Alkusanat
Kuollessaan ristillä Jeesus toi uudet mahdollisuudet ihmiselämään. Hän otti päällensä ihmiskunnan synnit ja myös monet synnin kiroukset, kuten sairaudet. Niillekin, joilla ei elämässään ole enää mitään mahdollisuuksia päästä eteenpäin, avautuu ovi uuteen elämään uusine mahdollisuuksineen, kun he uskoen omistavat ristin työn. Vaikeammatkin pahojen tottumusten ja himojen kahleet Jeesus on voimallinen murtamaan, kun Hänelle elämä kokonaan ja ehdoitta luovutetaan.
Sairaus nostaa tulevaisuuden tien monen kohdalla pystyyn. Jeesus ei tullut lisäämään vaikeuksiamme, vaan päästämään niistä. Hän tuli, että meillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys (Joh. 10:10). Sairaus tuo tuskaa ja kurjuutta, eikä se ole Jeesuksen tuomaa yltäkylläistä elämää. Hän vei ristillä pois sairautemme, ja uskon kautta voi jokainen omistaa terveyden.
Jos apua on saatavissa lääkäreiden ja lääkkeiden kautta, ei sekään ole ristiriidassa Raamatun kanssa. Kiitämme siitäkin Jumalaa. Jeesus, lihansa päivinä toimiessaan, kykeni — ja vieläkin kykenee — parantamaan ilman näitä välikappaleita.
Erityisesti olen kirjassani tahtonut kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, mitkä meille Suomessa ovat epäselviä tai väärin ymmärrettyjä ja ovat siten esteenä Jumalan parantavan voiman ilmenemiselle. Voi olla, että esittämäni ajatukset ovat joillekin lukijoistani uutta ja outoa. Raamatussa on lupaus: ”Jokainen anova saa ja etsivä löytää” (Matt. 7:8). Tuohon ”jokainen” -joukkoon kuulut sinäkin, ja sinulla on oikeus Jumalan lupauksiin. Jos vilpittömin mielin luet tätä kirjaa, mutta ennen kaikkea Raamattua rukoillen ja kuuliaisena sen sanalle, olet löytävä totuuden. Olet löytävä tien terveyteen ja iäiseen elämään.
Raamatun lisäksi suosittelen myös esillä olevaa aihetta käsitteleviä kirjoja ja kirjoituksia, joita ovat kirjoittaneet mm. A. B. Simpson, G. Lindsay, T. L. Osborn ja Oral Roberts.
Toivon kirjani koituvan avuksi ja rohkaisuksi monelle sairaalle, kärsivälle, ahdistetulle ja lain alla kamppailevalle kristitylle. Kehoitan sinua kohottamaan kaikista epäonnistumisistasi ja puutteistasi huolimatta katseesi ristille, Jumalan täytettyyn työhön. Se tehtiin valmiiksi sinun tähtesi! — Samalla haluan pyytää lukijaini esirukousta voidakseni viedä tätä sanomaa eteenpäin maan ääriin asti.
Lontoossa 9 pnä syyskuuta 1966
Osmo Haavisto

JEESUS?
Lukiessamme evankeliumeja oikein hämmästymme Jeesuksen jokapäiväistä elämää. Se oli hyvin vilkasta, tapahtumarikasta, melkein mielikuvituksellista. Vaikeasti sairaat ja muut apua tarvitsevat tulivat Hänen tykönsä ja — mitä ihmettä! — saivat Häneltä avun. Näin jatkui koko Hänen maanpäällisen toimintansa ajan. Nämä tapahtumat ja ihmeet seurasivat toinen toistaan. Hänen jokapäiväinen elämänsä oli vaeltamista paikasta toiseen, opettamista ja parantamista. Nämä tapahtumat kertovat Hänen jumalallisesta luonteestaan. Ne kuvaavat millainen oli Hänen voimansa, tahtonsa, ja kuinka Hän sääli ja rakasti ihmisiä. Näemme kuinka Hän tahtoi auttaa ja parantaa, Tällaisen hyvän Jeesuksen Raamattu esittelee meille mm. Matt. 9:18-38.
Me ”helluntaikansa” toistamme usein: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13:8). Meidän ei ole vaikea uskoa tätä, mutta on eräs toinen asia mikä meillä on vaikeutena. Tunnemmeko todella sen sellaisena kuin Hän oli lihansa päivinä? Jos tunnemme Jeesuksen sellaisena kuin Hän oli silloin, tiedämme millainen Hän on tänään. Meillä ei ole kovin selvää käsitystä kaikessa siinä, millainen Hän todella oli. Tuon kolmen vuoden aikana Hän ilmoitti Isän tahtoa ja toimi niin kuin Jumala tahtoo nytkin toimia keskellämme. Hän antoi näytteen taivasten valtakunnasta maan päällä.
Jumala rakasti meitä ja antoi Poikansa tähtemme. ”Hän»
joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan…, kuinka hän ei lahjoittaisi kaikkea muutakin hänen kanssaan” (Room. 8: 32). Oli suuri asia, kun Hän antoi Poikansa, ja muut asiat, joita Hän auliisti tahtoo antaa, ovat pieniä tämän rinnalla.
Antoiko Hän sairautta vai paransiko Hän?
Hän sääli nääntyneitä, hylättyjä, sairaita ja vaikeuksissa olevia ihmisiä. Hänelle oli kaikki mahdollista ja Hän auttoi heitä. Erityisesti meitä kiinnostaa se, millä tavalla Hän käsitteli sairaita. Ihmisten keskellä lihassa vaeltaessaan Jeesus tahtoi parantaa sairaat. Nykyisin uskomme,että Hän voi parantaa, mutta emme ole läheskään aina selvillä siitä, tahtooko Hän parantaa kaikki ja juuri tämän sairaan. Tässä on vaikeutemme. Emme ole läheskään aina selvillä Hänen tahdostaan. Haluaisin nyt kertoa sinulle ajanlaskumme alkuajan Jeesuksesta.
Sen ajan Jeesus tahtoi parantaa. Matt. 8:2 kertoo, kuinka spitaalinen mies tuli ja sanoi: ”Jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa”. Hän tiesi, että Jeesus voi parantaa. Ehkä hän oli nähnyt tai kuullut sen. Hän uskoi, että jos tuo mies, Nasaretin Jeesus, ojentaisi kätensä, hän tulisi terveeksi. Hän käsitti, että Jeesuksella oli taivaalliset vallat kädessään, ja jos Hän tahtoi, Hän voi parantaa. Hänelle oli kuitenkin epäselvää, mitä Jeesus tahtoi. Jeesus ojensi kätensä ja sanoi: ”Minä tahdon, puhdistu”, ja spitaali lähti. Tällainen oli sen ajan Jeesus. Hänen tahtonsa ei ole muuttunut sen enempää kuin Hänen voimansakaan. Sellainen kuin Hän oli, Hän on nytkin!
”Te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, Hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa” (Apt.10:38). Luuk.13:10-17 kertoo, kuinka Jeesus kohtasi sairaan naisen ja sanoi, että saatana oli taudin aiheuttaja, ei suinkaan Jumala.
Sen ajan Jeesus ei koskaan sanonut ihmisille, että heille oli suurta Jumalan armoa, kun saivat olla sairaita ja näin olla Jumalan koulussa. Hän ei koskaan kertonut kuinka Jumala pyhitti heitä sairauden kautta, jonka Hän muka oli heidän päälleen pannut. Hän ei koskaan puhunut, että sairaus olisi Jumalasta. Jeesus oli kerta kaikkiaan sairautta vastaan.

