Tule ylös tänne

Kun Jumala jatkoi työtään elämässäni, Hän ilmestyi minulle näyissä useita kertoja.
Ymmärtääksemme näkyjen raamatullista taustaa, meidän on mentävä taaksepäin
helluntaipäivään asti hetkeen, jolloin Pietari seisoi rohkeana ja saamasi ympärilleen
kokoontuneelle kansalle. Kuulijat ihmettelivät sadan kahdenkymmenen miehen’ ja naisen
ihmettä. Pyhän Hengen voimallisen vuodatuksen seurauksena nämä puhuivat kielillä. Osa
Pietarin saamasta väkijoukolle on Apostolien tekojen toisessa luvussa: “Niin Pietari astui esiin
niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: ‘Miehet, juutalaiset ja kaikki
Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne. Eivät
nämä ole juovuksissa, niin kuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. Vaan
tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä,
sanoo Jumala, että minä vuo datan Henkeni kaiken lihan päälle ja teidän poikanne ja
tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät ja vanhuksenne unia uneksuvat. Ja
myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni ja he
ennustavat. Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä,
verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Herran
päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva että jokainen, joka huutaa avuksi Herran
nimeä, pelastuu’” (Apt. 2:14—21.)

Hämmästynyt väkijoukko kuuli uskovaisten puhuvan kielillä: ”Ja he olivat kaikki
hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella ja sanoivat toinen toisellensa: ‘Mitä tämä
mahtaakaan olla?’ Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: ‘He ovat täynnä makeata
viiniä’ (Apt. 2:12—13). Mutta Pietari julisti rohkeasti: ”… Vaan tämä on se, mikä on sanottu
profeetta Jooelin kautta.” (Apt. 2:16), ja hän toisti Jooelin profetian, joka on pantu kirjaan
(Jooel 2:28—32). Pietari selitti, että ilmaus, jota väkijoukko oli todistamassa, oli Jumalan
profeetan ennustama jo vuosisatoja sitten ja se kuulutti uutta säädöstä, uutta Jumalan armon
päivää ja Jooelin ennustamien “viimeisten päivien” alkua. Tänä päivänä me elämme näiden
“viimeisten päivien” loppuaikaa.

Eräs Jooelin profetian täyttymyksiä oli Hengen vuodatus, niin että ”…nuorukaisenne näkyjä
näkevät” (Jooel 2:28). Laajennettu (Amplified) Raamattu sanoo, “nuorukaisenne näkevät…
Jumalan suomia ilmestyksiä” (Apt. 2:17). Näillä muutamilla seuraavilla sivuilla tahdon kertoa
eräistä jumalallisesti suoduista ilmestyksistä, joita minulla oli noin 33-vuotiaana.

Tämän kokemuksen aikoihin olin pitämässä telttako- kouksia Rockvvallissa Texasissa
elokuun lopulla ja syyskuun alussa vuonna 1950. Lauantaina, syyskuun 2. päivänä satoi koko
päivän — ei rankasti, vaan hiljaista, hellävaraista ja läpikastelevaa sadetta. Satoi vielä illalla
kokousaikaankin, ja kun saavuimme teltalle, paikalla oli vain noin neljäkymmentä henkilöä.
Rockvvall on keskipohjoisen Texasin mustanmullan alueella, ja joku on sanonut, että jos
täytät mustan maan, kun se on kuivaa, se täyttää sinut, kun se on märkää. Monet
kokouksissa mukana olleet elivät maaseudulla, eivätkä voineet tulla kokoukseen sateen ja I
mudan takia. Siitä johtuen väkimäärä oli vähäinen tuona lauantai-iltana.

Laajennettu (Amplified) Raamattu sanoo, “nuorukaisenne näkevät…
Jumalan suomia ilmestyksiä” (Apt.

Koska kaikki läsnäolevat olivat uskovaisia, pidin raamattutunnin ja kehotin sen jälkeen ihmisiä
tulemaan alttarille rukoilemaan. Kokoonnuimme alttarille noin kello puoli I kymmenen.
Huomautan tässä, että en odottanut sitä, mikä | seurasi sen enempää, kuin olisin voinut
odottaa ihmisen laskeutumista kuuhun. En ollut erikoisemmin rukoillut tai paastonnut. En
ollut rukoillut mitään erityistä kokemusta. En ollut edes ajatellut mitään sellaista.

