona voitte lukea sen kokonaan. Halleluja! Jesaja 53 siis. Luen lyhyesti ja sitten selitän. Hän sanoo, jakeessa 1:

1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? 2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet,

Hänellä ei ollut kauneutta tai majesteettisuutta, joka olisi vetänyt meitä Hänen puoleensa. Ja sitten Hän Puhuu Hänen ulkomuodostaan. Hän sanoo:

mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.

Jakeessa 3, Hän sanoo:

3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. 4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,

Ja jakeet 5 ja 10. Jakeessa 5, Hän sanoo:

5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.

Jakeessa 10, Hän sanoo:

10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella.

Tämä on valtavaa! Tämä on se hinta, jonka MESSIAS maksoi meidän puolestamme. Mennessäsi Psalmiin 22, kohtaat Hänet siellä. Jos menet samaan Jesajan kirjan lukuun 14, kohtaat Hänet siellä. Jesajan kirjan luvussa 52:14, Hän sanoo:

14 Niinkuin monet kauhistuivat häntä -sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo-

Voit siis kuvitella sen hienontamisen, MESSIAAN murskaamisen. Rakkaat ihmiset, tämä on se hinta, jonka MESSIAS maksoi siitä vaatteesta, jota julistan, että seurakunnan tulisi kantaa, vanhurskauden vaatetta. Mutta lukeissasi Ilm. 19:6-9, joka julistaa MESSIAAN Tulemusta, niin kuulet Hänen sanovan tämän. Kuunnelkaa, rakkaat ihmiset. Hän sanoo: Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen. Ja sitten Hän sanoo: Iloitkaamme ja riemuitkaamme, sillä tuo päivä on saapunut, ja hänen morsiamensa on itsensä valmistanut. Tässä se on. Tämä on se Sanoma! Juuri tässä on itseasiassa se Sanoma.

Sillä Hän pohjimmiltaan sanoi, että vaikka JEESUS olikin jo valmistanut ja ostanut tuon vaatteen, niin seurakunnalla on rooli. Seurakunnalla on aktiivinen, aktiivinen vastuu. Sillä Hän sanoo, että seurakunta on itsensä valmistanut. Se tarkoittaa, että sinun tulee hyväksyä armo. Sinun tulee hyväksyä armo. Halleluja! Ja kun hyväksyt armon, niin sinun tulee ottaa se vastaan. Ja kun otat sen vastaan, niin et voi pitää sitä piilossa. Sinun tulee kantaa sitä ylläsi, jotta ihmiset näkevät sen. Sillä loppujen lopuksi, MESSIASKIN kuoli julkisesti. Jotta kaikki näkivät Hänet. Kun Hän ruokki israelilaisia erämaassa, Hän sanoi, että laskekaa ihmisten lukumäärä teltoissanne. Ja Hän vuodatti mannaa, Hän vuodatti leipää. Mutta kun Hän vuodatti leipää, Hän vuodatti sitä tuonne ulos. Jotta heillä voisi olla oma roolinsa. Jotta he voivat nähdä vaivaa, mennä ulos ja kerätä. Sillä Hän kykenee, Hän pystyy kaatamaan sen heille heidän telttoihinsa sisälle. Mutta Hän ei tehnyt niin tuossa 2. Moos., jakeessa 16. Hän ei tehnyt niin. Sen sijaan Hän sanoi, menkää ulos ja kerätkää.

Hän siis sanoo, että Hän on antanut meille tämän vaatteen, mutta meidän tulee valmistautua. Meidän tulee valmistaa itseämme. Kysymys kuuluu: Siitä saakka, kun vastaanotit tämän vaatteen, oletko seurakuntana Euroopassa säilyttänyt sen, hienon pellavavaatteen hohtavan puhtaana? Vai onko sinulla manchas, tahroja siinä?

JATKUU OSASSA 14…

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)











HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 14) – PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
TIE ELÄMÄN PUULLE

Tämä vaate annetaan seurakunnan ylle, ja se tarkoitus, minkä tähden HERRA tuo meille tämän vaatteen, on, koska oli lankeemus Eedenin puutarhassa. Voitteko lukea kanssani 1. Moos. 3:22-23. Antakaa kun luen teille, antakaa kun laajennan tätä hieman. Voin aloittaa luvusta 2:16-17, ja sitten 3:19. Sitten luen sen viimeisen kohdan, jotta ymmärrätte paremmin. Luku 2:16-17, Hän sanoo:

16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, 17 mutta hyvän -ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

Sitten lukiessasi nyt 1. Moos. 3:8, näet, että on lankeemus. He ovat olleet tottelemattomia tälle käskylle. 1. Moos. 3:8. Tämä on se, mitä Hän sanoo:

8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.

Uskomatonta, että he tekivät näin! Jae 9:

9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Missä olet? Voitte nähdä JUMALAN menevän ulos etsimään Hänen langenneita lapsiaan. Missä olet?