JEESUS VASTUSTI SAIRAUTTA
“Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi . . . Hänen haavainsa kautta me olemme paratut” (Jes. 53:4—5; 50:6). Hän siis asetti itsensä ja oman ruumiinsa sairautta vastaan. Mutta myös Hänen sanansa on sairautta vastaan: “Hän lähetti sanansa ja paransi heidät” (Ps. 107:20).
Edelleen Hän asetti kätten päälle panon sitä vastaan: “He panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi” (Mark. 16:18). Samoin uskonrukouksen ja öljyllä voitelun (Jaak. 5:14, 15). Myös pyhän ehtoollisen Hän asetti sairautta vastaan (1 Kor. 11:29, 30). Korinton seurakunnassa oli paljon sairaita ja ennenaikaisesti kuolleita, kun väärin nauttivat ehtoollista. Jos otamme ehtoollista uskovina, puhtaalla sydämellä, ja ymmärrämme, että Jeesuksen veri — jota viini siinä on — on annettu syntiemme tähden ja Jeesuksen ruumis — leipä — elämäksemme ja terveydeksemme, saamme näin ehtoollisella uskossa koskettaa Jeesusta ja parantua.
Mutta Jeesus käski myös opetuslastensa saarnata sairautta vastaan ja parantaa!
“Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta … Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia
ajakaa ulos riivaajia” (Matt. 10:1, 8). Lue myös Mark. 16:17, 18 ja Luuk. 10:9. Hän ei olisi käskenyt parantamaan sairaita, ellei Hän olisi ollut sairautta vastaan.
Tällainen oli siis sen ajan Jeesus, eikä Hän ole siitä vieläkään muuttunut. Ehkä emme ole vain käsittäneen, millainen Hän oli silloin, tietääksemme millainen Hän on nyt.
Mutta tahtooko Hän nyt parantaa?
Mehän uskomme, että Jeesus yleensä parantaa, mutta kun on kysymys siitä, tahtooko Hän parantaa juuri sinut ja minut, muuttuu asia epäselväksi. Kysymme onko Jumalan tahto, että juuri minä tulen terveeksi. Vastaus on, että mitä Hän tahtoi silloin, sitä Hän tahtoo nytkin, koska Hän on sama muuttumaton Jumala: ”Jeesus Kristus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13:8).
Entä kuinka monia Hän paransi?
”Monet seurasivat häntä ja hän paransi heidät kaikki” (Matt. 12:15). ”Hänen kävi heitä sääliksi, ja Hän paransi heidän sairaansa” (Matt. 14:14). Tässä ei sanota, että Hän paransi heidän sairaitaan (siis osan heistä), vaan Hän paransi heidän sairaansa, kaikki sairaat.
”Ja hänen tykönsä tuli paljon kansaa, ja he toivat mu-kanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita, ja laskivat heidät hänen jalkojensa juureen; ja hän paransi heidät” (Matt. 15:30). Huomaa: Hän paransi heidät, siis kaikki, ei heitä eli joitakuita heistä tai joitakin heidän vaivoistaan.
”Ja he pyysivät häneltä, että vain saisivat koskea hänen vaippansa tupsuun; ja kaikki, jotka koskivat, paranivat” (Matt. 14:36).
Ymmärrätkö sinä, sairastava ystäväni, että jos olisit ollut läsnä noissa tilaisuuksissa, Hän olisi parantanut myös sinut. Ei Hän olisi tehnyt kohdallasi poikkeusta koko jumalallisesta toiminnastaan ja pistänyt sinua syrjään apua saamatta. Hänhän sanoi itse: ”Sitä, joka minun tyköni tu lee, minä en heitä ulos” (Joh. 6:37). Miksi ajattelisit, että sinun tapauksesi olisi poikkeus kaikkien muitten tapausten joukossa? Olisiko Hän sanonut, että paraneminen Kuuluu kaikille muille paitsi sinulle? Jos olisit koskettanut Hänen vaippansa tupsuun, et olisi jäänyt parantumatta, koska kaikki toiset, jotka koskivat, paranivat. Jos Hän olisi nyt täällä ja sinä koskettaisit Häntä, sinä paranisit samalla tavalla, koska Hän on sama.
Niin, jos Hän olisi täällä. — Mutta Hänpä on täällä, ja sinä voit samalla tavalla koskettaa Häntä nyt ja tulla terveeksi, kuin olisit voinut tehdä sen silloin. (Matt. 18:19,20; lue myös 28:20).
Millaisena Hän on täällä? — Samana voimallisena,muuttumattomana Jumalana, jonka tahto parantaa ei myöskään ole muuttunut. Tällainen ihmeellinen mies oli Nasaretin Jeesus vaeltaessaan maan päällä, ja tällaisena Hän on myös nyt keskellämme.
Nasaretin Jeesuksella ei ollut ristiriitaista opetusta.
Tätä merkillistä piirrettä Jeesuksen elämässä emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi. Hän ei koskaan opettanut parantumis asiassa kahdella tavalla, kuten me olemme erehtyneet tekemään ja saamme lukea hengellisten lehtien palstoilta. Olemme erehtyneet opettamaan jumalallisen parantumisen rinnalla toista oppia, sellaista että Hän kyllä yleensä parantaa, mutta joskus meille tuntemattomasta syystä meitä kasvattaakseen antaa meille sairautta. Sen ajan Jeesus ei auttanut ihmisiä koskaan uskossa eteenpäin antamalla tai Sallimalla” heidän kärsiä sairautta — kuten olemme väärin opettaneet — vaan parantamalla. Hänellä ei totisesti ollut kahdenlaista oppia. Hänellä oli vain se opetus, että Hän on tullut sairautta vastaan ja Hän toimi :sen mukaan.

Kun saarnaamme syntien anteeksiantamusta, meillä on tarjottavana ehdoton pelastus. Kun ihmiset kuulevat sen, heissä syntyy ehdoton usko, ja he voivat pelastua. Usko tulee kuulemisesta, ja opetamme heitä seuraa vaan tapaan: “Jokainen, joka Häneen uskoo, saa synnit anteeksi” (Apt. 10:43). “Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi” (Joh. 1:12). “Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1 Tim. 2:4). “Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13).
Kohtaamme epäileviä ihmisiä, jotka kyllä uskovat, että Jeesus on kuollut heidän puolestaan ja antaa yleensä syntejä anteeksi. He eivät usko, että pelastus kuuluu juuri heille ja jos kuuluukin, niin vasta sitten kun Jumalan aika tulee ja kun Hän tahtoo pelastaa. Näihin selityksiin vastaamme edellisillä Sanan paikoilla ja näin terveellä opilla kumoamme nuo vastaväitteet (Tiit. 1:9). Osoitamme Jumalan sanasta, että kun pelastus kuuluu kaikille, se kuuluu juuri keskustelutoverillemme.
“Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan Hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3: 16). Jo antaessaan Poikansa kaikkien edestä, Jumala oli päättänyt, että Hän tahtoo kaikki pelastaa, ja ottaessaan päällensä sairautemme Hän oli päättänyt, että Hän tahtoo kaikki parantaa. Me vakuutamme, että tämä “yksikään” tarkoittaa kaikkia ja juuri nyt kysymyksessä olevaa ihmistä, juuri sinuakin. Näin meillä on ehdoton, aukoton pelastus, ja me saarramme siten epäilevät ihmiset.