Jokainen rukoili alttarin ääressä ja minä polvistuin lavalle kääntötuolin viereen lähelle
puhujakoroketta. Aloin rukoilla hengessä, toisin sanoen, rukoilla kielillä. Rukoillessani kielillä
kuulin äänen sanovan minulle: ‘Tule tänne ylös.” Aluksi en käsittänyt, että ääni puhui todella
minulle. Luulin jokaisen kuulleen sen.

“Tule tänne ylös!” ääni sanoi uudelleen. Katsoin ylös. Jeesus seisoi suunnilleen teltan harjan
kohdalla. Kun katsoin jälleen, teltta oli hävinnyt silmistäni, kääntötuoli oli hävinnyt, jokainen
telttapaalu oli hävinnyt, saarnatuoli oli hävinnyt: Jumala salli minun nähdä henkimaailmaan.

Näin Jeesuksen. Seisoin Hänen läheisyydessään. Jeesuksella oli päässään sielujen voittajan
kruunu. Tämä kruunu oli niin tavattoman kaunis, että ihmiskieli ei voi kuvailla sitä. Jeesus
sanoi, että kruunu oli jokaista Hänen lastaan varten, mutta nämä olivat usein liian kiireisiä. He
laiminlyövät Hänen käskyjään ja sanovat: “Herra, minä teen sen myöhemmin.” Sielut
hukkuvat, koska he eivät tahdo totella Häntä.

Kun Jeesus sanoi tämän, itkin Hänen edessään.

Kun Jeesus sanoi tämän, itkin Hänen edessään. Polvistuin ja tein parannusta
laiminlyönneistäni. Sitten Jeesus sanoi minulle jälleen: ‘Tule tänne ylös.” Kuljin Hänen
kanssaan ilman halki, kunnes tulimme kauniiseen kaupunkiin. Emme menneet kaupunkiin,
vaan pysyttelimme siitä vähän matkan päässä, aivan kuten katsellaan vuorelta laaksossa
olevaa kaupunkia. Sen kauneus oli sanoin kuvaamaton.

Jeesus sanoi, että monet sanovat olevansa valmiit taivaaseen. He puhuvat asumuksistaan ja
taivaan ihanuudesta, samalla kun monet ihmiset kaikkialla heidän ympärillään ovat
pimeydessä ilman toivoa. Hän käski minua jakamaan toivoni heidän kanssaan ja kutsumaan
heitä tulemaan mukanani.

Sitten Jeesus kääntyi puoleeni ja sanoi: “Menkäämme nyt kadotukseen.” Tulimme alas
taivaasta. Päästyämme maan päälle emme pysähtyneet, vaan jatkoimme matkaa.

Monet raamatunpaikat mainitsevat helvetin olevan alapuolellamme. Esimerkiksi: ‘Tuonela
tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet… Mutta sinut
heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan” (Jes. 14:9,15). “Sen tähden tuonela
levittää kitansa ammolleen… ja sinne menee… remuava ja pauhaava joukko…” (Jes. 5:14).

Menimme kadotukseen. Päästyämme sinne näin olennon, joka oli kuin liekkeihin kääriytynyt
ihminen. Sanoin: “Herra, tämä näyttää samanlaiselta, kuin näin lauantaina huhtikuun 22.
päivänä 1933, kun kuolin ja tulin tähän paikkaan. Silloin Sinä puhuit ja minä pääsin ylös. Tein
silloin parannuksen ja rukoilin pyytäen Sinun anteeksiantamustasi ja Sinä pelastit minut. Nyt
vain tunnen oloni niin erilaiseksi. Minä en pelkää. Enkä ole kauhuissani, kuten silloin.”

Jeesus käski minun varoittaa kaikkia ihmisiä tästä paikasta. Lupasin kyynelten valuessa, että
tekisin sen.

Jeesus toi minut sitten takaisin maan päälle. Tulin tietoiseksi siitä, että olin polvillani lavalla
kääntötuolin vieressä ja Jeesus seisoi lähelläni. Seisoessaan siinä Hän puhui minulle
julistustehtävästäni. Hän puhui minulle yleisesti asioista, joita Hän myöhemmin selitti
yksityiskohtaisesti toisessa näyssä. Sitten Jeesus hävisi ja huomasin olevani vielä polvillani
lavalla. Kuulin ihmisten rukoilevan kaikkialla ympärilläni.

Tällä hetkellä Pyhä Henki tuli uudelleen päälleni. Oli kuin tuuli olisi puhaltanut minuun, ja
kaaduin pitkäkseni kasvoilleni lavalle. Maatessani Jumalan voiman alla olin kuin laajalla
tasangolla. Näin mailikaupalla ympärilleni aivan kuin Amerikan suurilla tasangoilla.

Katselin joka suuntaan, mutta en nähnyt missään elonmerkkiä. Ei ollut puita, ei ruohoa, ei
kukkia eikä minkäänlaista kasvullisuutta. Ei ollut lintuja eikä mitään eläimiä. Tunsin itseni
yksinäiseksi. Katsoessani länteen havaitsin taivaanrannalla pienen pilkun. Aluksi se oli ainoa
liikkuva esine, minkä saatoin nähdä, ja niin katselin sitä jatkuvasti. Tarkatessani sitä huomasin
sen kasvavan suuremmaksi. Se liikkui minua kohti. Tarkkasin sitä jatkuvasti, kunnes se alkoi
saada hahmoa ja muotoa.

Näin, että se oli hevonen. Kun se tuli vielä lähemmäksi, näin miehen hevosen selässä
ratsastamassa täyttä vauhtia minua kohti. Ratsastaja piti hevosen suitsia oikeassa kädessään,
ja vasemmassa kädessään hän piteli korkealla päänsä yläpuolella paperikääröä.

Kuten sanottu, en tiennyt mitään maanpäällisestä ympäristöstäni, vaan tunsin seisovani
korkealla tasangolla avaruudessa. Kun ratsastaja tuli luokseni, hän nykäisi hevosen suitsista
ja pysähtyi eteeni. Seisoin hänen oikealla puolellaan. Hän siirsi käärön vasemmasta
kädestään oikeaan käteeni ja ojensi sen minulle.

Kun avasin 12—14 tuuman pituisen paperikäärön, mies sanoi: “Ota ja lue.” Sivun
yläreunassa oli isoilla, selvillä ja mustilla kirjaimilla sanat: “SOTA JA HÄVITYS.” Olin
hämmästynyt. Hän pani oikean kätensä pääni päälle ja sanoi: “Lue Jeesuksen Kristuksen
nimessä.” Lukiessani mitä oli kirjoitettu paperille ja sanojen opettaessa minua näin
ilmestyksessä, mitä luin.

Aivan ensiksi luin tuhansista ja taas tuhansista univormupukuisista miehistä. Sitten katsoin ja
näin miesten marssivan rivistö rivistön jälkeen, niin kuin sotilaat marssivat sotaan. Katsoin
sinnepäin, minne he marssivat, ja sikäli kuin saatoin nähdä, miehiä oli marssilla tuhansittain.

Luin jälleen kääröä ja kun katsoin ympärilleni näin sen, mitä olin juuri lukenut. Näin paljon
naisia: vanhoja ja valkotukkaisia, keski-ikäisiä, nuoria ja teini-ikäisiäkin. Muutamat
nuoremmista kantoivat lapsia sylissään. Kaikki naiset olivat surusta kumarassa ja itkivät
vuolaasti. Ne, joilla ei ollut lapsia, pitivät käsiään ristissä. Kyyneleet viilasivat heidän
silmistään virtanaan.

Katsoin jälleen kirjakääröä ja sitten ilmestyksessä näin, mitä olin lukenut. Näin suuren kaupungin ääriviivat. Katsoessani lähemmin näin, että sen talot olivat palaneita runkoja ja kaupunki oli osaksi raunioina. Ei ollut kirjoitettu, että vain yksi kaupunki olisi raunioina, tuhottuna ja palaneena, vaan että monet kaupungit tuhoutuivat aivan samalla tavalla.

Käärö oli kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa ja näytti siltä, että Jeesus itse puhui siinä.
Luin: “Amerikka saa viimeisen kutsunsa. Muutamat kansakunnat ovat jo saaneet viimeisen
kutsunsa, eivätkä enää koskaan saa toista etsikonaikaa.” Sitten oli kirjoitettu suurilla
kirjaimilla: “Kaiken loppu on käsillä.” Tämä lause toistui neljä tai viisi kertaa.

Sitten sanottiin: “Kaikki Hengen lahjat tulevat toimimaan seurakunnassa näinä viimeisinä
päivinä. Seurakunta tulee tekemään suurempia tekoja, kuin alkuseurakunta teki. Sillä on
oleva enemmän voimaa, suurempia merkkejä ja ihmeitä, kuin luetaan Apostolien teoissa.
Olemme nähneet ja kokeneet monia parantumisia, mutta nyt näemme hämmästyttäviä
ihmeitä, sellaisia, joita ei ole ennen nähty. Yhä enemmän ja enemmän tapahtuu ihmeitä
viimeisinä päivinä, jotka ovat juuri edessä (viittaus viimeisten päivien loppuun), sillä on aika
ihmetekojen lahjan ilmaantua entistä huomattavammassa määrässä. Olemme nyt saapuneet
ihmeitten alueelle. Monet omistani eivät ota vastaan Henkeni toimintaa. He kääntyvät
takaisin, eivätkä ole valmiita kohtaamaan minua saapuessani. Väärät profeetat ja saatanallista
alkuperää olevat ihmeet pettävät monia. Mutta seuratkaa minua, niin ette joudu petetyiksi.
Minä kokoan omiani ja valmistan heitä, sillä aika on lyhyt.”

Sain useita muita kehotuksia valvomiseen, heräämiseen ja rukoilemiseen, etten joutuisi
petetyksi. Sitten luin: “Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Niin kuin minä puhuin Nooalle ja sanoin: ‘Vielä seitsemän päivää ja minä annan sataa maan
päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, ja jokainen elävä olento kuolee maan
päältä’, niin puhun tänä päivänä ja annan Amerikalle viimeisen varoituksen ja kutsun
parannukseen. Tämä aika on verrattavissa Nooan aikojen seitsemään viimeiseen päivään.

Varoita tätä sukupolvea, niin kuin Nooa varoitti aikalaisiaan, sillä tuomio on lankeamassa. Ja
nämä sanat toteutuvat pian, sillä minä tulen pian. Tämä on viimeinen herätys. Minä valmistan
kansaani tulemukseeni. Tuomio on tulossa, mutta minä kutsun kansani pois luokseni, ennen
kuin pahin on tuleva. Mutta ole sinä uskollinen ja valvo ja rukoile.” Sitten sanoma päättyi
sanoilla: “Sillä kaiken loppu on lähellä.”

Kokouksessa olleet sanoivat myöhemmin, että ilmestyksen tässä osassa olin lukenut
kirjakääröä ääneen noin kolmekymmentä minuuttia. Ojensin käärön takaisin ratsastajalle, ja
hän ratsasti takaisin samaan suuntaan, mistä hän oli tullutkin.

Sitten tulin tietoiseksi siitä, että makasin kasvoillani lattialla. Jäin siihen vielä muutamaksi
minuutiksi tämän ihmeellisen vierailun kirkkauden valtaamana. Jälleen kuulin äänen
sanovan: “Tule tänne ylös.” Ja tällä kertaa ääni sanoi: “Tule tänne ylös, tule Jumalan
valtaistuimen luo.”

Näin taas Jeesuksen seisovan suunnilleen teltan harjan korkeudella ja menin hänen
luokseen halki ilman. Kun saavuin Hänen luokseen, menimme yhdessä taivaaseen. Tulimme
Jumalan valtaistuimen luo, ja näin sen kaikessa loistossaan. En kyennyt katsomaan Jumalan
kasvoja, ainoastaan näkemään Hänen muotoaan.

Ensimmäinen asia, joka kiinnitti huomiotani, oli sateenkaari valtaistuimen yllä. Se oli hyvin
kaunis. Toiseksi huomasin siivelliset olennot valtaistuimen molemmilla puolilla. Ne olivat
oudon näköisiä olentoja, ja kun kuljin ylös Jeesuksen kanssa, nämä olennot seisoivat siivet
ojennettuina. He sanoivat jotakin, mutta vaikenivat ja sulkivat siipensä. Niillä oli tulisia silmiä
ympäri pään, ja ne katsoivat samalla kertaa joka suuntaan.

Seisoin Jeesuksen kanssa lähellä istuinta. Katselin ensiksi sateenkaarta, toiseksi siivekkäitä
olentoja ja sitten aloin katsoa Häntä, joka istui valtaistuimella. Jeesus kielsi minua katsomasta
Hänen kasvoihinsa. Saatoin nähdä vain valtaistuimella istuvan olennon muodon.

