Alkuperäinen kirjoitus englanniksi David Hogan

Kerron teille ensin virheistäni. Parhaimmat menestykseni ovat syntyneet pahimmista virheistäni. Kukaan ei pidä sellaisesta saarnaamisesta (naurua). Monsuunit tulivat. Olin vasta saapunut Meksikoon. Minulla ei ollut mitään töitä. Vapaa-aikaa oli paljon. Silloin, kun ei ole mitään töitä, vapaa-aikaa on paljon. En ole sellainen, joka tykkää niin paljosta vapaa-ajasta. Tykkään olla kiireinen, kiireinen, kiireinen. Minulla oli pieni, ehkä 25 ihmisen ryhmä kaduilta. Heillä ei ollut isejä. Saarnasin heille vain Jeesuksesta. Jeesus, Jeesus, Jeesus. Olin viemässä heitä kalaan ja vitsailin heidän kanssaan, olimme vain. Monsuunit tulivat. En silloin vielä tiennyt paljoa monsuuneista, mutta nyt tiedän.
Portillani oli puomi, kun yksi kavereista tuli ja kehotti minua pukemaan räpylät, sillä yksi ryhmän jäsenistä oli pudonnut jokeen.
Monsuunijoet tulvivat yli hyvin nopeasti ja ne ovat hyvin petollisia ja pahoja. Hän oli siellä. Hän oli ollut siellä jo tunnin. Nuori mies pyysi minua auttamaan. Nappasin räpyläni ja juoksin joelle. Riisuin, puin räpylät ja sukelsin veteen.
Vedessä oli mutaista ja pimeää ja vedessä oli pyörre. Meitä oli vedessä neljä. Muut olivat varmoja, että poika oli siellä jossakin. Joka kerta, kun palasin pintaan haukkaamaan happea, näin rannalla tuhatpäisen ihmisjoukon. He huusivat meille ohjeita. Olen oppinut paljon näistä jutuista vuosien aikana. Älä sano minulle, minne mennä, jos et tule veteen kanssani! Jos tulet veteen, kärsit ja antaudut aaltojen hakattavaksi, kuuntelen sinua. Jos aiot pysytellä vain rannalla, tietoja ollen vain vähän, meidän yrittäessä ja sinun vain ollessa… ole hiljaa.
Kun olin vedessä, jäin kiinni pajuun.
Tiedät kai millaisia ne ovat, pitkine ohuine oksineen. Vedessä ne ovat kuin lonkeroita, jotka kiertävät ympäri eivätkä päästä irti, se on pelottavaa. Sellainen sai minut kiinni ja, kiitos Jeesus, sain rikottua oksat ja pääsin irti. Sain hieman naarmuja, mutta ei sillä väliä. Kun kurottelin ylös päästäkseni pois, kosketin ruumista, irrottaen hänet, ja sain tuotua hänet ylös. Nostimme hänet veneeseen ja yritimme päättää, mitä tehdä. Rannalla olevat ihmiset yrittivät huutaa meille kaikenlaista. Saimme hänet pois ja asetimme hänet makaamaan kapineen päälle. Keskellä suurta mylläkkää… äiti kiljui, isä huusi ja perhe… se oli rankkaa, se oli rankkaa. En pidä tällaisen keskellä olemisesta, mutta joskus sitä vain täytyy. Asetimme hänet alas. Kaiken tämän keskellä Jeesus puhui minulle ja kehotti minua rukoilemaan häntä. Sitten hän sanoi:
“Herätän hänet kuolleista.”
Olet oikeassa. Se oli upea hetki, mutta en totellut. Seisoin keskellä kaikkea tätä sekaannusta ja tuskaa. Käsitätkö, mitä olin tuolla hetkellä? Olin voiman portti, mutta sen takia mitä edessäni olevien miesten kasvoilla näkyi… Pelko, se sai minusta otteen samalla hetkellä kuin usko, epäilys ja epäusko. Kuninkaani pyysi hedelmää. Olin kumartuneena näin. Kävelin pois. Se on niin kauhea tunne. En edes itse ehdottaisi näin toimimista. Siitä ei tule kovinkaan hyvää tunnetta muutaman minuutin jälkeen. Tunnen edelleen senhetkisen kivun ja tunteet, sillä en totellut Kaikkivaltiasta Jumalaa. Kuuntele nyt tarkkaan. Elän tämän kanssa joka päivä. Tuomitsin sen 14-vuotiaan pojan ikuiseen kadotukseen. Hän ei syntynyt uudestaan.