10 Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

Nämä ovat siis Hänen lapsiaan. Nämä ovat Hänen lapsiaan. Ja Hän laittoi heidät sinne paratiisiin, paradiso. Sillä siellä paratiisissa Elämän Puu oli täällä. Katsokaa tätä nyt. Sitten he olivat tottelemattomia Hänelle. Ja sitten he juoksivat pois, he piiloutuivat. Kun luen jakeen 9, vapisen aina. Minä vapisen. Sillä ihmettelen. Hän sanoi, ei! Mutta Hän on juuri aloittanut tämän projektin. Hän olisi voinut sanoa, ei, ei, ei, tämä on alkanut huonosti, annahan kun pyyhin sen pois. Aivan kuten Hän teki Nooan päivinä. Hän olisi silti pysynyt JUMALANA. Sanoen, annahan, kun luon toisen ihmisen. Mutta minua aina hämmästyttää jae 9. Katsokaahan tätä nyt. Kun HERRA menee nyt ulos etsimään Hänen langenneita lapsiaan, niin voisiko jae 9 olla Armon aikakauden alku, ennen jaetta 15. Voisiko se olla näin? Voisiko tämä olla sen alku? Sillä näet nyt JUMALAN kurottautuvan langennutta ihmistä kohti. Aadam ja Eva! Aadam, Aadam, missä olet? Hän sanoi, ei, me kuulimme sinut ja me piilouduimme.

Kuinka JUMALA voi etsiä heitä? Kuinka HERRA voi etsiä heitä? Kyllä. Toinen kohta on tämä. Sano israelilaisille, että he eivät saa palvoa toista Jumalaa. He eivät saa tehdä epäjumalaa. Kyllä, olemme samaa mieltä. Mitä ikinä HERRA pyytää, sen me teemme. Ja sitten Mooses menee ylös tällä tavoin. Kun hän tulee takaisin, niin he ovat tehneet tarkalleen sen, mitä HERRA oli kieltänyt heitä tekemästä! He palvovat vasikkaa. Ja Mooses otti nuo kivitaulut (ja näyttää, paiskaten ne maahan). Ja sitten HERRA sanoi, ok, ok, tulkaa takaisin, teen teille uuden. Eikö tämä olekin Armon aikakauden julistus?! Ja Mooses todella menee sinne ylös, ja tuo toisen kivitaulun, jossa on lait.

Mutta se, mitä halusin tuoda teidän huomioonne, rakastettu Suomen kansakunta, on jae 1. Moos. 3:19, kun Hän sanoo. Hän sanoo, jakeessa 19:

19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Näette siis, että kuolema on tullut. Kuolema on tullut tottelemattomuuden tähden. Kuolema on nyt tullut mukaan, tottelemattomuuden tähden, rakkaat ihmiset. Ja sitten katsokaa nyt, mitä tapahtuu jakeessa 22-24, johon tähtäsimme. Tähän tähtäsin. Hän sanoo:

22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" 23 Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.

Jae 24:

24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.

Antakaa, kun selitän teille, mitä Hän sanoo. Hän sanoo, että ihmisen syntiinlankeemuksen tähden, nyt, siellä oli tie, tie, joka johti Elämän Puulle. Jos olisin sinä, alleviivaisin tuon tien. On olemassa polku, oli erityinen tie, joka oli suunniteltu niin, että kun hän kulkee sitä, hän astuu nyt sisälle sinne, missä on Elämän Puu. Elämän Puu. On olemassa tie, jonka meidän ISÄMME suunnitteli meitä varten. Että jos me olemme kuuliaisia Hänelle ensimmäisessä vaiheessa, ensimmäisessä vaiheessa. Vapaaehtoinen kuuliaisuus. Jos olet kuuliainen Hänelle, silloin Hän sallii meidän mennä läpi tietyn polun, tietyn tien, joka johtaa, Iankaikkisuuteen! Kuulitteko joku minua? Hän sanoo, että oli olemassa tie, joka oli valmistettu johtamaan Elämän Puun luo. Ja Hän sanoo, että Elämän Puu, on Puu, jonka lehtiä syödessäsi elät Ikuisesti! Ymmärsittekö tämän? Halusin tuoda tämän teille, jotta voisitte ymmärtää, miksi olen tullut luoksenne Puhumaan vaatteesta. Minun täytyi antaa tämä tieto teille.

Joten syntiin lankeemuksen tähden, katsokaahan tätä nyt. Hän asetti Kerubit leimuavien miekkojen kanssa. On todella ihmeellistä, että HERRA sanoo, että: Katso, ihminen on ollut minulle tottelematon, langennut. Ja HERRA Puhuu aivan kuin olisi ahdistus. Ja Hän sanoo: Juoskaamme ja estäkäämme tuo Tie, joka johtaa Elämän Puun luo. Estäkäämme se. Ja Hän Puhuu aivan kuin olisi suuri hätä. Ja Hän sanoo, jotta langennut ihminen, syntinen ihminen, ei menisi tuota tietä ja poimisi Elämän Puun lehtiä, ja söisi. Ja eläisi ikuisesti. Eikö tämä yllätäkin sinua? Rakkaat ihmiset. Eikö tämä hämmästytäkin teitä? Miksi kysyn tätä? Sillä olin hämmästynyt ja shokissa tästä Raamatun paikasta. Kuinka syntinen ihminen voi syödä noita lehtiä, ja syntinen ihminen voi elää ikuisesti? Siksi he sulkivat sen tien tässä.

