Sisäasiainministeri Urho Kekkonen: Eduskunnan Herra Puhemiehelle.
Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa olette Te, Herra Puhemies, kuluvan huhtikuun 27 päivänä tietooni ja vastattavakseni saattanut kansanedustaja Mauri Ryömän esittämän seuraavan kysymyksen:
“Onko Hallitus kiinnittänyt huomiota eräiden parhaillaan Helsingissä vierailevien amerikkalaisten “ihmeparantajien” vahingolliseen toimintaan; ja jos on,
niin mitä Hallitus aikoo tehdä tällaisen vahingollisen toiminnan ehkäisemiseksi?”
Tämän johdosta saan kunnioittaen esiintuoda seuraavaa:
Kysymyksestä ja sen perusteluista käy ilmi, että siinä mainituilla “ihmeparantajilla” tarkoitetaan amerikkalaista William Branhamia ja hänen avustajiaan, jotka täkäläisen Saalem-seurakunnan kutsumina vierailevat Suomessa ja esiintyvät mainitun seurakunnan ja Filadelfia Församlingen-seurakunnan järjestämissä kokoustilaisuuksissa puhujina ja sairaiden parantajina. Branham, joka saapui Suomeen 14.4.1950, oli esittänyt viisumi-pyyntönsä New Yorkissa olevalle pääkonsulinvirastolle, joka hallitukselta tiedustelematta oli antanut hänelle 5.4.1950 maahantulo- ja oleskeluluvan 30 päivän ajaksi. Täällä on Branham esiintynyt Helsingissä ja Kuopiossa. Niiden kokemusten perusteella, mitä muissa maissa ja lähinnä Ruotsissa on saatu mainitunlaisten “ihmeparantajien” toiminnasta, on viranomaisten taholta jatkuvasti seurattu Branhamin esiintymisiä ja tällöin todettu, että tilaisuudet ovat olleet hartaudenharjoitustilaisuuksia ja lienevät ulkonaisilta muodoiltaan ominaisia ko. seurakuntien tavanmukaisille tilaisuuksille. Branhamin esiintyminen on kuitenkin aiheuttanut sen, että niihin on kertynyt poikkeuksellisen runsaasti yleisöä ympärimaata, niin että Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa on arvioitu olevan noin 75 % muualta tulleita. Tilaisuudet on aloitettu uskonnollisilla lauluilla, rukouksilla ja puheilla, joita suomalaiset saarnaajat ovat pitäneet. Branham on myöskin esiintymisensä alussa pitänyt puheen ja rukoillut, ryhtyen vasta sen jälkeen parannustoimeensa. Itse “parantaminen” tapahtuu sen jälkeen rukoilemalla joko yksityisten potilaiden tai potilasryhmien puolesta. Yleisö osallistuu koko ajan hartaudenharjoituksiin ja rukouksiin.
Kysymyksen perusteluissa on edellä selostetun toiminnan vahingollisuus nähty lähinnä siinä, että yksinkertaiset, herkkäuskoiset ihmiset ovat maan eri puolilta matkustaneet näihin tilaisuuksiin parantumisen toivossa ja siten aiheuttaneet itselleen tarpeettomia matkakustannuksia minkä ohessa he ovat saattaneet laiminlyödä tai viivytellä pätevään lääkärinhoitoon turvautumista, jolloin heidän todelliset paranemismahdollisuutensa ovat voineet huonontua. Ihmeparantajien toimintaa tarkkailtaessa ei voikaan välttyä vaikutelmalta, että huomattava osa tilaisuuksiin saapuneista on lähtenyt matkalle hakeakseen parannusta ruumiillisille sairauksilleen ja että ainakin suurin osa näistä on tehnyt matkansa kokonaan turhaan. Luotettavasti on ainakin selvittämättä toistaiseksi onko edes yhtään todellista paranemista näissä tilaisuuksissa tapahtunut, joskin useat henkilöt ovat sellaisista kertoneet. Tilaisuuksien järjestäjät eivät ainakaan julkisesti ole kuitenkaan mitään ehdotonta parantumista luvanneetkaan ja Branhamkin on nimenomaisesti asettanut totisen uskon mahdollisen paranemisen perusedellytykseksi. Tilaisuuksien runsas yleisömenestys pikemminkin on laskettava tilaisuuksia selostavien sanomalehtiuutisten ja joko todellisista tai kuvitelluista “ihmeteoista” kertovien ihmisten levittämien huhujen ansioksi. Mitään ilmoitusta petollisesta menettelystä tai muusta suoranaisesta vääryydestä ei viranomaisille ole tehty.