Siihen mennessä, kun olin päässyt kotiin demonin ratsastaessa selässäni, oli se saanut työnsä päätökseen. Aloin itkemään ja vaipumaan sekavaan mielentilaan. Epäilys ja itsesyytös olivat valtavat ja kaikenlaiset muut demonit ja petokset olivat tulleet jäädäkseen. Oli pilvi, jonka läpi en nähnyt. En pystynyt erottelemaan tunteita, jotka olivat saaneet otteen mielestäni. Olin antautunut niille vain yhden asian takia – ihmispelon. Voit pitää uhkailusi ja viedä sen mukanasi sinne helvettiin, josta tulitkin. Minulle riittää. Ei, sir. Ei, sir. En niele sitä enää. Se on huono ja katkera lääke. Se ei ole minua varten. Siksi näytän mielestäsi aggressiiviselta. Siksi voin vaikuttaa läpitunkevalta ja uhkaavalta. En päästä tiettyjä menneisyydessä lounaani syöneitä edes pöytääni. En edes istumaan kanssani. He voivat painua helvettiin. Tällä hetkellä on ihan ok.
Kuukauden ajan kävin läpi elämäni surkeimpia päiviä. Viime kädessä kiitos Jumalalle hyvästä naisesta. Vaimoni on pikkuruinen, mutta hyvin kipakka. Hän on hyvä nainen.
Hän marssi paikalle. Otti kauluksestani kiinni ja sanoi “Nyt kuuntelet minua”. En halunnut, koska olin yltä päältä suossa. En halunnut kuulla häntä. En halunnut kuulla ketään. Hän sanoi “Teet näin”. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. En ollut enää kuningas. Hän sanoi “Joko menet ja voitat sieluja, kuten Jeesus sinua käski. Niin saat paholaisen putoamaan hartioiltasi ja voit antaa itsellesi anteeksi ja annat Jumalan antaa anteeksi sinulle. Tai sitten menemme kotiin.” Se oli Jumala, joka puhui minulle. Vaimoni oli ainut kyllin vahva komentaakseen minua. Katsoin häntä ja sanoin “okei”. Nousin ylös, otin ja menin ulos ja käynnistin vanhan nelivedon. Kävin ulkona ja oloni oli jo vähän parempi. Viimein, jonkin ajan jälkeen, ehkä kuukauden, olin jo voimissani. Nyt olen oppinut arvokkaimman oppitunnin. Ilman Jeesuksen nimeen tottelemista olen epäonnistuja. Juhuu, se tekee minusta voimakkaan, sillä tiedän, millaisia mokaamisen ja helvetin piirteet ovat – pelkkää ihmiskehon ja sielun tuhoa. Silkkaa kaiken tuhoamista. Täytyy ymmärtää, että Jeesus on lähteesi. Jeesus on kantava voima. Ilman Häntä et ole mitään, mutta Hänen kanssaan voit tehdä mitä vain.
Pari kuukautta myöhemmin olin pienessä kylässä Meksikossa. Pieni intialainen kaveri juoksi luokseni, taputti minua olkapäälle ja sanoi “Veli David, poikani on kuolemassa”. Sanoin, että minun täytyy käydä ensin saarnaamassa evankeliumia ja sen jälkeen menen ja asetan käteni sairaalle. Raamattu kertoo tästä Psalmissa 107. Siinä sanotaan “Hän lähetti sanansa, ja se paransi heidät” – jakeissa 19 tai 20. Sanan täytyy kulkea ensin, se on vain minun mielipiteeni. Aina se ei mene niin, mutta tällä kertaa se meni juuri niin. Menin kirkkoon ja sytytin pienen Colemanin lyhtyni. Sinun täytyy käsittää tämä – ruohokatto, hiekkalattia, aivan uusi kirkko. Näe tämä – olet voitolla.
Täällä on muutama käännynnäinen alueella, joita demonit ovat ties kuinka monen vuosituhannen ajan hallinneet.
Tuolla on valon evankeliumi, joka pystyy valloittamaan kaiken, johon se vain koskee. Kyllä, se on hieman ahdistavaa ja tuntemukset ovat hyvin todelliset eikä se tunnu hyvältä. Mutta ei sillä väliä. Se ei pysäytä Jumalan voimaa. Käsitätkö?
