Lisäys 3.2.2011 Silminnäkijä Marita Mäntyniemi kertoo 7 min kuuntele tästä äänitiedosto mp3
Myös video on katsottavissa täältä ja tässä puheesta poimittua:
Lisätty 7.3. linkki TV7 Martti Ojares kertoo asiasta kun ohjelmaa on kulunut 19min
“Olin virroilta tulossa alavuudelle ja puolessa välissä, n.klo 23 , näin oikealla puolella valtavan kirkkauden ja rupesin sitä ihmettelemään, hidastamaan autoa ja huomasin kolme autoa pysähtyneenä tiellä , johon itsekkin pysähdyin.
Siinä kun autoa pysäytin niin näin sen enkelin , se nousi metsän takaa , valtavan suuri ja siivet levällään ja oikeassa siivessä luki viljavainiot vaalenneet.
Hyppäsin autosta ulos ja juoksin niin pitkälle kun pääsin ja siinä me ihailimme ja katselimme, valtava rauha ja hiljaisuus oli siinä tilanteessa, yksi nainen oli siinä polvillaan ja kaikki vain katsoimme sitä, ei oikein pystytty puhumaan mitään, minulla oli suuri riemu, ylistin kielillä ja olin siinä n. 1/2 tuntia .
Koko sen ajan enkeli oli siinä eikä lähtenyt mihinkään kunnes sormenpäät ja nenänpääni olivat jäässä ja sitten se vain hävisi. Riemu tulvi ja kielet joita oli ollut niin vähän, myös runsaasti pulppusivat…”
Kuusi ihmistä oli nähnyt suurikokoisen enkeli-ilmestyksen maantiellä välillä Virrat-Alavus.
Autot oli ajaneet perä jälkeen siihen ja pysähtyneet siihen valoisuuteen (illalla) siinä kohtaa oli ollut valoisaa, kuin päivällä, autoissa oli yhteensä 6 ihmistä.
Enkelin kädet oli ollut ristissä ja enkelin siivessä luki:
“Maan elo on kypsynyt korjattavaksi“
Niin kauan kun enkeli oli he eivät olleet pelänneet, eivätkä voineet puhua keskenään .
Sen jälkeen, he olivat vaihtaneet keskenään puhelinnumeroitaan ja puhuneet siitä mitä näkivät. (e-mail Jussilta)
LISÄYS 1.2.2011
Tässä vähän tarkennuksia tähän enkelinäkyyn: -kirjoitus luki molemmissa siivissä enkelillä, toisessa luki leikkuuaika on tullut ja toisessa maan elo on kypsynyt ja osa ihmisistä tilanteessa oli uskovia ja osa pelastumattomia.
Yksi ihminen teki parannuksen tapahtuman johdosta.
Tietenkin on mahdollista Jumalan näyttää eri tekstejäkin , mutta asia on sama.
Joh 4:35. Ettekö sano: ‘Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu’? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi.