Lupasin hammaslääkärille laittaa hammasihmeet Blogiin ja tässä ne nyt on.
Osmo Haaviston kirjasta “Sellainen kuin Hän on”

1
Rippikouluaikana kävin paljon kirkossa ja luulin, että olin sen tähden pelastettu. Vähän myöhemmin äitini tuli kotona uskoon tutkittuaan Raamattua. Tällöin huomasin, että en itse ollutkaan taivaan tiellä. Aloin kaivata todellista Jumalan yhteyttä, mutta en ymmärtänyt, miten siihen pääsisin. Joskus rukoilin kokonaisia päiviä, että löytäisin pelastuksen.
Vaikeuteni pelastusvarmuuteen pääsemisessä oli se, että yritin perustaa tuon varmuuden tunteisiin. Kerran tunsinkin jotain, mutta kun en saanut mitään opetusta, tuo tunne karkasi. Sitten eräs sisar yritti johtaa minua pelastukseen, mutta tunteen puuttuessa tein asian tyhjäksi. Vihdoin luettuani Kathryn Kuhlmanin kirjaa ymmärsin, että pelastumme uskon emmekä tunteen kautta. Tällöin käsitin, että olenkin uskossa ja sain myöhemmin samana iltana sen myös tuntea.

Päästyäni pelastusvarmuuteen otin Raamatun mukaan
kouluun ja yritin käännyttää koko luokan uskon tielle, mutta toverini vain nauroivat minulle. Varoitin heitä siitä, miten heidän käy kuoltuaan, jos eivät ole lähteneet seuraamaan Jeesusta.
Myöhemmin alettuani käydä helluntaiseurakunnan kokouksissa kuulin siellä puhuttavan kielillä. Olin aluksi kovin hämmästynyt, mutta käsitettyäni asian aloin kaivata sitä itsekin. Kerran ollessani rukoilemassa huomasin puhuneeni muutamia sanoja, joita en ymmärtänyt. En voinut kuitenkaan uskoa, että se olisi ollut Hengen kastetta, koska minulta jälleen puuttui tunteita. Luulin nimittäin, että Hengellä täytyttäessä tulee olla sellainen tunne kuin olisi taivaassa. Viisi kuukautta myöhemmin ollessani Virsbossa kokouksessa ymmärsin O. Haaviston opetuksesta, että tunne ei ole henkikasteen kokemisen ehto. Tuskin saarnaaja ehti laskea kätensä päälleni, kun jo puhuin kielillä. Samalla sain tuntea ihmeellistä Jumalan läsnäoloa. Puhuin samana päivänä tuntikausia kielillä ja päivittäin sen jälkeen.

Minulla on ollut heikot hampaat ja kolme tai neljä niistä oli paikattu. Menin toverini kanssa 2.5.-77 vuotuiseen kouluhammaslääkärin tarkastukseen. — Toverini mentyä sisälle vastaanottohuoneesta alkoi kuulua porauskoneen ääni. Koska pelkäsin poraamista sanoin Jeesukselle, että nyt minä lähden ja Sinä saat hoitaa hampaani. Olin nimittäin Virsbon kokouksissa kuullut hampaiden parantumisesta ja uskoin, että se kuuluu minullekin. Kotiin tultuani sanoin äidille, että en mene enää koskaan hammaslääkäriin, vaan Jeesus saa parantaa hampaani

Seuraavana iltana rukoiltuani iltarukouksen menin nukkumaan. Sängyssä aloin tuntea ikenissäni pistelemistä. Aloin heti kiittää Jumalaa, että Hän nyt paikkaa hampaani. Koska uskoin sen jo tapahtuneen menin peilin ääreen katsomaan hampaitani. Näin kuinka yhteen isoon reikään ilmestyi paikka noin viiden minuutin aikana.

(Elinan äiti kertoo: — ”Elina tuli tällöin herättämään minut
ja sanoi Jumalan paikkaavan hänen hampaitaan. Olin unen* pöppörössä ja muutenkaan en käsittänyt, että Jumala paikkaisi hampaita. En voinut uskoa, että se Elinalle ainakaan nyt tapahtuisi. En kuitenkaan halunnut masentaa häntä, vaan yritin tarmokkaasti rohkaista. Tyttö vaati minua peilin ääreen, mutta en hämärässä kunnolla nähnyt mitä tapahtui.”)
Kävin vähän väliä peilin ääressä parin tunnin ajan. Näin kuinka hampaaseen toisensa jälkeen tuli paikkoja. Näin, että yhdessä hampaassa oli pyörivä liike, aivan kuin sitä olisi porattu. Tuon liikkeen jälkeen alkoi reikään ilmestyä paikka- ainetta. Ensin sitä ilmestyi reiän pohjalle ja se kohosi ylöspäin, kunnes reikä täyttyi. Monen muun hampaan paikan näin ilmestyvän samalla tapaa näkyviin. Isoja reikiä oli kolme tai neljä ja lisäksi oli muutamia pienempiä. Yhtä reikää lukuunottamatta niihin kaikkiin tuli paikat samana iltana.
Paikat olivat aamulla monenvälisiä. Niistä yksi oli kuparin värinen. Jotkut olivat kirkkaan kullan värisiä, ja niiden reunoissa oli sinistä. Yhdessä hampaassa oli kuin vastavalettua tinaa. Myös oli raudanharmaata, ja yhdessä oli vielä reikääkin näkyvissä. Tultuani illalla koulusta kotiin viimeinenkin reikä oli hävinnyt ja kaikki paikat olivat samanvärisiä. Niiden väri on nyt kullan, messingin ja hopean välimailta. Hammaslääkärin laittamat paikat ovat myös uudistuneet ja muuttuneet samanlaisiksi Jumalan laittamien paikkojen kanssa. Paikkoja on kaikkiaan yhdeksän, ja ne ovat hyvin siististi tehdyt.

Toisille hampaiden parantumista etsiville antaisin neuvon: On tärkeää elää rukouselämää. Lisäksi: Tulee ensin uskoa Raamatun lupaus, että Jumala haluaa parantaa. Uskottuaan lupauksen tulee kiittää sen toteutumisesta. Sen jälkeen tapahtuu hampaiden parantuminen.
Elina Holappa

Voit kuunnella myös todistuksen tästä

2
Olin maaliskuussa 1977 Osmo Haaviston kokouksissa muutamia kertoja esillä etsimässä korjausta lohjenneeseen hampaaseeni. Lohkio ei muuttunut, mutta Jumala teki minulle toisen ihmeen, mikä havaittiin mentyäni kouluhammaslääkärin tarkastukseen. Hammaslääkäri totesi, että kahden ylähampaan ikenenrajaan oli ilmestynyt kellertävää ainetta. Hän raaputti ainetta jollain piikillä ja sanoi sen olevan kovaa. Hän lisäsi, että sen olemassaolo on hyvä, koska se tukee hampaita.
Olen 12-vuotias ja kouluhammaslääkärillä on kartat hampaistani. Hän tutki karttoja ja sanoi, että näissä hampaissa ei pitäisi olla paikkoja. Hän kutsui toisen hammaslääkärin paikalle sanoen: ”Jos et ole nähnyt ihmettä, niin tule nyt katso-maan.” Toinen hammaslääkäri raaputti myös ihmeellistä ainetta ja totesi sen kovaksi. Lopuksi hänkin sanoi, että kyseessä on jonkinlainen ihme. Olen uskossa Jeesukseen ja itse uskon Jumalan tehneen tapauksessani ihmeen.
Ensio Aikio