Tarkoittaen, että Elämän Puun lehdet. Ja HERRA on vienyt minut Taivaaseen. Ja Hän vei minut Valtaistuinsaliin. Ja sitten Hän vei minut jopa Valtaistuinsalin taakse. Ja olen nähnyt Elämän veden virran. Ja sen kummallakin puolella on Elämän Puu, yksi tällä puolella, toinen tällä puolella. Olen nähnyt sen. HERRA on vienyt minut sinne. Mutta Hän näyttää sanovan tässä, että Elämän Puun lehtien sisällä on tiettyjä ainesosia, ainesosien sisällä. Että kun syöt niitä, vaikka oletkin syntinen, niin jos syöt niitä, niin nuo ainesosat saavat sinut elämään ikuisesti. Tämä on se, mitä Hän tässä sanoo. Antakaa kun toistan tämän. On tärkeää, että ymmärrätte tämän. Hän näyttää sanovan, että Elämän Puun lehtien sisällä on tiettyjä ainesosia, että jos kuka vaan syö niitä, olit sitten pyhä tai syntinen, silloin elät iankaikkisesti. Tämä shokeerasi minua! Halleluja!

Tämä tie oli siis suljettu. Tämä tie oli suljettu, Kerubien toimesta. Tämä on se tie, joka johtaa Iankaikkisuuteen. Siellä missä on Elämän Puu, siellä on myös ISÄ. Minulla on niin paljon yksityiskohtia. En voi jakaa niitä teille. On niin paljon yksityiskohtia, joita en jaa tässä. Joitakin niistä on sisälläni ja en saa jakaa niitä. Joitakin olen jakanut. Siellä missä Elämän Puu on, siellä on ISÄ JUMALA Itse. Myös milloin tahansa ISÄ JUMALA tulee aina silloin tällöin Puhumaan kanssani unissa, kun näen Kerubit. Kun nukahdan vain tällä tavoin, ja HERRA tuo minut tiettyyn paikkaan ja näen kaksi Kirkkauden Kerubia, silloin aina tiedän, että ISÄ JUMALAN täytyy olla täällä, Hän on täällä! On siis tiettyjä tosiasioita. Siellä, missä on Elämän Puu, on myös ISÄ JUMALA.

Kuunnelkaa minua. Tämä tie, Hän sanoo, tie, joka johtaa Iankaikkisuuteen, tie, joka johtaa Elämän Puulle, se suljettiin. Mutta nyt, 15. tammikuuta, tänä vuonna, näin seurakunnan, ja se otettiin tällä tavoin. Ja se meni tällä tavoin (näyttäen, alhaalta ylöspäin ja kääntyen oikealle) ja se seurasi tätä tietä, ja astui sisälle Taivaaseen. Tämä seurakunta. Näin sen. Halleluja! Tarkoittaen, että se on avoinna teille. Halleluja! Näin sen seurakunnan menevän tällä tavoin ja mennen tällä tavoin (näyttäen, alhaalta ylöspäin ja kääntyen oikealle). Ja sitten sanoin, ahaa, tämä on se tie, joka oli suljettu synnin tähden. Mutta nyt se on avoinna seurakunnalle. Joten mitä yritän sanoa teille, koskien tätä vaatetta? Tämä on se Sanoma, jota olen yrittänyt rakentaa, tuodakseni sen teille, Suomen seurakunta. Että tämä kaunis vanhurskauden vaate, jota HERRA juhlii tänään, ja jota Hän käskee tämän kansakunnan kantaa yllään, tämä vaate voidaan myös menettää. Hän sanoo, että sinulle voidaan antaa vaate, ja sitten voit menettää sen. Tämä on ihmeellistä. Tämä on se pointti, johon halusin päästä.

JATKUU OSASSA 15…

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)





HERRAN VÄKEVÄ SANOMA SUOMELLE (OSA 15) – PROFEETTA DR. OWUOR 
---------
VAALITKO VANHURSKAUDEN VAATETTASI?

Voitteko lukea kanssani, rakkaat ihmiset, Sakarjan kirjan luvun 3. Sinulle voidaan antaa vaate ilmaiseksi, mutta jos et säilytä sitä. Toisin sanoen, jos et varjele ja suojele sitä armoa, niin tulet menettämään sen armon. Ennen kuin menemme Sakarjan kirjan lukuun 3, voimme aloittaa Ilmestyskirjan luvusta 16:15. Se on tässä, Ilmestyskirjan luku 16:15. Halleluja! Olemme menossa Taivaaseen! Kyllä. Emme saata odottaa. Tämä on kaunis aika seurakunnassa, jolloin voimme tehdä harkitun päätöksen, ja päästä sisälle Taivaaseen. Tänä hetkenä me voimme kaikki päättää näin, ja mennä sisälle. Sillä viisaus on nyt vuodatettu, Henki on vuodatettu. Herätys on täällä! Taivaat ovat avoinna. Kirkkaus on täällä auttamassa meitä. Halleluja! Ja huomenna; älkää sivuuttako huomisen Sanomaa. Huomenna teidän tulee vetää mukaan 2-3 ystäväänne ja tuoda heidät tänne. Sillä huomenna tulen viimein avaamaan keskustelun. Tulen Puhumaan JEHOVAN Pilven vierailusta, tämän Pilven vierailusta (osoittaen Pilven kuvaa). Se tulee shokeeraamaan teitä, vavisuttamaan teitä. Itseasiassa tulette ymmärtämään, että aika on muuttunut, myöskin kuullessanne sen Sanoman. Ilmestyskirjan luvussa 16:15, Hän sanoo:

15 -Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! – (Ilm. 16:15).

