Kuvittelen välillä kaikenlaisten hyödykkeiden kerta kaikkiaan loppuvan.
Teen näin kehittääkseni omaa kykyäni ajatella ja luoda jotain korvaavaa
puutuvan ruoka-aineen tai muun tilalle.
Joskus olen kuvitellut kirjoittavani novellin ”Vähiin käy ennen kuin loppuu”
No mihin se loppuu? Vesivelliin vai kissan syömiseen?
Uskon kyllä Jumalan pitävän huolta omistaan,
En tiedä Zimbaben nykyistä tilannetta mutta kun haastateltiin erästä luterilaista
kirkon virkamiestä hän sanoi pappien ajan kuluvan ruoan etsimiseen.
Uskon myös vähävaraisen ihmisen kykyyn pitää yllä jonkinlaista elintasoa.
Isä meidän rukouksessa sanotaan ”Anna meille TÄNÄ PÄIVÄNÄ meidän
jokapäiväinen leipämme – ei siis huolta huomisesta, eikä tarvitse Herran lapsen
mennä nälkäisenä nukkumaan.
On tietysti hyvä mahdollisimman paljon kerätä tietoutta, luomakunnasta ja myös
eri ruoka-aineiden korvaamista toisella. Pihvejä syntyy vaikka mistä.