Sitten katsoin ensimmäisen kerran Jeesuksen silmiin. Kun olen useinkin kertonut tästä
kokemuksesta, minulta on kysytty: “Miltä Hänen silmänsä näyttävät?” Kaikki

mitä voin sanoa niistä on, että ne näyttävät elävän veden lähteiltä. Tuntuu kuin voisi katsoa
niihin lähes kilometrin syvyyteen: rakkauden hellä katse on sanoin kuvaamaton. Katsoessani
Hänen kasvojaan ja silmiään lankesin Hänen jalkoihinsa. Huomasin sitten, että Hänen
jalkansa olivat paljaat, ja laskin kämmeneni Hänen jalkapöydilleen ja painoin otsani
käsiselkiini. Itkien sanoin: ”Voi, Herra, ei kukaan näin arvoton kuin minä saisi katsoa Sinun
kasvojasi.

Jeesus kehotti minua nousemaan jaloilleni. Nousin. Hän sanoi, että olin arvollinen katsomaan
Hänen kasvojaan, sillä Hän oli kutsunut minut ja puhdistanut minut kaikesta synnistä. Sitten
Hän sanoi, että Hän oli kutsunut minut jo ennen syntymääni. Saatana oli yrittänyt tuhota
minun elämäni, ennen kuin olin syntynyt ja monta kertaa senkin jälkeen, mutta Hänen
enkelinsä olivat vartioineet minua ja pitäneet minusta huolta aina tähän hetkeen saakka. Hän
sanoi minulle ilmestyneensä myös äidilleni ennen syntymääni. Hän oli käskenyt häntä
olemaan pelkäämättä, sillä lapsi oli syntyvä, toimiva Hengen voimassa ja täyttävä sen
tehtävän, johon Hän oli minut kutsuva.

Sitten Hän puhui minulle viimeisestä seurakunnasta, jota olin palvellut helmikuuhun 1949.
Hän sanoi, että tuona aikana olin saapunut julistustehtäväni ensimmäiseen jaksoon.
Muutamat sananjulistajat, jotka Hän on todella kutsunut palvelustehtävään, elävät ja kuolevat
saavuttamatta edes ensimmäistä vaihetta, joka Hänellä on heitä varten. Tässä on yksi syy,
miksi monet sananjulistajat kuolevat ennenaikaisesti — he elävät ainoastaan Hänen sallivan
tahtonsa alaisuudessa.

Nuo viisitoista vuotta olin ollut ainoastaan Hänen sallivan tahtonsa alaisena. Olin ollut
pastorina kaksitoista vuotta ja evankelistan työssä kolme vuotta. Noina vuosina Jumala oli
sallinut minun tehdä työtään, mutta se ei ollut Hänen täydellinen tahtonsa elämäni suhteen.
Jeesus sanoi, että minä en ollut valmiina työhön silloin, kun Hän oli odottanut minun
tottelevan käskyjään.

Sitten Jeesus puhui siitä ajasta, jolloin olin saapunut Ilmestyksen jälkeen otin Raamattuni ja
etsin Johanneksen evankeliumin 20. luvun lukeakseni siitä, miten Kristus ilmestyi
opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen. Kun Hän ensiksi ilmestyi heille, Tuomas ei ollut
paikalla. He kertoivat Tuomakselle, että he olivat nähneet Herran, mutta Tuomas ei uskonut,
vaan sanoi: ”… ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin
ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko” (Joh. 20:25). Kahdeksan päivää
myöhemmin, kun opetuslapset, Tuomas heidän mukanaan, olivat koolla huoneessa, Jeesus
ilmestyi heidän keskellensä. Hän kääntyi Tuomaksen puoleen ja sanoi: “Ojenna sormesi
tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole
epäuskoinen, vaan uskovainen.” Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: “Minun Herrani ja minun
Jumalani” (Joh. 20:27,28).

Sain nyt ymmärtää syvemmin sen, mitä Tuomas näki. Hän olisi voinut panna sormensa
haavoihin Jeesuksen käsissä samoin kuin minä ja työntää kätensä Herran kylkeen.

Katselin haavoja Jeesuksen ojennetuissa käsissä. Tein, kuten Hän käski, ja pidin käsiäni
edessäni. Hän asetti oikean kätensä sormen minun oikean käteni kämmenelle ja sitten
vasemman käteni kämmenelle. Sillä hetkellä, kun Hän teki niin, käsiäni alkoi polttaa, ikään
kuin palava hiili olisi asetettu niihin.