3
Tulin henkilökohtaiseen pelastuksen tuntemiseen helmikuussa 1976. Tämän jälkeen kuulin joskus kokoustilaisuuksissa, että Jumala parantaa sairaita, mutta en kiinnittänyt siihen erikoisemmin mitään huomiota. Saman vuoden syyskuussa menin täällä Katrineholmassa hengelliseen tilaisuuteen, missä Osmo Haavisto oli puhujana. Hän saamasi, että Jumala parantaa sairaita. Ihmettelin kuitenkin, kun hän etupäässä puhui vain hampaiden parantumisesta. Hän kutsui sairaita esille ja halusi rukoilla heidän puolestaan. Ihmettelystäni huolimatta minäkin menin esille. En halunnut tällä esille-menollani kokeilla Jumalaa vaan itseäni.
Minun piti mennä pian struumaleikkaukseen ja pyysin veli Haavistoa rukoilemaan struumakasvaimeni puolesta. Mainitsin samalla, että minulla oli myös reikiä hampaissani. Haavisto kysyi, struuman vai hampaiden parantumiseenko minulla on enemmän uskoa. Hän selitti, että kahteen asiaan on vaikea keskittyä samalla kertaa. Vastasin, että minulla on enemmän uskoa struuman kuin hampaiden parantumiseen. Hän lupasi rukoilla vain kasvaimeni puolesta, mutta muutti ilmeisesti heti mielensä ja rukoili samalla myös hampaitteni puolesta. Itse keskityin vain struuman parantumiseen.
Struuma alkoi rukouksen seurauksena pienetä, ja parantumisprosessi kesti useita kuukausia.
Muutamia minuutteja Haaviston rukouksen jälkeen aloin tuntea ikenissäni outoa pistelyä. Vieressäni oli Marjatta Andersson etsimässä terveyttä hampaisiinsa. Tuntiessani tuota outoa pistelyä ikenissäni rukoilin, että Marjatalla olisi uskoa ja että hän saisi hampaansa terveiksi. — Uskon, että Jumala antoi minulle tällaisen rakkauden. En halunnut olla itsekäs ja ajatella vain omaa parantumistani.
Muutamien minuuttien kuluttua alettiin tarkastaa esillä olleiden hampaita ja todettiin, että jokainen hampaiden vuoksi esillä ollut oli saanut korjauksen hampaisiinsa. Myös parin uskovan hampaat olivat parantuneet yleisön joukossa.
Minulle ilmestyi vähintään kuusi paikkaa sellaisten hampaiden reikiin, joita hammaslääkäri ei ollut koskaan paikannut.

Kaksi paikoista oli hopeanvärisiä. Ne paikat ovat hyvin korkealla ikenen rajassa. Muut paikat ovat vaaleita ja tuskin erottuvat hammasluusta. Kokouksen jälkeisenä aamuna havaitsin, että eräässä alaleuan etuhampaassa oli vielä reikä. Edellisenä iltana olin kokenut ruumiissani niin valtavaa Pyhän Hengen voimaa, että tunsin sen voitelun vielä tuona aamunakin. Katsellessani peilistä tuota hampaan reikää ja tuntiessani ylläni edellisenä iltana saamani voitelun aloin rukoilla, että Herra parantaisi vielä tuonkin reiän. Pian näin itse peilistä, kuinka hampaan reikä alkoi pienetä ja hävisi muutamassa sekunnissa.
Parantumisestani on nyt kulunut vuosi ja Herran asettamat hampaan paikat ovat säilyneet sekä ovat täysin kunnollisia.
Vuodesta 1961 olen työskennellyt sairaala-alalla ja ymmärrän melkoisesti parantumisesta. Haluan erikoisesti painottaa sitä, että annan tämän todistuksen täysin terveellä ymmärryksellä. Haluan antaa parantumisestani täyden kiitoksen ja kunnian Jumalalle. Parantuminen on riippuvainen armolahjan omistajan ja sairaan yhteistoiminnasta ja päätöksestä etsiä Jumalan apua. Toivon ja rukoilen, että toisetkin sairaat saisivat kokea Jumalan rakkautta ja todistukseni olisi johtamassa heitä terveyteen.
Eija Thulin