Kara Kalan profetia
Armeniassa Kara Kalan kylässä , 11 vuotias venäläinen poika nimeltään Efim ei osannut kirjoittaa eikä lukea , kuitenkin hän näki edessään karttoja ja sai kirjoitetun sanoman vuonna 1855 ollessaan paastossa ja rukouksessa..
Tämä luku-ja kirjoitustaidoton poika oli kirjoittanut joukon ohjeita ja varoituksia. (hän vain kopioi minkä näki)
45 vuotta myöhemmin 1900 Efim sanoi että aika on tullut profetia tulee täyttymään ja muutti Amerikkaan (paikkaan minkä Jumala oli profetiassa näyttänyt) , ja myös ne jotka uskoivat profetian muuttivat myös.
Kun viimeinen helluntailaisperhe muutti Armeniasta 1912 niin 2 vuotta sen jälkeen toteutui profetia ja syttyi ensimmäinen maailmansota , turkkilaiset valtasivat armenian ja kaikki Kara Kalan kylässä tapettiin.
Joten profetia toteutui 59 vuoden kuluttua.
Efim sai myös toisen profetian , josta tiedettiin että se koskee kaukaisempaa tulevaisuutta ,
jolloin ihmisten on jälleen paettava.
Tämä ennustus laitettiin suljettuun kirjeeseen.
Hänelle oli näyssä kerrottu , että vain tuleva profeetta voisi avata kirjeen ja lukea profetian seurakunnalle.
Kirje otettiin mukan ja tallennettiin kirkkoon Kaliforniaan Los Angelesiin .
Poimittu kirjoista "Pako Armeniasta" Thomas R. Nickel
"Maailman onnellisimmat ihmiset" Demos Shakarian.
(myöhemmin laitan vähän tarkemmin asiasta) kunhan ehdin ja löydän 29,8,2010