Seinäjoki
22.12. -77
Reijo Veljeni
Rauhaa Sinulle Japanin Sotaratsu! Lämpimät terveiset täältä
talvisesta Suomesta!
Talvi on mutta ei paljoa lunta vielä. Vähän
pakkasta.
No niin minun on mentävä asioihin. Ensinnä suuresti anteeksi,
että olen niin vähän viime aikoina kirjoittanut. Mutta minun
elämäni on ollut niin työn täyteistä, että on yleensä ihme,
että elän vielä. Nukkumaan on ehtinyt vasta 2-3 aikaan
aamuyöstä. On menty ja tultu. Olen ollut
viikon Norjassa,
sitten olin Tukholmassa Ruotsalaisten saarnaaja päivillä
puhumassa. Siellä oli noin 1400 saarnaajaa, kokoukset kestivät
aina yli yhden yöllä.
Päivällisen söin kello 2 yöllä.
Siellä oli valtavat päivät, en ole elämässäni nähnyt
ennen ja kai ei moni siellä mukana ollut. Sitten täällä
kotimaassa se on ollut yhtä menemistä ja tulemista, kokoukset
kestivät joskus 8:kin tuntia. Eilen olin Hesassa lähdin
täältä Seinäjoelta 6:n jälkeen ja illalla tulin jälleen takaisin.
Olemme myöskin muuttaneet kaiken kiireen keskellä tänne
Seinäjoen Hyllykalliolle, muutimme viime lauantaina, ja nyt
on tätä majaa kunnostettu ja
hankittu mööpeleitä.
Niin siitä sinne tulosta, suo anteeksi mitä nyt sanon,
ensinnä olen aikalailla katunut, että lupasin tulla. En arvannut,
että aloit noin suuriin hommiin, et ymmärtänyt oikein kun
kirjoitin lehden nurkkaan, että minä en voi tulla käännyt-
tämään Japanilaisia, vaan se on teidän tehtävä. Näes tämä työ
ja herätys täällä Suomessa on ” syntynyt ” sitä ei ole
mainostettu uskovin taholta ollenkaan, joskus on jopa jäänyt
ilmoitukset pois lehdestä.
Maailma on kyllä mainostanut, mutta
ei kertaakaan omat lehdet. Ja siinä on suuri ero, nyt kyllä
omat lehdetkin alkaa hiljalleen kirjoittamaan kun herätys on
jatkunut jo puoli vuotta. Täällä on merkillinen tilanne, ihmisiä
tulee niin paljon kokouksiin, että joskus satoja jää ovien
ulkopuolelle, Tampereella taisi jäädä lähes tuhat toissa
pyhänä. On vain harva rukoushuone missä voimme pitää kokousta,
koska ihmiset eivät sovi. Aina suurimmat mahdolliset paikat
vuokraamme. Nyt on
toukokuussa vuokrattu Hesassa UK - halli.
Niin Jaakko on varmaan kirjoittanut, kun oli puhetta Jaakon
kanssa, että hän hoitelee näitä asioita. Kun minulla on niin
mahdoton kiire. Tässä on vierelläni pöydällä ainakin 40 kirjettä
joita en ole ehtinyt edes lukea, puhumattakaan vastaamisesta.
Niin Jaakon kanssa oli puhetta, että lyhennätte sitä aikaa
sieltä loppupäästä. Se on juuri tämän Suomen tilanteen takia,
on äärettömän edesvastuutonta lähteä maasta pois nyt yli
kuukaudeksi, kun 20 rukousvuoden jälkeen on tullut vastaus
ja kansaa liikehtii, millä sen saa uudelleen liikkeelle jos
virta pysähtyy. Minua on pyydetty moniin maihin mutta olen
aina joutunut sanomaan ei, lukuun ottamatta Ruotsia ja Norjaa,
koska uskon herätyksen alkavan myös näissä maissa, ja
se tavallaan alkoikin jo molemmissa, mutta Ruotsissa voimakkaammin.
Pohjolan kohtalon päivät ovat todennäköisesti ”sinetöity”.
Ovat pyytäneet Amerikkaan, Floridaan, Vancouveriin, Itävaltaan,
Sveitsiin, Hollantiin, Tanskaan,Norjaan kerran viikossa koneella
Ruotsiin, Länsisaksaan, Tallinaan siellä olisi
kaksi kirkkoa,
mutta sinne en voisi nyt mennä, ne panisivat minut linnaan,
Norjassa tuli jo oikeudenkäynti, mutta se on kesken, syynä oli
se, että nuoret tytöt ja pojat pyysivät esirukousta, ja kun
rukoilin niin he kaatuivat lattiaan, ja nyt syytetään meitä
siitä, että käsittelemme lapsia niin lujaa, että saavat kooman.
Näes siellä oli suuri joukko ”pakanuuden palvojia”
-tavallaan saatanan palvojia kokouksissa, ja he joutuivat
häville ja nyt ovat raivostuneet ja valittaneet terveydenviran-
omaisille. On jännä kuulla miten se päättyy, mutta mainostusta
se on Norjan työlle vaan.