Sitten Jeesus käski minun polvistua eteensä. Kun polvistuin, Hän pani kätensä pääni päälle
ja sanoi, että Hän oli kutsunut minut ja antanut minulle voitelun parantaa sai raita. Hän
neuvoi vielä minua, että kun rukoilisin ja panisin käteni sairasten päälle, minun oli pantava
käteni molemmin puolin kehoa. Jos tuntisin tulen hyppäävän kädestä toiseen, se merkitsi
sitä, että paha henki kehossa oli aiheuttamassa taudin. Minun piti silloin käskeä sitä
Jeesuksen nimessä, ja henki tai henget lähtisivät Jos tuli käsissäni ei hyppäisi kädestä
toiseen, kyseessä oli parantuminen. Minun pitäisi rukoilla sairaan puolesta Jeesuksen
nimessä, ja jos sairas uskoo parantuvansa ja ottaa terveyden vastaan, voitelu käsistäni
menisi hänen kehoonsa, ajaisi ulos

sairauden ja saisi aikaan terveyden. Kun tuli tai voitelu lähtee käsistäni sairaaseen, tiedän,
että tämä on parantunut.

Lankesin Jeesuksen jalkoihin ja pyysin: “Herra, älä lähetä minua. Lähetä joku toinen. Herra
ole hyvä, älä lähetä minua. Anna minulle hoidettavaksi vain pieni seurakunta jossakin. Herra,
minusta on vaikeaa mennä. Olen kuullut niin paljon kritiikkiä niistä, jotka rukoilevat sairasten
puolesta. Tahtoisin vain tavallisen saamaviran.”

Jeesus nuhteli minua sanoen, että Hän olisi kanssani ja seisoisi vierelläni rukoillessani
sairasten puolesta. Muutaman kerran tulisin näkemään Hänet, ja silloin tällöin Hän tulisi
aukaisemaan jonkun sanankuulijan silmät, joka näkisi Hänet ja sanoisi: “Minä näin Jeesuksen
seisovan tuon miehen vieressä hänen käsitellessään sairaita.”

Hän kysyi minulta, kuka oli kutsunut minut, Hänkö vai ihmiset?

“Sinä sen teit, Herra.”

Hän selitti, että minun tulisi pelätä Häntä eikä ihmisiä, koska ihmiset saattaisivat arvostella
minua, mutta he eivät ole minun tuomareitani. Minä tulen eräänä päivänä seisomaan Hänen
tuomioistuimensa edessä ja tekemään tilin Hänelle siitä, mitä olin tehnyt palvelustyössäni,
olinko käyttänyt sitä oikein vain väärin.

“Hyvä on Herra”, sanoin. “Jos Sinä kuljet mukanani, menen ja teen parhaani. Olen niin
uskollinen kuin osaan.” Sitten sydäntäni paisutti ennen kokematon rakkaus niitä kohtaan,
jotka arvostelivat parantamistoimintaa ja sanoin: “Herra, minä haluan rukoilla heidän
puolestaan, sillä he eivät tiedä, mitä sanovat ja tekevät Itsekin olen sanonut samanlaisia
asioita tietämättömyydessäni, niin kuin tietysti hekin. Anna heille anteeksi, Herra.”

“Mene poikani. Täytä palvelustehtäväsi ja ole siinä uskollinen, sillä aika on lyhyt.”

Poistuessani Jumalan valtaistuimen luota Jeesus käski minun antamaan kaiken kiitoksen,
ylistyksen ja kunnian Hänelle, sillä kaikki on tehty Hänen nimessään. Hän käski minua
olemaan varovainen rahan käytössä. Monet Hänen palvelijoistaan, jotka Hän oli voidellut
tämän laatuiseen palvelutehtävään, olivat tulleet rahanahneiksi ja kadottaneet saamansa
voitelun ja tehtävän. Monet maksavat suuria summia terveydestään. Vanhemmat, joiden
lapsilla on rammat ja epämuotoiset kehot, antaisivat tuhansia dollareita lastensa
parantumisesta. Monet heistä parantuvat kätten päälle panemisella. Mutta minä en saisi
hyväksyä mitään palkkiota toiminnastani, ainoastaan vapaaehtoisia uhreja, kuten olinkin
tehnyt. Minun tulisi olla uskollinen, sillä aika on lyhyt. Näin Hän neuvoi minua.

Kiitän Jumalaa, että olen nähnyt lapsihalvaukseen sairastuneiden lapsien parantuvan,
muutamien oikaisevan itsensä ja kävelevän, toisten taas tulevan aikaa myöten terveiksi.

