Jukka Rokan näkyprofetiasta 1992
Kansojen karttaa katsellessani näin entisen Neuvostoliiton symbolin, sirpin ja vasaran, kuin reväistynä kahtia. Sirppi heilui Moskovan yllä, mutta vasara jossain Ukrainan alueella. Yhtäkkiä näin leveäteräisen, verta valuvan “islamin miekan” iskevän jostain Lahi-idän suunnalta kohti Ukrainaa ja muita irti revälistyja kansoja. Sitten nuo irrallaan olleet sirppi ja vasa ra alkoivat lähestyä toisiaan ja tihkuivat verta; vainotuiksi joutuneiden juutalaisten ja kristittyjen verta.
Yhdyttyään entiseen asentoonsa sirppi ja vasara laskeutuivat punaiselle vaatteelle, joka vähitellen muuttui verivirraksi. Kaikkialta alkoi kuulua itkua ja valitusta. Vainottujen itku ja kiukkuisten kansanmassojen kiroilu sekoittuivat toisiinsa. Vihaiset nyrkit kohottautuivat kohti taivasta ja hallitusta. Kaiken pahan aiheuttajalle vaadittiin kostoa.
Jukka Rokan näky 1982
Istuin aivan salin takaosassa, kuten tapani yleensä “nykyajan fariseuksena” on. Steven Lightlen jatkaessa puhettaan tunsin jälleen Pyhän Hengen valtavan läsnäolon, ja yhtäkkiä olin ilmestyksessä, merkillisen näyn valtaamana. Näin Stevenin pään yli kauas ulos, vaikka hänen takanaan olikin seinä, jonka vasemmalla sivulla oli ikkuna. Puhujan taakse tai ylle ilmestyi voimakkaana Suomen itäinen raja. Edessäni oli kuin suuri avoin kartta, jonka raja Kuhmosta alaspäin oli kuin vereen poljettu aina Parikkalan paikkeille asti.
Tällä rajaviivalla seisoi neuvostosotilaita rinta rinnan kuin yhtenäisena läpipääsemättömänä muurina, katseet Neuvostoliittoon päin. Ihmettelin tätä “selin seisomista”, mutta kohta sen syy selvisi. Neuvostoliiton puoleiselle vyöhykkeelle ilmestyi tie, leveä valtatie, jota pitkin kohti Suomen rajaa lähestyi suuria ihmisryhmiä, miehiä, naisia ja lapsia. Akkiä tajusin heidän olevan juutalaisia, jotka kuin arkaillen lähestyivät tuota rajalla seisovaa eläviä ihmismuuria
Kaikilla sotilailla oli konepistoolit, jotka olivat ojennettuna lähestyviä ihmisjoukkoja kohti. Äkkiä kuului kuin yhdestä suusta mahtava komento: “Pysähtykää! Ei askeltakaan enää, tai me ammumme!” Samalla kun tämä vaativa käsky kiiri yli lähestyvien juutalaisryhmien, kuului ylhäältä taivaalta mahtava ääni, joka englannin kielellä huusi: “Let my people go!” Tämä toistui kolme kertaa.
Ääni sai neuvostosotilaat kääntämään aseensa kohti taivasta. Mutta samassa he olivat kuin hämmästyksestä paikoilleen naulittuja, sillä he näkivät sen mitä minäkin: mahtavat enkeliolennot levittäytyivät heidän yläpuolelleen! Mutta sitten minä näin myös sellaista, mitä sotilaat nähneet, sillä heidän katseensa olivat vangitut ylöspäin.
Ylhäältä laskeutui valtavan suurikokoisia “sotavaunuja”, jotka asettuivat kunkin juutalaisryhmän eteen. Heitä kahtapuolta asettuneet enkelit tuuppasivat kuin käsittämättömällä liikkeellä juutalaiset vaunuihin, jotka katosivat neuvostosotilaiden päiden yli Suomen puolelle laskeutuen eri paikkakunnille. Kun neuvostosotilaat jälleen käänsivät katseensa valtatielle, juutalaisia ei näkynyt missään.
Tässä ilmestyksen hengessä olin poissa tuosta salista ja huudahdin:
“Herra, miksi näiden juutalaisten pitää palata Suomen ja Puolan kautta?” Ymmärsin nimittäin samaa tapahtuneen Puolan rajalla.
“Miksi heitä ei enkelikyydillä viety suoraan Israeliin?”
Vastaus kuului:
Teen sen näin, sillä niin Suomen kansan kuin kaikkien muidenkin tulee tietää, että minä johdatan heitä yliluonnollista tietä, ja he tulevat tietämään, että tämä on minun kansani.
Nämä löytyvät kirjasta.“Valtaistuinsalista” Jukka Rokka