- Vieläkin kun tässä tuli sana ”mainosta” niin minua
jotenkin sisäisesti surettaa, että aloitte niin kovasti
mainostamaan. Olisi oltu vaan siellä konferenssissa ja
teidän omissa kokouksissa ja jos Herra olisi teitä työntekijöitä
”voidellut” uudelleen, niin siitä olisi voinut tulla uusi
”aalto” joka olisi voinut pyyhkiä yli maan. Herätys yleensä
lähtee toista tietä, kuin jotakin vierasta puhujaa mainos-
tamalla. Suomessa se ei ole 35:n vuoden aikana tuonut
mitään tulosta. Vasta nyt tuli tulosta kun kaikki mainostaminen
loppui ja Pyhä Henki otti
ohjakset omiin käsiinsä.
Muuten jHs niin menen käymään Keniassa tammikuun lopussa,
mutta olen poissa Lapuan hallikokouksista pois vain yhden tiistain
meillähän on siellä joka tiistai. Lähden 26.1 ja palaan 5.2,
että ehdin tiistaiksi Lapualle. Minulla on tammikuussa hirmui-
nen ohjelma täällä vaikka olen yrittämällä yrittänyt, että
voisin vähän vähentää, sillä tätä tahtia ei kukaan ihminen
voi
jaksaa kauan, nyt alan jo olla aika väsynyt kaveri.
Koitapa ajatella 4 - 8 tunnin kokoukset. Saarnata, ja tunti
tolkulla rukoilla, eikä unta kuin aamuyöstä, ja se hirvittävä
paine päällä, ja kun on kotona niin
puhelin soi lakkaamatta,
Ja
kirjeitä kasoittain.
Muuton pitää sinulle selvittää, että ei minulla mitään
sairaitten parantamisen lahjaa ole, ettet luule liian suuria,
ihmiset vain paranevat kun Pyhä Henki laskeutuu, se olisi
tässä maassa nyt sama kuka näissä kokouksissa saarnaa
ja
rukoilee, niin Pyhä Henki toimii.
Otin eilen Hesassa käydessä rokotukset, Koleraa ja keltakuumetta
vastaan. Isorokko minulle olikin ennestään. Onpahan valmiina
jos tarvitaan ja Herra suo
elää.
Katselin tuossa vielä, tuota sinun laatimaasi ohjelmaa, niin
ei tuossa nut ihna oikeen " järkeä " ollut, etkö sinä
voi ymmärtää, että ei suinkaan rasvanahkapakanat nyt noin
vaan muutamassa kokouksessa ymmärrä mitä on pelastus Kristuksessa,
ja sitten tuo sinun laatimasi ohjelma kallis veljeni on niin
tiukka, että tämän ikäinen mies ei pysty sitä viemään läpi
jos vain vähänkin on saman tyylistä kuin Suomessa.
No enpä kallis veljeni nyt tämän
enempää osaa tällä kertaa.
- Jaakolta olet jo varmaan saanut koko veljespiirin toivomukset
sinne, että
lyhennät sitä aikaa kuten Jaakko on kirjoittanut.
Kaikki veljet joiden kanssa olen keskustellut näkevät, että on
minulta edesvastuutonta lähteä juuri nyt pois näin pitkäksi
aikaa kun herätys on juuri alkamassa ja TV. radio ja koko
maan lehdistö on herännyt ja myös melkein koko kansan mielen-
kiinto uskon asioita kohtaa. Toivon sinun ja rakkaitten veljien-
kin ymmärtävän tämän asian. Minä olin liian hätäinen kun niin
nopeasti lupasin silloin koko kuukauden, mutta se ei ollut vielä
paisunut silloin ihan tähän mittaan täällä. Olen kyllä
Herralta pyytänyt anteeksi ja uutta armoa, että ihmiset eivät
saisi minua
johdattaa. Voi
olkoon Herra minulle armollinen !!!!
Sinä varmaan sait kuvat jo sinne, otin yhteyttä RV:n ja
pyysin heitä lähettämään heti. Ovat kyllä lähettäneet kuulin eilen,
toivottavasti ovat siellä.
Jää nyt kallis veljeni ikuisen armon varaan, ja jatkakaa
rukousta todella Herätyksen saamiseksi, sillä Herätys tulee vain
taivaasta, ei kenenkään ”taskussa ". Sano kaikille rakkaille
mitä parhaat Ja kuumimmat terveiseni Monin, monin rakkain
terveisin ikuisella veljeydellä,
Niilo
Myös perheellesi paljon terveisiä ja siunattua Joulua!
En ole tänä joulun alla ehtinyt lähettää yhtäkään korttia minnekään,
kun en ole ehtinyt vastata edes
ihmisten tosi hätäpyyntöihin.
Voi
minua poloista.
Sama