Sitten Jeesus jatkoi matkaa kanssani maan päälle. Huomasin makaavani vielä kasvoillani
lattialla. Jeesus puhui vielä hetken kanssani ja hävisi sitten. Käsiäni poltteli vielä kolme
päivää, ikään kuin olisin pidellyt palavaa hiiltä.

Olen ajatellut tätä näkyä monta kertaa. Olen miettinyt kaikkea, mitä Herra oli näyttänyt
minulle. Monien vuosien kuluttua tuosta näystä olen yhä vakuuttunut, että olemme nyt
lähempänä loppua kuin koskaan ennen. Luemme Raamatusta, että ”… yksi päivä on Herran
edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä” (2 Piet. 3:8). Sen vuoksi
nämä vuodet ovat vain pieni rahtunen Hänen silmissään.

Myös olen vakuuttunut siitä, että nuo poltetut kaupungit, mitkä näin näyssä, olivat seurauksia
mellakoista yliasutetuissa kaupungeissamme. Tuomio tulija on tuleva. Ainoa asia, joka voi
säästää maamme Jumalan tuomiolta, on aito parannus — kääntyminen Jumalan puoleen.

Näyssä Jeesus sanoi, että kaikki Hengen lahjat toimisivat seurakunnassa näinä viimeisinä
päivinä. Hän sanoi, että seurakunta tekisi suurempia tekoja, kuin alkuseurakunta oli tehnyt
Apostolien tekojen mukaan. Olen nähnyt tämän täyttyneen viime vuosina. Omassa
palvelustehtävässäni olen nähnyt ihmeellisiä parantumisia, yhtä merkillisiä kuin luemme
Raamatusta.

Apostolien tekojen kolmas luku kertoo miehestä, joka

oli rampa syntymästään saakka. Mies istui temppelin portissa kerjäten almuja temppeliin
tulijoilta. Pietari sanoi: ”… Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä
sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä, nouse ja käy” (Apt. 3:6). Mies
parani hetkessä. Hän hyppi ja käveli, hän kiitti Jumalaa parantumisestaan. Me olemme
nähneet palvelustehtävässämme tänä aikana rampoja, jotka ovat parantuneet Jeesuksen
nimessä.

Raamatussa tämä on suurin määrä ihmisiä, jotka ovat täyttyneet yhdellä kertaa Pyhällä
Hengellä. Kokouksissani olen nähnyt useiden satojen täyttyvän yhdessä ainoassa
tilaisuudessa. Kokouksissa, joihin olen osallistunut, jopa viisisataa ihmistä on täyttynyt
viidessätoista minuutissa Pyhällä Hengellä ja alkanut puhua uusilla kielillä.

Raamattu kertoo tapauksista, jolloin 2000, 3000 tai 5000 ihmistä kääntyi Kristuksen puoleen
yhtenä päivänä. Näinä viimeisinä päivinä meillä on raportteja, joiden mukaan yhdessä
kokouksessa on pelastunut 15 000 ihmistä. (Viittaan toisten sananpalvelijoiden kokouksiin,
en omiini.) Näinä viimeisinä päivinä odottaessamme Hänen tulemustaan olemme nähneet
tässä maassa ja ympäri maailmaa yhtä monia suuria ihmeitä kuin Apostolien teoissa.

Näyssä, jossa Jeesus kertoi minulle erikoisvoitelusta, jonka Hän oli antava minulle, Hän
sanoi: ”Jos voitelu jättää sinut, paastoa ja rukoile, kunnes se palaa takaisin.” Milloin voitelu
vähenee, minä odotan Herraa rukouksessa ja paastossa, ja sama voitelu palaa jälleen
päälleni.

Enää en pane käsiäni sairaan molemmille sivuille rukoillessani hänen puolestaan nähdäkseni
aiheuttaako paha henki sairauden. Herra antoi minulle kaksi vuotta sitten näyn, mistä kerron
yksityiskohtaisemmin toisessa luvussa.

Ensimmäisessä näyssä Herra sanoi minulle, että Hän tulisi ilmestymään minulle jälleen, niin
kuin Hän onkin tehnyt useita kertoja. Näyssä kaksi vuotta myöhemmin Hän sanoi: ”Tästä
alkaen se lahja, jota Raamatussa nimitetään lahjaksi erottaa henkiä, tulee toimimaan sinun
palvelustehtävässäsi.” Tämän lahjan toimiessa tiedän, vaivaako sairaan kehoa paha henki, ja
sen vuoksi käytän tätä lahjaa palvelutoiminnassa.

