Halvaannuin kainaloihin saakka
Se, mitä Herra teki silloin, oli minulle valtava kokemus, mutta ainahan se vihollinen yrittää meitä saada maailman tielle. Tapasin tulevan mieheni, joka ei ollut ollenkaan. Sitten tämä kaikki kohdallani uinui pikkuhiljaa pois. Lopulta meille tuli avioero, mutta sitä ennen minä halvaannuin kainaloihin saakka. Halvaus eteni koko ajan. Lääkärit sairaalassa yrittivät kaikkensa. Alussa en päässyt ollenkaan käymään kotona. Myöhemmässä vaiheessa sain luvan käydä kotona viikonloppuisin. Mieheni haki minut, kantoi sylissään ja kuljetti pyörätuolissa. Tässä vaiheessa olin ollut jo melkein vuoden halvaantuneena ja koko ajan sairaalassa.
Emme voi teitä auttaa
Minulta tuhoutuivat melkein kaikki hermoradat. Sairaus oli selkäytimessä, veressä ja ihan kaikkialla. Lääkärit sanoivat: ”Kaikkemme olemme yrittäneet, mutta mitään emme enää teille voi.” Sairaus tutkittiin tarkkaan, eikä siihen pystynyt mikään lääketiede. Ennuste oli, että halvaus etenee edelleen ja kohta lakkaa oma hengitys. ”Sitten teidät joudutaan laittamaan hengityskoneeseen”, lääkärit sanoivat. Siihen aikaan minua ei enää uskallettu päästää käymään kotona.Soitto pastorille
Olin hoidettavana Hyksissä ja pyysin eräänä iltana hoitajia viemään minut puhelinkoppiin. Soitin sen seurakunnan vanhalle pastorille, jossa olin käynyt. Kerroin hänelle, mitä lääkärit ovat minulle sanoneet, etten voi enää koskaan kävellä ja olen kohta hengityskoneessa. Pastori kuunteli, sitten hän rukoili hyvin lyhyesti puolestani ja sanoi lopuksi: ”Jeesuksen Kristuksen nimi on tässä kirkastuva.” Kun lähdin puhelimesta, kiitin Jeesusta ja menin nukkumaan. Pastori oli jo hyvin iäkäs ja kuoli melko pian tämän jälkeen.
Minulla on jalat
Seuraavana aamuna mieheni tuli katsomaan minua sairaalaan. Siinä yhtäkkiä tunsin jalkani. Halvaantuneena en ollut tunnistanut raajojani. Sanoin miehelleni: ”Pääsenköhän minä kävelemään?” Mieheni, joka ei ollut millään tavalla uskossa, auttoi epäuskoisena minua pystyyn. Nousin ylös seisomaan ja pääsin täydellisesti kävelemään! Sitten tajusin, mitä oli tapahtunut. Sairaus oli tuhonnut osittain hermoratani, enkä voinut lainkaan koskea itseäni. Koskettaessa tuska oli niin kova, että sain kuin sähköiskun. Nyt olin ihan terve. Pystyin kävelemään täydellisesti ja hermoradat olivat korjaantuneet. Kaikki oli korjaantunut! Kiitin Jeesusta!
Olkaa onnellinen
Hoitajat huomasivat, että kävelen mieheni kanssa käytävällä ja menivät nopeasti kertomaan lääkärille. He ihmettelivät sitä kovasti. Sitten he päättivät lähettää minut kuntoutukseen, koska lihakset olivat ehtineet surkastua ja veltostua. Olin kuntoutuksessa, jonka jälkeen menin puolen vuoden päästä lopputarkastukseen samaan sairaalaan. Lääkäri kyseli, että miten sinä voit? Vastasin: ”Kiitos, ihan hyvin, mutta pitkillä matkoilla huomaan, että lihakset väsyvät.” Surkastuneet lihakseni vahvistuivat pikkuhiljaa. Lääkäri sanoi minulle: ”Kuulkaa rouva, olkaa onnellinen. Meillä oli samanlainen tapaus kuin te, teillä ja tällä toisella naisella oli vain kaksi vuotta ikäeroa. Tälle naiselle tehtiin kaikki sama kuin teille, ja paljon, paljon enemmän, mutta me emme voineet häntä auttaa.