Jos pelastusta etsivä ei heti rukouksen jälkeen tunne olevansa Jumalan lapsi, emme sano että hän ei ole pelastettu, vaan rohkaisemme häntä. Vakuutamme että tunne ei ole ensiarvoisen tärkeä, koska pelastumme uskon emmekä tunteen kautta. Ohjaamme etsivää Sanan tielle ja luottamaan siihen. Jos vielä seuraavissakaan kokouksissa etsivällä ei ole tunteita, vakuutamme että hän kyllä pääsee eteenpäin elämän tiellä, kun vain riippuu kiinni Jeesuksessa ja Hänen Sanassaan. Vakuutamme että kun hän on tullut Jeesuksen tykö, häntä ei heitetä ulos (Joh. 6:37). Uskon, ei tunteen, kautta ovat synnit anteeksi annetut, ja hänellä on jo nyt Sanan lupausten perusteella iankaikkinen elämä.
“Jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta” (Apt. 10:43). “Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee Minun sanani ja uskoo Häneen… sillä o n iankaikkinen elämä,… vaan on siirtynyt kuolemasta elämään” (Joh. 5:24). “Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä o n (nyt jo) iankaikkinen elämä” (1 Joh. 5:13). “Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa” (Matt. 10:32). — Näin minuakin uskoon tultuani rohkaistiin lähes kaksi kuukautta käymään eteenpäin ilman tunteita uskon tiellä Sanan lupausten perusteella.
Ajatelkaa mitä tapahtuisi, jos saarnaisimme, että Jeesus antaa yleensä syntejä anteeksi sekä pelastaa, mutta yksityisissä tapauksissa jättäisimme pienen aukon. Jos muuten ehjän ämpärin pohjassa on pieni reikä, valuu vesi siitä vähin erin pois. Jos pelastusopissamme olisi pieni aukko, niin sinne sielunvihollinen aina pistäisi epätoivoisen etsivän sielun. Miten kävisi, jos uskoisimme ja julistaisimme, että 99 % ihmisistä kyllä voi pelastua, mutta eräissä meille tuntemattomissa tapauksissa Herra ei ehkä pelasta tai viivyttelee pelastamistaan? Tuohon 1 % aukkoon vihollinen aina panisi etsivän sielun tai ainakin sanoisi, että joskus vasta myöhemmin …
Kristus kantoi Golgatalla kaikkien synnit; siksi hän tahtoo kaikki pelastaa, ei joskus myöhemmin, vaan juuri nyt, kun se vain uskossa omistetaan. Hän kantoi kaikkien sairaudet; siksi Hän tahtoo myös kaikki parantaa, ei joskus myöhemmin, vaan juuri nyt kun uskossa omistat sen.

MIKSI KESKELLÄMME NIIN VÄHÄN PARANEE?
Vastakääntyneet pääsevät eteenpäin, kun annamme heille jälkiopetusta. Opetamme kokouksissamme jatkuvasti uskon kautta vanhurskautumista ja vahvistamme heidän heikkoa uskoaan. Kuinka moni olisi uskossa, jos tämän opetuksen ja rohkaisun sijaan kylväisimme heihin epäuskoa. Näin kuitenkin olemme erehtyneet tekemään parantuneiden suhteen. Sen sijaan että vahvistaisimme heitä Sanan lupauksilla, koetamme ymmärtämättömyydessämme epäuskoisena horjuttaa heidän uskoaan.
Usein kuulee sanottavan, ettemme ole vielä uskovina ja seurakuntina päässeet siinä määrin pyhittymään, että Hän voisi uskoa meille parantavan voimansa. Emme tule siihen koskaan pääsemäänkään! Meidän on tämän yrityksemme sijaan oltava lapsenmielisiä. Ei jumalallinen parantuminen ole suinkaan ansio tai palkkio hyvin onnistuneesta uskonelämästä. Päinvastoin, se on sulaa Jumalan hyvyyttä ja armoa. Se pyhyys — Jeesus— mikä taivaasta annettiin, on riittävä pelastuaksemme ja parantuaksemme, ja siihen meidän tulee katseemme luoda eikä sen ohi kilvoitella.
Tosiasia on että monet vakaat ja vaelluksessaan pyhitetyt kristityt ovat sairaita, eivätkä voikaan parantua ennen kuin heidän mielensä ja käsityksensä tulee muuttumaan ja oivalletaan, että parantuminen tulee armosta, Jeesuksen eikä oman ansion kautta. Sen sijaan monet horjuvat ja heikot uskovat ovat kokeneet parantumisen ja se on vahvistanut heidän uskoaan ja heikkoa vaellustaan. Kun ei ole ollut omia ansioita, on turvattu Jeesuksen armoon ja ansioon ja otettu uskossa vastaan terveys.
Parantuessamme ei ole lainkaan kysymys siitä, kuinka hyviä tai huonoja uskovia olemme, vaan siitä, mitä Jeesus teki puolestamme ja millainen on suhteemme Häneen. Jos vilpittömin mielin käyt Hänen eteensä ja luot katseesi ristille, parantaa Hän sinut, vaikka miten epäonnistunut: ja lankeileva olisit ollutkin. Jeesus täytti lunastustyön sinun tähtesi, ja vilpitön mieli ja uskon katse ristille on kaikki, mitä sinun puoleltasi tarvitaan parantuaksesi.
Yleensä uskossaan nuoret helposti paranevat kuullessaan sanoman Jeesuksesta parantajana. Tällöin ei ole vielä parantumista estäviä “ansioita” eikä ”merkillisiä käsityksiä” siitä, millainen ihmisen tulisi olla ja mitä tehdä, jotta Jeesus voisi parantaa. Joillakin kristityillä on “syvällisiä” teorioita siitä, miksi Jeesus ei voi parantaa. Paljon tärkeämpää kuin pohtia tällaista kysymystä loputtomiin (Tim. 1:4; 4:7; 6:20), on tietää että Hän parantaa ja miksi Hän parantaa.
Inhimillisesti ajatellen ei pyhityselämä ja seurakuntien taso ole lähetyskentillä yhtä korkea kuin täällä koti- Suomessa, mutta kun pakanoille julistetaan sanomaa Jeesuksesta parantajana, he helposti paranevat ja nuorina uskovina itsekin julistavat ihmeiden seuratessa. Heille elävä Jumala on elävä ja toimiva. Me usein vetoamme kokemuksiimme, jotka saattavat olla Jumalan sanan vastaisia — että Hän ei ole halukas parantamaan. Kun Jeesus yhä on sama, on Hänen toimintahalunsa — myös halu parantaa — sama kuin Hänen toimiessaan lihansa päivinä. Päivästä toiseen Hän silloin kävi sairautta vastaan. Niin Hän tahtoo tehdä nytkin!
Ei Jeesus kieltäydy parantamasta vanhojakaan kristittyjä. Onhan Hän kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien (1 Tim. 4:10). Kun kova sydämesi saa murtua Hänen rakkautensa voimasta, saat kohdata Hänet parantajanasi.
Teorialle, että Jeesus antaa meille sairautta pyhittääkseen meitä, ei löydy tukea Raamatusta. Pyhitykseen tarvitaan Jeesus; ei sairaus tai edes pitkä vaellus uskon tiellä voi pyhittää. Monet sairaat, jotka ovat uskoneet ja odottaneet, että Jumala ensin sairasvuoteella heitä pyhittää ja sitten vasta parantaa, ovat pettyneet. Vuosia, jopa vuosikymmeniä on kulunut, mutta he eivät ole päässeet siihen. pyhityksen määrään, että voisivat vastaanottaa terveyden. Päinvastoin, monet paljon sairastaneet ja kärsineet ihmiset ovat minulle valittaneet, että on tullut yhä masentavampia kokemuksia. Vanhan luonteen kanssa kamppaillessa on ollut yhä suurempia tappioita, ja monen kohdalla ovat aivan hermotkin menneet. Tämä on juuri sitä, mitä saatana tuli tekemään: repimään, ja hävittämään ihmisen sielua, ruumista, hermoja ja kotia, estääkseen ihmisen palvelemasta Jumalaa. Jeesus tuli tuomaan yltäkylläistä elämää ja terveyttä (Joh. 10:10), jotta voitaisiin Häntä palvella.
Eräs kulunut lauseparsi on, että Jumala kieltää meiltä parantavan voimansa pitääkseen meitä nöyrinä. Kuuluisa juutalainen raamatunopettaja Me Intosh sanoo, että eivät edes elämän kovat koettelemukset voi nöyryyttää ihmistä vaan jos mikä voi sen tehdä, niin se, kun ristin juurella näemme ja koemme Hänen ylenpalttisen rakkautensa meitä kohtaan.
Jumala on antanut evankelioimisen aseeksi jumalallisen parantamisen. On mieletöntä ”ylpeyden pelosta” olla käyttämättä tätä Jumalan asetta ja sulkea silmänsä siltä tosiasialta, että miljoonat ja jälleen miljoonat ihmiset menevät helvettiin, ja me uskovat olemme omissa ympyröissämme emmekä käytä taivaan antamia valtuuksia heidän pelastamisekseen iankaikkisesta kadotuksesta. Jeesus käski viedä evankeliumin kaikille luoduille. Vain yhdellä tavalla se on mahdollista, nimittäin sillä, että teemme sen Hänen neuvonsa mukaan. Jos haluamme olla vilpittömästi kuuliaisia Hänen käskylleen, emme voi olla ottamatta
käsiimme Hänen antamiaan aseita. Yksi kaikkein voimakkaimpia ja menestyksellisimpiä aseita evankeliumin työssä on rukoilla Jeesuksen esimerkin ja käskyn mukaan sairaitten puolesta.
Jos venettä soutaa toisella airolla eteenpäin ja toisella huopaa taaksepäin, ei matka edisty, vaan vene pyörii paikallaan. Tällainen toiminta kysyy voimia yhtä paljon kuin oikea soutaminenkin, jonka avulla kuljettaisiin eteenpäin. Näin on myös, jos uskotaan ja opetetaan Jeesuksesta kahdella tavalla, nimittäin että Hän parantaa, mutta toisinaan meitä kasvattaakseen ja koetellakseen antaa tai ”sallii, sairautta. Tällöin ei uskon tiellä koeta voittoja, ja Jeesuksen lupaamia parantumisia ja ihmeitä ei juuri ilmene. Sen sijaan voimat kuluvat ainakin yhtä paljon, jopa enemmänkin, kuin jos määrätietoisesti toimittaisiin sairaitten hyväksi Nasaretin Jeesuksen esimerkin ja käskyn mukaan.
Kaikki ne Jumalan palvelijat, jotka ovat menestyksellisesti rukoilleet sairaiden puolesta, niin nykypäivinä kuin Raamatun päivinäkin, ovat uskoneet ja opettaneet sairauden olevan sielunvihollisesta ja Jumalan tahtovan parantaa poikkeuksetta kaikki sairaat. Näin on ollut O. Robertsin, T. L. Osbornin, W. Branhamin sekä apostoli Paavalin ja Pietarin kohdalla. Ei myöskään yksikään heistä ole uskonut tai opettanut teoriaa, että Jumala sairauden kautta pyhittäisi omiaan. Jumala on myös osoittanut heidän käsitystensä olevan oikeita tunnustautumalla mukaan heidän toimintaansa ihmeiden ja tunnustekojen kautta. Sen sijaan ei yksikään niistä saarnaajista, jotka ovat uskoneet Jumalan joskus haluavan parantaa ja joskus antavan sairautta ja sen kautta pyhittävän, ole voineet menestyksellisesti rukoilla sairaiden puolesta. Saakoot myös nämä käytännön esimerkit avata silmiämme näkemään, että Jumala toimii, jos me uskomme ja toimimme juuri niin kuin kirjoitettu on.
Jeesuksen maanpäällisen elämän esimerkki osoittaa, että Hän tahtoi viivyttelemättä parantaa kaikki terveyttä etsivät. Näin Hän tahtoo tehdä nytkin (Luuk. 18:7). Tätä tulee julistaa, tähän pitäytyä, näin rohkaista parantuneita säilyttämään terveytensä, ja Jumala vastaa Sanastaan. Uskomme syntien anteeksiantamuksen eheästi. Parantumisen suhteen olemme opettaneet, että Hän joskus parantaa ja toisinaan antaa sairautta kouluttaakseen ja pyhittääkseen meitä. Se on suuri vastakohta sille, mitä Nasaretin Jeesus teki ja opetti. Näihin sekasotkuihin joutuvat useimmat terveyttä etsivät sielut, eikä siis ihme, että niin vähän olemme nähneet Jumalan voimallisia tekoja ja kokeneet parantumista. Tuohon “aukkoon” sielunvihollinen eksyttää parantumista etsivät. Kun palaamme Sanan tielle, saamme kokea ihmeitä.

USKON KOHDE TULEE OLLA JEESUS, EI OMA USKO
Jeesuksen päivinä ei ihmisillä ollut vaikeutta uskoa, että Hän parantaa, paitsi niillä, joille Jeesus oli kompastuskivi, niin kuin on nytkin joillekin. Nykyisin on vaikeutena ajatus: “Kun jaksaisi uskoa!” Voi, miten hikoillaankaan uskomisen kimpussa! Sanotaan, että on niin pieni ja heikko usko. Siihen aikaan ei juuri ollut tätä vaikeutta. Mistä se johtui? Olivatko ihmiset varustetut toisenlaisella, luontaisella uskomisen kyvyllä tai voimalla? Eivät! He olivat samanlaisia kuin mekin. Yksi asia oli erilainen. Me emme ole käsittäneet uskoa oikealla tavalla, mitä tulee parantumiseen. He sen sijaan käsittivät sen oikein.
Uskon tulee näet kohdistua parantajaan, Jeesukseen, ei ihmisen omaan itseen.
Kun sokeat (Matt. 9:28) tulivat Jeesuksen tykö, Hän ei kysynyt: “Saatteko nyt puristettua itsestänne sellaisen uskon, joka parantaa?” vaan: “Uskotteko, että minä voin sen tehdä?” Hän tarkoitti: “Uskotteko, että minulla on kaikki valta ja voin tehdä mitä tahdon?” Näin heidän katseensa ja uskonsa kohdistui Jeesukseen, eikä omasta itsestä puristettuun uskoon. He tahtoivat sanoa: ”Kun S i n ä lasket kätesi päällemme ja kun Sinä tahdot parantaa niin se totisesti on Sinulle mahdollista.” Heidän uskonsa lepäsi Jeesuksessa. Ei ole syytä hikoilla sanoen: ” Jospa jaksaisi uskoa!”
Uskoessamme syntien anteeksiantamukseen uskomme lepää Jeesuksessa. Emme ensi sijassa usko syntejämme anteeksi, vaan uskoessamme Häneen saamme syntimme anteeksi: ”Jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi- Hänen nimensä kautta” (Apt. 10:43). Samoin on myös uskon tekojen laita: ”… joka uskoo minuun…”
(Joh. 14: 12).
Näemme tapahtuneena tosiasiana, että Hän kantoi syntimme (Jes. 53:3—6). Jeesus otti ne pois, ja ne ovat poissa. Uskomme ei itseasiassa saa sitä aikaan, vaan omistaa
j o tapahtuneen tosiasian. Hän vei pois sairautemme. Ei uskomme vie niitä pois, vaan H ä n jo vei ne pois, ja me uskomme sen. Ei meidän tarvitse tätä enää uskomalla jollakin tavalla uudestaan puristaa esiin.
”Meidän sairautemme hän kantoi, . . . hänen haavainsa kautta — ei esiin puristamamme uskon tai tunteen kautta — me olemme paratut” (Jes. 53:3—6). Ei: ”tulemme paratuiksi,” vaan ”olemme paratut”. Se on tapahtunut. Ellei se olisi tapahtunut ristillä, ei uskomme saisi sitä koskaan aikaan.

JOKAINEN SANAN LUPAUS ON YHÄ VOIMASSA
Kerran kyselin itseltäni, että kun menen saarnaamaan tulisiko minun repiä Raamatusta äsken mainitusta kohdasta joka toinen asia pois, kun joka toinen kohta puhuu sairaudesta ja joka toinen synnistä. Näinhän siinä on kirjoitettu: ”Totisesti, meidän sairautemme Hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä … Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden… ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut… Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.”
Ajattelin, että toinenko osa vain on totta ja senkö vain omistan ja hylkään toisen. Mutta kiitos Jumalalle, että molemmat osat ovat totta, tapahtuneita tosiasioita. ”Sinun sanasi on kokonansa totuus. Kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti” (Ps. 119:160). Myös se, että Hän kantoi sairautemme, ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut!
“He panevat kätensä sairasten päälle ja ne tulevat terveiksi” (Mark. 16:18). Ei sanota, että on sellainen mahdollisuus olemassa, että he voisivat tulla terveiksi, vaan että- he tulevat terveiksi. Jos me olemme uskolliset ja toteutamme tämän sanan alkuosan, pannen kätemme sairasten päälle, eikö Jumala toteuttaisi omaa osaansa, tehden terveeksi? Sillä “itseänsä kieltää hän ei saata” (2 Tim. 2:13) ja “Jokainen Jumalan sana on taattu” (Snl. 30:5, 6). Tämä tarkoittaa, että kun panemme kätemme sairasten päälle, myös jatko, terveeksi tuleminen, on taattu, ”ne tulevat terveiksi”. Tähän ei tarvita suurta uskoakaan, niin kuin me olemme ajatelleet, vaan lapsenomainen luottamus Sanaan.
”Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.” (Ps. 103:1—3). ”Minä olen Herra, sinun parantajasi” (2 Moos. 15:26). Hän ei sanonut: ”Minä olin” tai: ”tulen olemaan”, vaan: »Minä olen siis nyt, tällä hetkellä.
Jeesus sanoi: “Minä olen tie, totuus ja elämä”. Emme ajattele, että Hän vain oli tie iankaikkiseen elämään, tai tulee joskus olemaan. Ei! Hän on tie, nyt tällä hetkellä. Hän on samalla tavalla meidän parantajamme nyt tällä hetkellä.
MITÄ IKINÄ ANOMME, SEN SAAMME
“Mitä hyvänsä te anotte Minun nimessäni, sen Minä teen … Jos t e anotte Minulta jotakin Minun nimessäni, niin Minä sen teen.” (Joh. 14:13, 14). “Jos te pysytte Mi-nussa ja Minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä (t e) tahdotte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7). “jos t e anotte jotakin Isältä, on Hän sen teille antava minun nimessäni” (Joh. 16:23). Huomaa toistot: “Te anotte, te saatte!”
Usein kuulemme rukoiltavan sairaan puolesta tähän tapaan: “Jos on sinun tahtosi, niin paranna”. Sellaiseen rukoukseen emme saa vastausta, koska siinä ei ole uskoa, emmekä itsekään todella tiedä, mitä anomme. Jumala, kuulee vain “uskon rukouksen”. Jos horjumme sinne tänne rukoillessamme, meille kuuluu sana: “Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa” (Jaak. 1:6—7). Jos meillä ei ole määrätietoista anomusta Hänelle esitettävänä, Hän ei voi vastata olemattomaan anomukseen.
Jeesus sanoi: “ ’Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?’ He sanoivat Hänelle: ’Herra, että meidän silmämme aukenisivat.’ Niin Jeesuksen tuli heitä sääli, ja Hän kosketti heidän silmiänsä, ja kohta he saivat näkönsä ja seurasivat Häntä” (Matt. 20:32—34). Jeesus kysyi sokeilta: “Mitä (t e} tahdotte, että Minä teille tekisin?” Sokeitten määriteltyyn pyyntöön Hän antoi selvän vastauksen: paransi. Näin Hän tekee nytkin; sillä sellainen kuin Hän oli, sellainen Hän on nytkin!
Vain silloin kun pyyntömme ei ole yhtä Jumalan suunnitelmien kanssa tai emme ole siitä varmoja, tulee meidän rukoilla: “Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä”. Jeesus rukoili näin Getsemanessa, koska tiesi, että Isän tie ja tahto vie ristille. Kun tiedämme parantumisen olevan Jumalan tahto, ei siihen tule enää lisätä: ”Jos se on Sinun tahtosi”. Emmehän rukoile syntisen puolesta: “Pelasta tämä, jos se on Sinun tahtosi”. Jos pelastusta etsivä rukoilisi sellaisen rukouksen, hänen olisi mahdoton pelastua, koska häneltä puuttuu usko (Hebr. 11:6).

EI JATKUVA RUKOUS, VAAN USKOSSA LUVATUN OMISTAMINEN
”Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva” (Mark. 11:24).
Kun olemme rukoilleet pelastusta etsivän puolesta, emme sano hänelle: “Rukoile nyt vielä jatkuvasti, että pelastuisit”. Olisi mieletöntä sanoa niin. Siten ohjaisimme ihmisen pimeälle epäuskon tielle. Kun olemme lukeneet etsivälle sielulle Sanan lupauksia ja hetken rukoilleet hänen kanssaan, uskomme että Jumala on kuullut rukouksemme. Ohjaamme etsivän uskomaan Jumalan Sanaan ja uskossa omistamaan rukousvastauksen, pelastuksen. Näin meidän tulee myös Sanan lupauksiin luottaen uskossa vastaanottaa ja omistaa terveys. Ei sitäkään tarvitse ikuisesti rukoilla. Terveyttä etsivä on ohjattava uskossa omistamaan se kuten pelastuskin. Joskus tapahtuu näkyvä ihme heti, joskus merkit näkyvät vasta vähän myöhemmin. “Nämä merkit seuraavat. . .” (Mark. 16:17), mutta jo rukoillessa otamme uskossa vastaan sen, mitä olemme pyytäneet.
“Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä o n iankaikkinen elämä… (Ei, että joskus tulevaisuudessa sen saavutatte, vaan se o n jo tässä ajassa uskon kautta). Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on k a i k k i se, mitä olemme häneltä anoneet9’ (1 Joh. 5:13, 15).
Tämä on tärkeää. Jae 13 sanoo, että meillä ”on iankaikkinen elämä” eikä: “Rukoilkaa jatkuvasti, että joskus saisitte sen”. Jae 15 puolestaan vakuuttaa, että ”meillä on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet”. Jos siis olet anonut terveyttä Jumalalta, usko nyt, että rukouksesi on kuultu, ja sinulla on juuri se, mitä olet anonut. Se on sinulla ristin työn perusteella.
Älä kiellä sitä, mitä uskot.
Usein sanomme, että kyllähän se Raamatussa on ja me uskomme sen, mutta sitten väitämme vastaan ja ihmettelemme, kun Jumala ei toimi ja sairaat eivät parane. Ensin puhumme oikein, mutta sitten kumoamme uskomme ja riistämme itseltämme ja toisilta uskon tuoman siunauksen. Pitäisi kiittää Jumalaa Hänen lupauksestaan ja sanoa, että asia on juuri niin, kuin on kirjoitettu.
Jos epäilet Jeesuksen sanoja, epäilet Häntä.
Jos annamme Jumalan sanalle arvovallan, uskomme sanojen lausujaan, Jumalaan, ja arvostamme Häntä. Jos teemme yhdenkin Hänen sanansa kyseenalaiseksi emmekä ole valmiit sitä varauksetta vastaanottamaan, emme itse asiassa anna täyttä arvoa ja luottamusta Jumalalle itselleen. — Nasaretissa Jeesus ei voinut toimia, kun Hänen mahdollisuuksiinsa ei haluttu uskoa (Mark. 6:1—6).
“Jos Jeesus olisi täällä ..
Jos Hän ilmestyisi tänne tuhansien järviemme maahan, Hän toimisi samalla tavalla kuin muinoin Gennesaretin rannoilla. Ihmiset tungeskelisivat Hänen ympärillään, koskisivat Häneen ja parantuisivat. Hän toimisi aivan samalla tavalla kuin muinoin Israelissa. Hän astuisi kirkkoihin ja rukoushuoneisiimme. Hetkessä tulisi herätys.
Kuivuus katoaisi seurakunnista ja ne palaisivat Jumalan tulesta päivittäisten ihmeitten tapahtuessa.
Mutta Hänhän on sama. Hän on täällä. Hänen toimintatapansa on sama. Hän ei ole missään suhteessa muuttunut. Hän on kokonaisuus, jota ei voida jakaa, täydellinen Jumala. Voi jospa silmämme vain olisi valaistu näkemään miten Hän toimii ja, “kuinka suuri (on) hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme”! (Ef. 1:17-19).
Mitä Sana meille sanoo, on samaa kuin Jeesus sanoo. Näitä samoja sanoja Hän aikanaan puhui Israelissa, ja niitten kautta ihmeet tapahtuivat. Näitä sanoja Hän Sanansa kautta puhuu nytkin, ja niillä on sama arvovalta kuin Hänen puhuessaan niitä silloin ensi kertaa. Kun Sana sanoo jotakin, Jeesus sanoo sen meille.
“Minä olen Herra, sinun parantajasi” (2 Moos. 15:26). Kenet Hän tahtoo parantaa? Juuri sinut, joka näitä rivejä luet.
On käytävä Jeesuksen eikä oman uskomme luo.
Pelastusta etsivää ohjaamme Kristuksen luokse. Osoitamme hänelle, kuinka Kristus kantoi hänen syntinsä. Emme sano suurenkaan syntisen kohdalla, että nyt emme voi auttaa, kun paikalla ei mahdollisesti ole ketään evankelistaa (tai sellaista jolla olisi pelastuksen lahjat). Ei tarvitse Amerikasta hakea auttajaa, kun etsivä ohjataan Jeesuksen luo. Tiedämme, ettemme itse voi pelastaa ketään, ei sen enempää kukaan ulkolainen saarnamieskään. Yhden asian voimme tehdä: ohjata katuvan katseen Golgatalle. Pelastus on niin vaikea asia, ettemme edes yritä etsivää pelastaa tai “kaivaa” itsestämme uskoa, jolla hänet pelastaisimme. Miksi siis sanoisimme sairaan kysymyksessä ollessa, että pitäisi nyt olla joku ulkolainen, kun meillä ei ole “lahjoja” auttaa. Ei! Jeesuksen luokse! Hän
toimii ja auttaa. “Nämä merkit seuraavat…” Apostolejako tai Amerikan miehiä? Ei! niitä, jotka uskovat” {Mark. 16:17, 18). Toimikaamme siis Hänen nimessään!

LÄHETYSKÄSKY ON KOKONAISUUS
Antaessaan kahdelletoista apostolille lähetyskäskyn Jeesus antoi sen samalla koko seurakunnalle, myös meille. “… opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä Minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:20). Kuten edellä on mainittu Hän oli jo aikaisemmin antanut niille kahdelletoista käskyn ja vallan parantaa (Matt. 10:1, 8; Mark. 16: 17, 18). Jeesus tarkoitti, että opetuslapset opettaisivat myös myöhemmin uskoon tulevat pitämään kaikki — siis myös tämän vallan.
”Ja Hän sanoi heille: ‘Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille… Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia… he panevat kätensä sairasten päälle ja ne tulevat terveiksi’ “ (Mark. 16:15—18).
Samassa lähetyskäskyssä, jossa Jeesus käski mennä kaikkeen maailmaan, on siis myös lupaus parantumisesta, kun lasketaan kädet sairasten päälle. Mutta onko niin, että tämä käsky on jaettu kahteen tai kolmeen osaan? Kuuluuko meille vain alkuosa: “Menkää” ja “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (jotkut omistavat tästäkin osasta vain alkupuoliskon)? Onko siis vain tämä voimassa? Eihän alkuosaakaan annettu suoranaisesti meille, vaan niille kahdelletoista. Mutta se käskettiin opettaa myös meille: “… opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää”. Tämä koskee myös loppuosaa. Käskiessään opettamaan “heitä pitämään k a i k k i”, Jeesus tarkoitti, että pitäisimme myös vallan ja käskyn parantaa.
Jeesus lähetti opetuslapset ja lupasi olla heidän kanssaan joka päivä — siis tänäänkin — ja tehdä terveiksi ne, joitten päälle kädet lasketaan. Jos emme opeta sairaita ja laske käsiämme heidän päälleen Hänen nimessään, he eivät voi parantua, koska Hän käyttää uskovia välikappaleinaan välittämään parantavaa voimaansa.
Valtuuksia ei ole peruutettu. Tekijän kuoltua ei testamenttia voi enää muuttaa, jos se on oikein tehty. Kun uskossa laskemme kätemme sairasten päälle, ”he tulevat terveiksi”. Kun tätä käskyä olemme niin vähän toteuttaneet ja kovin sekavasti opettaneet, on myös ollut vähän tuloksia. Vanhurskautumista uskon kautta saarnaamme jatkuvasti, tätä ani harvoin. Jeesus-nimessä toimimme kuin virkailija käyttäessään työnantajansa valtuuksia ja leimasinta. Toimivana on itse asiassa työnantaja. Samoin Jeesus toimii käyttäessämme Hänen nimeään. Hän tunnustautuu mukaan toimintaamme. Mac Intosh sanoo: ”Ei ole nöyryyttä, vaan ylpeyttä olla käyttämättä asemaa ja valtuuksia, jotka Herra on antanut” ja: ”Ylpeys usein pukeutuu vääräksi nöyryydeksi ja vaatimattomuudeksi”.
Miten paljon enemmän Jeesus voisikaan keskellämme toimia ihmeitten ja tunnustekojen kautta, jos emme väheksyen sanoisi ja ajattelisi niistä, jotka sairaitten puolesta rukoilevat, kuten nasaretilaiset Jeesuksesta: ”Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot? …” {Matt. 13:54—58). Sen sijaan tulisi muistaa kehotus, ”että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne” (Fil. 3:3). Olkaamme valmiit myöntämään, että Jeesus vieläkin toimii vanhurskauttamiensa ja pyhittämiensä palvelijain kautta, sillä Hän ”on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita” (2 Kor. 3:6). Hän otti ”sen, joka oi mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on” (1 Kor. 1:26—29). Ristin työn kautta Hän on tehnyt omansa soveliaiksi ja kykeneviksi rukoilemaan sairaiden puolesta. Taivaan tuoma vanhurskaus ja pyhyys on riittävä tae siitä. Jos halveksuen aliarvioimme Hänen palvelijainsa sopivuutta ja mahdollisuuksia tähän tehtävään, emme itse asiassa väheksy heitä vaan sitä, että Jeesuksen ristin kuolema ei ole ollut riittävä avaamaan meille tietä Jumalan siunauksiin ja uuteen elämään. Silloinhan ristin sovitus olisi epäonnistunut!