Vain eräissä erittäin vaarallisiksi katsottavissa tarttuvissa taudintapauksissa on kansalaisten velvollisuus alistua ammattitaitoisen lääkärin hoidettavaksi. Muunlaisissa sairauksissa saa kukin sen sijaan mielensä mukaan ratkaista haluaako hän sairaudessaan hakeutua lääkärin hoitoon vai mieluummin turvautua Jumalan voimaan, jonka välittäjä mm. William Branham väittää olevansa. Branhamin kautta apua hakeneista lienee suurin osa sellaisia, joiden sairaus on ollut sitä laatua, että lääkäri ei voi heidän sairaudelleen mitään. Tämän vuoksi lieneekin pelko siitä, että he Branhamiin turvautumalla olisivat menettäneet ajoissa annettavan, pätevän lääkärinhoidon suomat paranemismahdollisuudet jokseenkin aiheeton.
Tammikuun 23 päivänä 1925 annetussa laissa lääkärintoimen harjoittamisesta rangaistaan luvaton lääkärintoimen harjoittaminen. Branhamin toiminta ei kuitenkaan voi olla siinä tarkoitettua ammattimaista lääkärintoimen harjoittamista, koska hänen ei ole todettu ottavan toiminnastaan mitään maksua. On nimittäin huomattava, että mainituissa tilaisuuksissa, jotka on järjestetty julkisen uskonnon harjoituksen muotoon, kerätty tavanmukainen kolehti on lain mukaan sallittu eikä siihen osallistuminen voi merkitä maksua mahdollisesti saatavasta lääkärinavusta edes niissäkään tapauksissa, joissa potilas itse sen ehkä sellaiseksi käsittää. Tästä myöskin johtuu, ettei “ihmeparantajien” toimintaa ole voitu katsoa sellaiseksi ansiotyöksi, jonka harjoittamiseen olisi vaadittava erityinen työlupa. Ei-ammattimainen lääkärintoimen harjoittaminen taas on lain mukaan rangaistavaa vain silloin, kun parannuskäsittelyksi tarkoitetusta toiminnasta on ollut sairaalle hengen tai terveyden vaaraa. Tällaisesta vaarasta ei viranomaisille ole tehty ilmoitusta eikä sellaista muutenkaan ole voitu todeta, koska asianomainen parantaja ei edes varsinaisesti “käsittele” potilasta. Ihmeparantajien toiminta on ollut sekä lääkintöhallituksen että Helsingin Terveydenhoitolautakunnan tiedossa, mutta eivät nämäkään ole katsoneet aiheelliseksi ryhtyä asiassa toimenpiteisiin.
Kuten edelläolevasta selviää, ei viranomaisilla enemmän kuin hallituksellakaan ole ollut mahdollisuuksia puuttua kyselyssä tarkoitettujen “ihmeparantajien” toimintaan, vaikka hallituskin pitää näiden toimintaa tarpeettomana ja toivoisi sellaisesta päästävän.
Helsingissä 29 huhtikuuta 1950.
_____________________________________________________________________
Helsingin sanomat sunnuntaina 16. huhtikuuta 1950
Helsinkiläisen helluntaiseurakunnan Saalemin eilisiltainen kokous Messuhallissa amerikkalaisvieraineen oli koonnut salin ääriään myöten. Eräs reumatismin runtelema tuotiin kokoukseen ambulanssilla. Tungos oli sellainen, että vastaavaa lienee harvoin nähty Messuhallissa.
Amerikkalaiset saarnaajavieraat William Branhamin, William Baxterin, Thomas Mooren ja James Lindsayn toivotti tervetulleeksi Saalem-seurakunnan johtaja, metsänhoitaja Eino Manninen, joka suoritti myös kokouksen alkurukouksen.
- – - Branham käsitteli sen jälkeen kaikkiaan kahdeksan sairasta. Hän ilmoitti näille sairauden, joka asianomaista vaivaa, ja nämä todistivat näkevänsä merkin hänen kädessään. Joukossa oli syöpäpotilaita, sydänvikaisia, kasvia sairastavia, likinäköisiä.
Kaikille Branham selitti, että Jumala on parahtanut heidät. Lopuksi hän laski kätensä muutamien nenäliinojen ylle rukoillen samalla niille parantavaa voimaa.