Katsokaahan tätä! Hän sanoo, että vaate voidaan menettää. Suomi, siitä saakka, kun vastaanotitte tämän vaatteen, oletteko säilyttäneet vaatteenne? Toisin sanoen, HERRA kysyy joiltakin teistä: Missä vaatteesi on? Sillä tämä on se hetki kantaa tätä vaatetta. Toisin sanoen: Miksi te ette pidä yllänne tätä vaatetta Suomen seurakuntana? Hän sanoo, että voit menettää tämän vaatteen. Jos ette suojele sitä, ylläpidä sitä, niin voit menettää sen! Ja sen vahvistus on Ilmestyskirjan luvussa 3:18. Tämä on se, mitä Hän Sanoo:

18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, (Ilm. 3:18).

Toisin sanoen, HERRAN mukaan, se rikkaus, joka teillä on Suomessa, se ei ole rikkautta. Hän sanoo, että te loitte Nokian, se on suuri nimi. Ja teidät tunnetaan huippusairaaloistanne, teknologiasta, kaikesta. Insinöörin taidoistanne, lääketieteestä; on niin paljon rahaa, ohjelmistoista. Hän Sanoo: Mutta jos tuo tieto ei johda teitä KRISTUKSEN tuntemiseen, silloin se ei ole rikkautta. Ymmärsikö joku minua? Ymmärsittekö, mitä Hän Sanoo? Ilmestyskirjan luvun 19:9, viimeisessä jakeessa Hän sanoo, siunattuja ovat he, jotka ovat kutsutut Karitsan Hääaterialle. Tarkoittaen, että tästä päivästä lähtien, meidän tulee uudelleen määritellä siunauksemme merkitys. Meidän täytyy uudelleen vakioida siunauksemme merkitys suhteessa sisälle pääsyyn, Ikuisuuteen. Hän Sanoo, että kun olemme kutsutut, niin kuin tänään olette saaneet kutsun päästä sisälle. Tänään olette saaneet kutsun päästä sisälle Taivaaseen, rakkaat ihmiset. Hän Sanoo, että siunattuja ovat he, jotka on kutsuttu Karitsan Hääaterialle. Toisin sanoen, meidän siunauksemme tulee vakioitua, perustuen sisälle pääsyyn. Jos Suomen kansakunta on tunnettu korkeasta koulutuksesta, ja se on hyvin korkea tässä kansakunnassa pääluvun mukaisesti; hyvin korkeasti koulutettuja. Silloin kysymys kuuluu; tämä on se kysymys: Kuinka tuo koulutus on auttanut sinua pääsemään sisälle Taivaaseen? Ymmärsittekö minua?

Tämä on todella voimallista! Sillä Hän Sanoo: Voit vastaanottaa vaatteen ja menettää sen. Olen siis tullut varoittamaan seurakuntaa Suomessa, että se pitäisi yllään tätä vaatetta ja varjelisi sitä. Hän Sanoo, että kun seurakunta ei ole pukeutunut vanhurskauteen, kun seurakunta ei ole pukeutunut pyhyyteen, se on käytännössä katsoen alasti HERRAN edessä, ja se on häpeällistä. Ymmärsittekö minua, rakkaat ihmiset? Mitä yritän kertoa teille, mikä on se pointti, johon yritän päästä? Tiedän, että tämä on jo nyt todella suurta; kaikkien tulee nyt olla pukeutuneena vaatteeseen. Sen tulee loistaa. Kaikkien pitää siis olla pukeutuneena tähän vaatteeseen. Sillä tämä hetki on julistettu vaatteen hetkeksi. Ja kun Hän Sanoo, että hieno pellava, hohtava, hohtavan puhdas, hohtava, niin Hän tarkoittaa, että se on loistava, sen tulee olla säteilevä. Siinä tulee olla loistoa, sen tulee olla hohtava. Sen tulee olla ilman tahraa, ilman ryppyä. Ja kun Hän Sanoo, hieno pellava, hohtavan puhdas, puhdas, niin Hän tarkoittaa myös sitä, että me emme voi sekoittaa sitä pelastusta, jonka vastaanotimme, syntiin. Puhdas, puhdas.

On niin paljon, mitä haluan antaa tälle seurakunnalle. Halleluja! On niin paljon, mitä HERRAN Henki ajaa minua antamaan, ja joka on todella rikasta viisautta, liittyen valmistautumiseen. Sillä kun Hän Sanoo, hieno pellava, hohtavan puhdas, puhdas, puhdas. Ensinnäkin, kun Hän Sanoo, hohtavaa, Hän Puhuu vanhurskauden auktoriteetista. Vanhurskauden auktoriteetista. Hän Sanoo, että pelastuksemme markkinapaikalla, julkisella paikalla tulee olla loisteliaan kirkas, säteilevä, aivan niin kuin nuo kameran salamavalot. Katsokaahan tätä nyt. Hän myöskin Sanoo, koska seurakunta on se, joka on pukeutuneena tähän vaatteeseen, niin kun seurakunta toimii tässä vaatteessa, silloin muu maailma tietää. Ja he sanovat itsekseen, katso, Israelin JUMALA on todellinen JUMALA! Menkäämme palvomaan Häntä! Hän Sanoo: Palvokaa JUMALAANNE, jotta kansakunnat näkevät JUMALANNE Hyvyyden ja tulevat palvomaan myös teidän JUMALAANNE.

Kun HERRA Puhuu Nairobista, Keniasta käsin Parantumiskokouksessa, ja Sanoo, että tuolla ulkona on rampa toisessa kansakunnassa, joka nukkuu. Ja sitten HERRA Sanoo, että Puhun elämää noihin jalkoihin. Ja mummi kuuntelee Parantumiskokousta tällä tavoin radiossa Suomessa, yli 6.900 km:n päässä. Ette kuulleet minua vielä: Yli 6.900 km:n päässä! Sitten tuo rampa nousee ylös ja lähtee kävelemään tähän päivään saakka! Nyt, katsokaahan tätä. Tämä on JUMALAN Valkeus, jota tuon vanhurskauden vaatteen tulee huokua. Tämä on sitä KRISTUKSEN vaatteen säteilyä, jota me pidämme yllämme. Jotta kun kaikki muut ihmiset näkevät nyt meidän JUMALAMME pyhät Teot, he tulevat sanomaan, että, totisesti, totisesti, olen ollut joka puolella ympäri maailmaa etsimässä Jumalaa, mutta ei ole ketään Israelin JUMALAN vertaista. Joten he tulevat silloin palvomaan Häntä. Tästä Puhun täällä, tästä vaatteesta. Kun he näkevät, että elämäsi on pyhä ja olet työpaikallasi vanhurskas, seisot oikein, silloin he tulevat sanomaan, ei; tämä on se todellinen JUMALA! Sillä tällä JUMALALLA, jota hän palvoo, on voima auttaa häntä voittamaan synti. Kuinka kaunista!

Joten mihin yritän pyrkiä, sanoessani, että voit menettää vaatteesi? Mikä oikein on se pointti, johon yritän tähdätä? Sanoin, Sakarjan kirjan luku 3:1-5. Hän Puhuu Joosuasta. Voisin tehdä siitä yhteenvedon, mutta luetaan se, rakkaat ihmiset. Eikö olekin kaunista olla täällä? Olen todella kunnioitettu, että olemme täällä Puhumassa Iankaikkisuudesta, seurakunnan Iankaikkisuudesta. Halleluja! HERRA on todella voimallinen! Annahan kun sanon tämän. Kuljimme erään lentokentän kautta tullessamme tänne, tullessamme lennolla, ja olin huolissani ja kysyin joiltakin ihmisiltä siellä, tunnetteko te JEESUSTA? Sitten he sanoivat, vain tyhmä voi teeskennellä, että ei tuntisi JEESUSTA. Tämä on siis lentokentällä tuolla ulkona. Tämä rohkaisi minua suuresti, että jokainen tuntee JEESUKSEN. Jos heille annetaan oikeat ohjeet, he ottavat JEESUKSEN vastaan. Halleluja! Ja olen nähnyt Herätyksen tulevan Suomeen.

Keniassa, Kenian kansakunta, tänä modernina aikana, modernina, modernina, kun he kuulivat tämän Sanoman, että: Tehkää parannus! Tehkää parannus! Ja kääntykää pois synnistä! He laittoivat ylleen säkin, säkkivaatteen, aidon säkkivaatteen. Säkki, johon laitetaan maissia, papuja, sellainen säkkikassi. Tässä modernissa ajassa. Rakkaat ihmiset, tässä ajassa, heillä oli yllään säkki. Mutta katsoessasi Herätystä nyt, niin ymmärrät. He ehkä näyttivät tyhmiltä. Jos katsotte netistä, niin löydätte monia säkkejä, ihmisiä, joilla on yllään pusseja, säkkejä, tehden parannusta. Aivan kuten tapahtui Israelissa; israelilaiset laittoivat tuhkaa naamalleen. Kenialaiset ehkä näyttivät tyhmiltä, kun he pitivät yllään säkkiä, mutta nyt, katsokaa sitä palkkiota! Katsokaa sitä palkkioita. Siksi rohkaisen teitä: Älkää huolehtiko tämän maan modernismista. Keskittykää JEESUSKEEN! Sillä juuri nyt seurakunta, halki koko maailman, on keskittynyt asioihin täällä, ja elämään täällä. Ja siksi Hän on lähettänyt minut ravistelemaan seurakuntaa, herättelemään seurakuntaa, sanomaan, että: Katsokaa, Vapahtajanne on tulossa! Olkaa valmiina nyt! Sakarjan kirjan luku 3:

1 Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä. 2 Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?" 3 Ja Joosua oli puettu saastaisiin vaatteisiin, ja hän seisoi enkelin edessä. 4 Niin tämä lausui ja sanoi näin niille, jotka seisoivat hänen edessänsä: "Riisukaa pois saastaiset vaatteet hänen yltänsä". Ja hän sanoi hänelle: "Katso, minä olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin". 5 Minä sanoin: "Pantakoon puhdas käärelakki hänen päähänsä". Niin he panivat puhtaan käärelakin hänen päähänsä ja pukivat hänet vaatteisiin. Ja Herran enkeli seisoi siinä. 6 Ja Herran enkeli todisti Joosualle sanoen: 7 "Näin sanoo Herra Sebaot: Jos sinä vaellat minun teilläni ja hoidat minun säätämäni tehtävät, saat sinä myös tuomita minun huonettani ja vartioida minun esikartanoitani, ja minä annan sinulle pääsyn näiden joukkoon, jotka tässä seisovat”.

Mitä HERRA tässä Sanoo? Se, mitä HERRA Sanoo, on hyvin tärkeää. Hän on lähettänyt minut varoittamaan seurakuntaa Suomessa, ja kaikkialla Euroopassa. Saatat olla uudestisyntynyt ja olet vastaanottanut pelastuksen vaatteen, mutta jos et varjele sitä, jos et huolehdi siitä, jos et suojele sitä, niin menetät sen. Joosua tässä edustaa Israelia. Israelilla oli papillinen kutsu. Israel oli kutsuttu palvomaan JEHOVAA. Ja opettamaan kaikille muille kansakunnille, kuinka palvoa JEHOVAA. Joten kun Israel palvoi oikein, keskittykää minuun kaikki, oikealla tavalla, niin silloin Kirkkaus tuli. Juuri tämä Pilvi tässä, tarkalleen tämä sama Pilvi tuli alas. Ja kun Pilvi tuli, niin Hän Siunasi Israelia. Ja sitten Joosua puolusti Israelia. Näytitkö heille, kuinka JUMALAN Mies Puhui ja pyysi, että Hän menisi suojelemaan Israelin rajoja? (Puhuu Piispa Michaelille). Te olette siis nähneet sen, eikö? Te, jotka olitte täällä, te näitte sen. Näitte, kuinka Puhuin Keniasta käsin ja pyysin, että ISÄ JUMALA menisi puolustamaan Israelin rajoja. Rajoja. Tämän Hänen voimallisen Pilvensä kanssa, tämän saman Pilven, tämän saman Pilven kanssa. Annahan kun annan teille joitakin salaisuuksia. Kun annoin Profetian, Pilvi tuli tuohon Kokoukseen ja oli historiallisia Parantumisia; rampoja, sokeita, kaikkea tapahtuu. Historiallisia Parantumisia. Kuinka mahtavaa!

Mutta samaan aikaan, samana vuonna 2012, annoin toisen Profetian, koskien samaa Pilveä. Ja pyysin JEHOVA JAHVEA sanoen Hänelle: ISÄ, nyt voit mennä ja puolustaa Israelin rajoja. Ja sanoin, että Hän tulee menemään ja puolustamaan Israelin rajoja Kirkkauden Pilvensä kanssa. Ja Pilvi tulee kulkemaan vain rajojen ympäri, vain rajojen ympäri. Vain rajojen ympäri, tällä tavoin. Rajalla. Ja myös minä itse myöhemmin, kun se täyttyi ja katsoin sen nyt uutisissa, kun Sanani täyttyivät, niin vapisin. Miksi? Sillä tällä Pilvellä on toinenkin puoli. Kun Hän tulee Parantamaan heitä, Hän on mahtava, ihmeellinen. Hän tulee valmistamaan tietä MESSIAALLE, Yhdelle ja Ainokaiselle Pojalleen, joka ristiinnaulittiin. Mutta kun Hän tulee Taistelijana, tämä sama Pilvi, silloin näet ISÄ JUMALAN toisen puolen.

Tämän tähden Sanon, että on monia asioita, joita en paljasta teille. Vain rajoilla. Kunnes israelilaiset sotilaat olivat shokissa ja alkoivat ottaa kuvia. JEESUS on tulossa! Rakkaat ihmiset, JEESUS on tulossa! Sillä se toinen puoli ISÄN Kirkkaudesta, se sama Pilvi, sama Pilvi, se liikkui Syyrian puolella, mutta pitkin rajaa. Syyrian puolella, mutta vain rajaa pitkin, täyttääkseen jokaisen kieleni Sanan. Jokaisen kieleni Sanan, jonka Sanoin. Mutta kun Hän liikkui sen raivon kanssa, raivon, te näitte sen raivon, niin silloin te pelkäätte. Et voi tietää, mitä se murskaa matkallaan. Ymmärsittekö minua? Nyt, tämä sama JUMALA.