MILLOIN JEESUS SINUT PARANTAA?
Raamatusta löydämme vastauksen myös kysymykseen, milloin Hän tahtoo parantaa juuri sinut. Se vastaus pätee kaikkina aikoina ja jokaiseen ihmiseen nähden, sillä ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13:8).
Sanoiko Jeesus kenellekään: ”Kun vielä kilvoittelet ja pyhityt sekä tulet paremmaksi uskovaksi, tulen sitten joskus ja Minä parannan sinut” tai: ”Kun rukoilet ja paastoat vielä .. .”? Ei! Koskaan Hän ei sanonut niin! Joskus oli kyllä pieni uskon koetus todistukseksi siitä, olivatko apua etsivät aivan tosissaan ja oliko heidän suhteensa Jeesukseen nöyrä, mutta apu ei viipynyt viikkoja tai vuosia. Lue esim. Matt. 15:22-28.
Nykyisin sairaat odottavat Herran koskettavan heitä ”joskus” tai ”vähän tuonnempana”, sitten ”kun Herran aika tulee”. Tämä ei ole oikeaa odotusta. Yhtään kertaa Jeesus ei lähettänyt avun tarvitsijaa pois kehottaen häntä tulemaan tuonnempana. Ei Hän tee niin nytkään, eikä: sinun kohdallasi!
”Suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle niin kuin (sinä) tahdot.” Naisen suuri usko ei ollut sitä, mitä hän ponnisteluillaan tai hyvyydellään sai aikaan. Hän myönsi kuuluvansa penikoihin, barbaareihin, huonoihin ihmisiin. Hän uskoi ja vetosi Jeesuksen armoon, hyvyyteen ja laupeuteen (Luuk. 6:35).
Jeesus on sama. Hänen tahtonsa parantaa on sama. Niin kuin Hän silloin tahtoi parantaa kaikki, niin Hän tahtoa nytkin parantaa kaikki. Kun Hän tahtoo kaikki parantaa, parantaa Hän juuri sinut. Koska Hän ei silloin olisi lähettänyt sinua pois muutamaksi viikoksi, ei Hän tee sitä nytkään. Juuri nyt Hän kohtaa sinua parantaakseen.
Katso siis Jeesukseen äläkä omaan huonouteesi!
Nykyisin meitä vaivaa alinomaa ajatus, että olemme niin huonoja uskovia, ettei Herra voi parantaa. Turvautukaamme Sanaan:
”Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan, ja mitä ikinä anomme, sen me Häneltä saamme .. ” (Joh. 3:20, 21).
Huonouden tunteesta huolimatta meitä kehotetaan pitämään kiinni tunnustuksesta:
” … pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan Joka on ollut kaikessa kiusattu sa-malla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan ” (Hebr. 4:14—16).
“kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen” (Hebr. 3:1).
Meitä ei siis kehoteta katselemaan huonouttamme, vaan anteeksiantavaa, ymmärtäväistä ylimmäistä pappiamme, ‘käykäämme uskalluksella” — ei tuomio —, vaan Armoistuimen eteen”. Huonona uskovana voit tänään käydä armoistuimen eteen. Ei ole vielä tuomion, vaan armon aika. Hän tahtoo antaa syntisi anteeksi eikä tuomita niistä.
”Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä ” (1 Joh. 1:7, 9).
Nyt Hän tahtoo armoistuimella antaa anteeksi syntisi,.
laiminlyöntisi ja huonoutesi. Mutta ne, jotka eivät nyt tässä ajassa tule armoistuimen eteen, joutuvat kerran tuomarin eteen ja saavat tuomion tulijärveen (Ilm. 20:1—20). Sinut Hän tahtoo uudistaa ja pukea uudella voimalla. — Ethän tahtone tuli järvessä iäisyyttäsi viettää?
Jeesus ei kertonut ihmisille, että Hän pyhittää heitä heidän sairauksiensa kautta, eikä Hän luvannut parantaa heitä vasta sitten, kun ovat pyhittyneet. Ei Hän sanonut: ”Koeta hillitä tuota pahaa kieltäsi, jotta paranisit”, vaan antoi voiman uuteen elämään. Ketään Hän ei luotaan pois heittänyt.
Jeesuksen pyhyys on riittävä ollaksemme kelvollisia parantumaan:
”… joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi” (1 Kor. 1:30).
Me olemme täydellisiä vastakohtia Hänelle, olemme epäpyhiä: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet… Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” (Room. 3:10—12, 23).
Hän on vanhurskas, me syntisiä. Hän, Jumalan Pyhä, tuli meidän, syntisten ja epäpyhien, vanhurskaudeksi ja pyhyydeksi. Virrentekijä runoili aikoinaan: ”Ainoa anteeksiantamus, ainoa synnin sovitus, ainoa puhdas pyhitys, on Vapahtajan yhteys”. Pyhitystä ei ole ulkopuolella Jeesuksen, sen enempää kuin syntien anteeksiantamusta ja vanhurskauttakaan. Kun näin on, miksi Hän olisi lähettänyt ihmiset luotaan joksikin aikaa pyhittymään, ennen kuin paransi heidät? Aika ei pyhitä ketään, vaan siihen tarvitaan Jeesuksen yhteys. Vanhat uskovat tämän varsin hyvin kokemuksestakin tietävät.
Sinun täytyy kohdata taivaallinen pyhyys, Pyhittäjä,
Jeesus. Hän tahtoo sanoa: ”Tästä lähteestä — minusta — vuotaa vanhurskaus, anteeksiantamus, pyhyys ja parantuminen raadollisiin olemuksiinne. Te olette horjuvia ja olette tehneet laiminlyöntejä. Te olette epäpyhiä, mutta täällä, minussa, on pyhityksenne ja parantumisenne. Tästä samasta lähteestä ja samalla kertaa ne vuotavat molemmat. Tämä pyhyys riittää avaamaan teille taivaan helmiportit. Tämä pyhyys on riittävä parantuaksenne.”
Meillä on sellainen ristiriitainen ajatus, että olemme riittävästi pyhitettyjä periäksemme taivaan, mutta emme ole riittävästi pyhitettyjä parantuaksemme. Parantuminen on kuitenkin vain muruja suuremmasta, taivaasta, jota varten meidät on vanhurskautettu ja pyhitetty. ”Kiittäen Isää, joka on tehnyt meidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa” (Koi. 1:12, 1 Kor. 6:9-11).
Halleluja! Jeesus on riittävä vanhurskaus ja pyhitys myös parantuaksemme!

RIENNÄ VAPAHTAJAN LUO
Jeesus rakastaa sinua, vaikka et vielä tunne Häntä. Jos
et ole vielä uskossa siten, että kokosydämisesti seuraisit Häntä ja julkisesti tunnustaisit kuuluvasi Hänelle (Matt. 10:32, 33, Room. 10:9—13), rakastaa Hän silti sinua ja tahtoo sinut parantaa. Voit uskossa ottaa Hänet vastaan parantajanasi, joskaan se ei ole niin helppoa kuin niille, jotka jo tunnustautuvat Hänen seuraajikseen. Samalla kun Hän parantaa sinut, anna koko elämäsi Hänelle ja seuraa Häntä julkisesti. Tämä on tärkeää säilyäksesi terveenä. Jos et kulje Jeesuksen kanssa, ei Hän — eikä kukaan- muukaan — ole varjelemassa sinua terveenä. Parannettuaan ramman miehen Jeesus sanoi hänelle: ”Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi” (Joh. 5:14). Ja armahtaessaan aviorikoksesta kiinni otetun naisen Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” (Joh. 8:11).