Kun Jeesus sanoi minulle näyssä: ”Minä olen kutsunut sinut, ennen kuin olit syntynyt, ja
erotin sinut jo äitisi kohdussa”, tuntui se uskomattomalta. Kuitenkin Jumalan Sanasta näin,
että Herra sanoi saman asian Jeremialle hänen palvelustehtävästään; Jumala kutsui hänet
ennen syntymää.

Viikon kuluttua tästä näystä, äitini tuli tapaamaan minua ja kerroin tästä hänelle. Kerroin
hänelle, kuinka Herra oli sanonut minulle: ”Minä kutsuin sinut jo ennen syntymääsi. Minä
erotin sinut jo äitisi kohdussa. Saatana yritti tuhota elämäsi ennen syntymääsi ja on yrittänyt
sitä monta kertaa, mutta minun enkelini ovat vartioineet sinua ja pitäneet sinusta huolta aina
tähän hetkeen saakka. Ilmestyin myös sinun äidillesi ennen kuin olit syntynyt ja sanoin, että
hänen ei tulisi pelätä, lapsi tulisi syntymään ja kantamaan todistusta minun toisesta
tulemuksestani.”

Kun äitini kuuli tämän, hän melkein hyppäsi tuolistaan. Syntymääni edeltävinä kuukausina
hänellä oli ollut monia vaikeuksia. Isäni oli poissa suurimman osan ajasta, eikä äiti tiennyt,
missä hän oli. Äidillä ei ollut tarpeeksi ruokaa. Hänen vanhempansa asuivat vajaan kolmen
korttelin päässä, mutta he olivat vastustaneet äitini avioliittoa isän kanssa, joten äiti oli
haluton menemään kotiinsa pyytämään apua. “Olin liian ylpeä pyytääkseni heiltä mitään”,
hän kertoi minulle.

”Kun minulla ei ollut tarpeeksi ruokaa, sairastuin, ja lapsen takia päätin niellä ylpeyteni ja
mennä vanhempieni luokse pyytämään jotakin syötävää. Tämä tapahtui juuri muutamia
päiviä ennen kuin sinä synnyit ennenaikaisesti. Lähdin kulkemaan katua, ja kun pääsin juuri
Mary-tädin talon kohdalle, kuulin ääntä ikään kuin tuulen suhinaa puissa. Kuulin puun lehtien
suhisevan. Kuitenkaan lähistöllä ei ollut ainoatakaan puuta. Pelästyin ja katsoin taivaalle. Oli
kirkas, aurinkoinen elokuun päivä. Ei pilvenhattaraakaan sinisellä taivaalla.

Astuin muutamia askeleita ja kuulin jälleen ikään kuin tuulen suhinan puissa. Katsoin ylös ja
tällä kertaa näin valkoisen pilven. Se näytti aluksi vain riippuvan taivaalla. Sitten se alkoi
lähestyä ja saada muotoa. Se tuli suoraan alas taivaalta ja seisoi edessäni. Jeesus sanoi: ’Älä
pelkää, lapsi syntyy ja kantaa todistusta minun toisesta tulemuksestani.’ Hän kertoi minulle,
että minun lapseni osallistuisi herätykseen, joka edeltää Ihmisen Pojan tulemusta. Hän ei
tietenkään olisi ainoa, mutta hänellä olisi osa Jumalan Hengen suuressa ja viimeisessä
toiminnassa. Mutta minä pelästyin niin, että aloin juosta ja juoksin lopun matkaa äitini kotiin.

Kun saavuin perille kalpeana ja hengästyneenä, äiti kysyi: ‘Mikä nyt? Sinä olet kuin olisit
nähnyt aaveen.’ Kerroin heti hänelle, mitä olin kokenut, mutta en koskaan kertonut siitä
kenellekään muulle. Eikä hänkään kertonut siitä kenellekään, koska emme olleet tottuneet
sellaisiin asioihin. Pelkäsimme, että ihmiset luulisivat minun menettäneen järkeni.”

Kun kuuntelin äitini kertomusta kokemuksestaan ennen syntymääni, huomasin sen käyvän
yksiin sen kanssa, mitä Herra oli näyttänyt minulle näyssä.