Siksi Sanon teille, rakkaat ihmiset: Säilytetään vaatteemme. Sillä Joosua tässä edustaa Israelia. Ja he menettivät vaatteen luopumuksen takia. Luopumuksen. He alkoivat palvoa toista jumalaa. Papillinen kansa, esikoiset, pappiskansa, esikoiskansa, he vastaanottivat sen. Mutta, koska he eivät säilyttäneet vaatetta, he menettivät sen vaatteen. Nyt, se pointti, johon yritin tähdätä, on, että kun vastaanotat tämän vaatteen ja varjelet sitä, tämä on se, mitä tuo vaate tekee. Tämä vaate ennallistaa seurakunnan täysin, kokonaan, kokonaan. Täysin. Pelastuksen vaate, jonka vastaanotimme, ennallistaa Aadamin lankeemuksen täysin. Kun tarkastelet sitä, siinä ei ole yhtäkään merkkiä, että sille olisi tehty kirurginen leikkaus. Siinä ei ole leikkausta.

Aivan niin kuin tuo nainen Keniassa noin kaksi viikkoa sitten. Oli suuri kasvain. Ja kun pidin Parantumiskokousta puhelimen välityksellä radioon yhdistettynä. Pystyin näkemään, sillä HERRA sallii minun nähdä. Näin hänet sairaalassa. Se on netissä ja voit kuunnella sen. Teemme sen livenä, joten se on netissä. Mutta kuunnellessasi, kuulet livekeskustelun JEHOVA JAHVEN ja Hänen Profeettansa välillä livenä, maailmanlaajuisesti. Kuulette minun Sanovan, että on nainen, jonka näen. Sinulla on lyhyet hiukset. Ja juuri nyt HERRA näyttää minulle sinun kaulasi. Juuri nyt HERRA näyttää. Kuulet livekeskustelun HERRAN ja Hänen Palvelijansa välillä maailmanlaajuisesti. Juuri nyt HERRA näyttää minulle sinun kaulasi. Luulen, että se on kasvain. Se on kasvain. Ja sitten Hän käskee tuota kasvainta häviämään, ja kasvain häviää Kenyattan kansallisessa sairaalassa. Kasvain häviää! Kasvain kuristi, hän ei pystynyt syömään, hän joi pelkkiä nesteitä. Ja hän oli jonossa leikkaukseen. Kasvain kuunteli erittäin tarkasti Profeetallista kieltä ja HERRAN Ääntä. Ja kun se kasvain kuuli, että, sinut on käsketty häviämään, kun se kuuli, niin kasvain totteli ja haihtui pois. Ja suuri juhlinta, suuri juhlinta puhkesi yöllä siellä sairaalassa. He-ei! He-ei! He-ei! Ja he soittivat Radioon. Eräänä hetkenä sairaalan työntekijät halusivat poistaa hänet sieltä osastolta, koska he olivat liian kovaäänisiä juhlien sitä, että kasvain on sulanut pois.

Seuraavana päivänä oli voimallista, kun toinen lääkäri tuli nyt tutkimaan, että missä se kasvain on? Missä se kasvain on? Olet täällä leikkausjonossa kasvaimen takia, tässä on kasvaimen kuva, ja nyt, lääkäri tulee. Keniassa, tämä on se, mitä tapahtuu. Nyt lääkärit tulevat aamuisin tarkastamaan kansioita. Numero 5, missä hän on? Menkää tarkastamaan hänet. Ja kasvain on poissa! Poissa! Nyt, lääkäri soittaa livenä Radioon ja sanoo, me olemme shokissa. Ja sitten kysyin heiltä, yhden radioselostajan kautta, kysyin heiltä, lääkäriltä: Kun näet tämän kaltaisen asian, että potilaalla on kasvain, ja on meneillään Parantumiskokous ja radio tuodaan sairaala-osastolle. Ja tulet sairaalaosastolle ja tarkastat kansion, tehdäksesi leikkauksen, ja et näe tuota kasvainta seuraavana aamuna ja sinun täytyy peruuttaa tuo leikkaus, peruuttaa. Kerro minulle, mitä lääkärinä kirjoitat siihen, kun päästät potilaan menemään, mitä kirjoitat siihen kansioon? Sillä kuulit, että siellä sairaalaosastolla oli radio ja he kuuntelivat Parantumiskokousta Radiosta. Ja tuossa parantumiskokouksessa JUMALAN Mies, HERRAN Väkevä Profeetta käski kasvainta häviämään, ja sinun potilaasi kasvain suli pois ilman leikkausta, ilman kirurgiaa. Mitä silloin kirjoitat siihen? Tämän halusin tietää, mitä lääkäri kirjoittaa silloin?

Kun vanhurskauden vaate annettiin seurakunnalle, ennallistamaan seurakunta, niin se vaate ennallisti Aadamin lankeemuksesta täysin, ilman mitään leikkauksen merkkiä. Myös Etelä-Koreassa, missä on se Pastori? Minulle kerrotaan, että voit tehdä kädelläsi jopa näin (kääntelee kämmentään edes takaisin). Voit tehdä näin. Samassa Parantumiskokouksessa Radion kautta. Tule luokseni, tyttäreni, olet Pastori. Haluan vain auttaa Suomen kansakuntaa ymmärtämään sen Parantumiskokouksen, kun Puhuin Radiossa. Näin kuvasi WhatsAppissa, se on valtavaa! Suuri laastari tässä ja se oli jumissa, eikö? "Kyllä, rusto oli murtunut auto-onnettomuudessa." "Mitä et siis pystynyt tekemään? Haluan heidän tietävän." "Oikean käteni ranteen sisällä hyvin pieni kudos oli murtunut. Lääkäri sanoi, että menin leikkaukseen tai en, on hyvin vaikeaa parantaa asiaa." "Mitä et siis pystynyt tekemään?" "En pystynyt tekemään tällä tavoin (kääntelee kämmentään edes takaisin)."