On toinen, terveyttäkin tärkeämpi syy, miksi on jo täällä ajassa seurattava Jeesusta. Jos uskova kuolee sairaana, hän menee sairaudestaan huolimatta taivaaseen. Jos sinä kuolet terveenä, mutta ilman Jeesusta, joudut helvettiin. Iäisyydessä on vain kaksi päämäärää, taivas ja kadotus.
Olet matkalla jompaankumpaan niistä. Ellet tietoisesti ja julkisesti täällä multien päällä seuraa Jeesusta, olet helvettiin matkalla. Jeesus tunnustaa omikseen Isän edessä vain ne, jotka täällä maan päällä seuraavat Häntä: ”Sen tähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa ” (Matt. 10:32, 33). Jeesus tahtoo ehdottomasti omistaa meidät kokonaan eikä vain suurimmaksi osaksi (Jaak. 4:4, 5). Meidän on itsemme ratkaistava mitä tietä, taivaan vai kadotuksen, kuljemme.
”Kuinka kauan onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa Häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä” (1 Kun. 18:21).
”. .. Niin valitse siis elämä..(5 Moos. 30:15, 19). ”Valitkaa tänä päivänä ketä tahdotte palvella” (Joos. 24:15). ”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva” (Matt. 6:24). ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kado-tukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:13, 14; lue myös 5: 14—16 ja 16:24—26). — Kaidalla, ei kahdella, tiellä kulkien perimme iäisen elämän.
Vaikka olisimme paljonkin harrastaneet hengellisiä asioita, mutta emme ole uudestisyntyneet, emme peri iäistä elämää. Jeesus sanoi juutalaiselle hallitusmiehelle, Nikodeemukselle, vaikka tämä uskoi Jumalaan ja tunnusti Jeesuksen olevan Jumalan lähettämä: ”Ellei ihminen uudesti synny hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:1—18, 36). Me uudestisynnymme ja tulemme Jumalan lapsiksi ottaessamme vastaan Herran Jeesuksen: ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi” (Joh. 1:12).
Otettuamme Hänet vastaan Hän tulee meihin asumaan. Meissä asuu silloin Hänen tahtonsa, ajatuksensa, me rakastamme Hänen sanaansa ja haluamme sitä elämässämme totella ja tehdä Hänen tahtonsa mukaan. Hän — Hänen Henkensä — asuu ja hallitsee tällöin meissä (Room. 8:1—5). Selvimpiä merkkejä siitä, onko joku Jumalan lapsi vai ei, on se, onko hänellä Hengen mieli, toisin sanoen, rakastaako hän Jumalan Sanan osoittamaa tietä vai ovatko hänen ajatuksensa ja tekonsa ”lihan mielisiä”, so. ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. ”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa” (Room. 8:9).
Jos olemme Hänen omiaan, meillä on sisäinen varmuus, Hengen todistus, Jumalan lapsioikeudesta (Room. 8:16). Jotkut sanovat, että ei voi vielä täällä ajassa olla varma siitä, periikö iäisen elämän vai ei. Henkilö, joka noin sanoo, ei ole vielä Jumalan lapsi, eikä tuollainen mielipide ole Jumalan Hengen ääni. Eihän Jumalan Henki todista vastoin Jumalan sanaa, vaan kirkastaa aina sitä, toimien sopusoinnussa sen kanssa. Raamattu ilmoittaa Jumalan Hengen todistavan, että olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16) eikä sano, ettei siitä voi olla varma. Jos siis olet Jumalan lapsi, sinulla on tällainen myönteinen todistus lapsioikeudesta. Ellei sinulla sitä ole, olet vielä ulkopuolella Jumalan valtakunnan. (Lue myös 2 Kor. 1:22; 5:5, Ef. 1: 13, 14; 4:30 ja 1 Joh. 5:19, 20).
Sielunvihollinen houkuttelee sinua siirtämään Jumala-suhteesi ratkaisun kuolinvuoteellesi tai ainakin vähän myöhäisempään ajankohtaan. On yksi vihollisen väkevimpiä eksytyksiä, kun se herätyksessä olevalle ihmiselle myöntää, että parannus — mielenmuutos, elämän luovuttaminen Jumalalle — on tarpeen, mutta neuvoo tekemään sen kuitenkin ”vähän myöhemmin”. Siten ratkaisu siirtyy päivästä toiseen ja jää lopulta kokonaan tekemättä. Näin pettämänsä uhrit sielunvihollinen saa iäiseen kadotukseen. Saako sinut? Ainoa takuu siitä, ettei saa, on se, että nyt heti luovutat elämäsi kokonaan Jumalalle ja näin annat Jeesuksen veren pestä pois syntisi. Juuri tänään Herra tahtoo pelastaa sinut ja on myös valmis tekemään sen. Huomisesta päivästä ei kukaan voi sanoa mitään varmaa. Siksi Raamattu kehottaa sinua rientämään nyt pelastajan luo.
“Etsikää Herraa silloin, kun Hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, kun hän läsnä on” (Jes. 55:6). ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä” (2 Kor. 6:1, 2). ”Tänä päivänä, jos te kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” (Hebr. 3:15).
Hän kykenee parantamaan sinut ja muuttamaan elämäsi. Hän tahtoo puhua sinulle tähän tapaan: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä” (Joh. 14:6). ”Minä olen ainoa tie Isän luo, ainoa tie pyhyyteen ja parantumiseen. Kun tulet Minun tyköni, saat kohdata Minut. Minä muutan elämäsi. Minä katkon syntikahleesi. Minä otan pois saastaisuutesi. Minä sidon pahan kielesi — vain Minä voin sen tehdä. Minä otan kekäleen Jumalan alttarilta ja kosketan sillä kieltäsi” (lue Jes. 6:5—8). ”M i n ä panen suuhusi
uuden virren. Minä täytän suusi kiitoksella ja ylistyksellä.” (Ps. 40:2-4).
— ”Siitä lähtien, kun olet tullut Minun tyköni, vaellat uutena ihmisenä, sillä muutan elämäsi kokonaan ja pyhitän sen. Minä täytän sinut voimalla korkeudesta ja sinä olet ylistävä minua uusin kielin. (Mark 16:17, Apost. 2: 1—4, 38—39, 1 Kor. 14:1—4). Pyhän Hengen voimassa viet minusta sanomaa toisille.”
(Apost. 1:8).
Kun kylmennyt uskovakin saa kohdata Jeesuksen parantajanaan, hän tavallisesti samalla uudistuu ja alkaa todistaa Jeesuksesta. Joskus on kuohua liikaakin, mutta ei se ole haitallista. Se on vain merkki Jumalan virrasta, joka on vettä täynnä. Jos ei ole kuohua, on virta lakannut ja olet muodostumassa lammikoksi, josta pian oman minän ja synnin löyhkä haisee. Vain virran — ei lammikon — vesi kelpaa toisille juomavedeksi. Elämän veden tulee virrata, ja vain virtaavassa vedessä on siunaus.
“Mutta joka juo sitä vettä, jota Minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka Minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa ian-kaikkiseen elämään” (Joh. 4:14). “Jeesus huusi ja sanoi: ’Jos joku janoaa, niin tulkoon Minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo Minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat’.” (Joh. 7:37, 38). Elävä vesi siis “kumpuaa”, “juoksee”, se ei ole rauhallisesti paikallaan.
Tule tänä päivänä tälle pelastuksen, anteeksiantamuksen, vanhurskauden, pyhyyden, parantumisen ja uudistuksen lähteelle. Herra on valmis kohtaamaan sinut tänään, ei huomenna!