Veren voima! Rakastan Verta! Ja Veren Herätys on nyt tullut Suomeen! Halleluja! Veren Herätys on tullut! Veren Herätys on tullut! Halleluja! Kerroinhan teille, että Suomessa on suurta teknologiaa, niin paljon teknologiaa. Aivan kuten Etelä-Koreassa, te keksitte laptop-tietokoneen, läppärin. Te keksitte sen ja annoitte sen maailmalle lahjana Etelä-Koreasta. Suomessa he keksivät matkapuhelimen, Nokian. Mutta minä kerron teille, teknologiamaat, sen jälkeen, kun tämä kaikki teknologia on siirretty sivuun, silloin on nyt JEESUKSEN Veri jäljellä! JEESUKSEN Veren voima! Kerron teille, että rakastan JEESUSTA. Sillä te tiedätte, että tämä kansakunta on voimakas kansakunta. Ja olen ollut Etelä-Koreassa, olin shokissa; se on langaton maa maailmassa, eikö? Lääkärit voivat saavuttaa pisteen, jossa he eivät voi auttaa. "Lääkärit sanoivat minulle, että se ei ole helppoa." Te ette kuulleet, mitä hän sanoi minulle, hän sanoi, että se ei ole helppoa. Menet sitten leikkaukseen tai et, niin unohda se.

Jossakin päin Keniaa menin toimistolleni yöllä. Sillä vastaanotan niin paljon rukouspyyntöjä, todella paljon; ne tulvivat kuin joki. Sillä hoidan kolmea rukouslinjaa ja lisäksi syötteiden, kuten sähköpostin, WhatsAppin ja muiden kautta. Joten se virtaa kuin joki. Tap tap tap. Sanoin HERRALLE, nämä maat ovat niin rikkaita, ne ovat liian voimakkaita, ne ovat niin kehittyneitä. Helsinki, tämä on uskomatonta. Sitten sanoin, HERRA, kuinka lähestyn heitä? Ja sitten HERRA on nyt löytänyt, kuinka lähestyä heitä. Kun kaikki teknologia Suomessa on epäonnistunut, silloin JEESUS tulee nyt mukaan. Ja Hän Sanoo: Katsokaa, Veri! Tyttäreni, tulen ottamaan todistuksesi sunnuntaina, tulee olemaan suuri Parantumiskokous. Monia ihmisiä tulee Parantumaan täällä, olen jo nähnyt sen. Se on todella suurta, todella suurta, todella suurta. Halleluja!

Todella suuri Herätys tulee puhkeamaan tässä maassa. Haluan palvella Suomea. Haluan palvella Suomea. Haluan, että aloitamme tämän. HERRA tulee auttamaan teitä. Haluan, että te kutsutte minua enemmän ja enemmän, kunnes Herätys puhkeaa täyteen liekkiin. Täyteen, täyteen. Me menemme Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään, Järvenpäähän, me menemme kaikkiin kaupunkeihin, jotta tämä Herätys kuluttaisi koko Suomen. Sillä näin voitte nähdä, että tämä Pilvi on suurempi kuin Kenia. Se on kaikille kansakunnille. Haluan mennä Sloveniaan, ja moniin maihin, Venäjälle. Tiedän, että he ovat kuulolla. Haluan tulla teidän luoksenne tämän kauniin Sanoman kanssa.

Voinko jatkaa? Hän siis Sanoo, että jos te ette ole varovaisia, te voitte menettää tämän vaatteen. Olen käyttänyt kasvaimen esimerkkiä ja tyttäreni esimerkkiä, ilman leikkausta. Tuodakseni teille toisen hyvin tärkeän pointin, jonka HERRA lähetti minut julistamaan teille. Hän Sanoi, että kun pidät ylläsi tätä vaatetta, se ennallistaa seurakunnan täysin ja kokonaan. Kun tarkastelet, et pysty edes näkemään, missä veitsi oli. Tämä tarkoittaa, että HERRA Sanoo, että vaate, jonka Hän tuo seurakunnalle antaa seurakunnalle, asettaa seurakunnan ylle hyvin, hyvin tärkeän KRISTUKSEN morsiamen ominaisuuspiirteen. Ja tuota ominaisuuspiirrettä kutsutaan nuhteettomuudeksi. Ilman syyllisyyttä. Tarkoittaen, että kun seurakunta pitää yllään tuota vaatetta, kukaan ei voi nousta ylös ja syyttää häntä.

JATKUU OSASSA 16…

(Profeetta Dr. Owuor. Väkevä Konferenssi Helsingissä 16.-17.6.2017)