Kirkko oli hyvä. Se oli ihmeellinen. Kun sain laitettua pienen valoni, olin suorittanut asiani. Olin saarnannut evankeliumia. Niin minun kuului tehdä. Mies istui penkillä. Kun nousin ylös saarnatakseni, hän kuunteli. Nyt hän sanoi minulle “Veli David, sinun täytyy tulla rukoilemaan veljeni puolesta”. Minulla oli reppuni. Paikka oli mahtava. Usean sadan mailin säteellä ei ole yhtään amerikkalaisia. Ei sitä pysty edes kuvailemaan. Olin viidakossa. Puita oli loputtomasti. Viidakon tuoksu. Taloja siellä täällä. Kylän olemassaolon pystyi päättelemään vain silloin tällöin kuuluvista koiran haukkumisäänistä. Niistä pystyi päättelemään, että siellä jossakin se on. Kaikki oli mustaa – oli kuin olisi ollut puiden muodostamassa katoksessa. Oma pieni lamppuni ei paljoa valaissut. Ajattelin “Voi Luoja, tämä on mahtavaa”. Pimeys oli joka puolella ympärillämme ja meillä oli vain pieni valo. Tämä on Jumala. Evankeliumi on voimaa. Se auttaa ihmisiä näkemään, kuinka kulkea polulla. Se on ihmeellistä.
Kävelin näiden tyyppien kanssa ja ohitimme erilaisia taloja. Kuulin naisen valittavan. Mietin “mitähän tuo oikein on?”. Mitä lähemmäs menimme, sitä kovemmaksi ääni yltyi. Olimme saapuneet äänen luokse. Menin lähemmäksi ja intialainen veli käveli sisälle taloon. Se oli hänen talonsa. Hän tulee takaisin ulos. Nyt iski velvollisuudentunne. Oletko valmiina? Sillä hän tuli suoraan kasvojeni eteen, pieni intialainen kaveri. Hän sanoi “poikani on kuollut ja sinä saat tehdä jotain asialle.” Hups. Moniko teistä on lukenut kirjan kuolleiden herättämisestä? Sellaista ei ole.
Velvollisuus, tilanteen vakavuus ja raamatun jakeet pyörivät mielessäni. Pelko saa taas otteen. Epäilys, epäusko. Arvaatko, mitä minulta tällä kertaa puuttui? Suora käsky Jeesukselta “herättää kuollut”. Tällä kertaa en kuullut sitä.
Nyt asiat menevätkin monimutkaisemmiksi ja tulen varmasti toimimaan perus uskonnollisten kliseiden mukaan. Astun sisälle majaan. Maja on pieni. Siellä ei tuhlailla mitään. Kävelin sisälle ovesta. Astuin sisälle taloon, joka on tehty kepeistä, joiden ympärille on kiedottu viidakosta otettuja köynnöksiä. Sisällä näen kaksi tai kolme kynttilää palamassa. Ensimmäinen näkemäni asia on nainen keskellä lattiaa. Hän keinuu edestakaisin ja huutaa. Näen myös pienen ruumiin levitettynä – hänen 9-vuotiaan poikansa. Tämä on ollut kuolleena neljän tunnin ajan. Katson naisen oikealle puolelle ja näen kaksi mustaa noitaa seisomassa. Heidän vieressään seisoo kaksi henkiparantajaa. Paikalla on myös kaksi kaupungin vanhimmista. He ovat anti-Kristuksia, Jeesusta vastaan. Noitia ja meediota – täällä täytyy olla demoneja. Sisko syntyi uudelleen. Kun hän nosti katseensa ja näki minut… En edes selitä, miten huolestuneelta varmasti näytin. Kuollut poika, noidat, anti-Kristukset, henkiparantajat – nyt on vakava paikka. Mitä siinä tilanteessa voi tehdä? Rukoile, usko, ole vastaanottavainen “kaikelle”. Onko tämä edes totta? Tuleeko sinullekin mieleen, että tämähän on suoraan Raamatusta? Vanhan ja Uuden Testamentin kirjoitukset tulvivat mieleeni. Niissä herätettiin kuolleita henkiin. En tiennyt, mitä tehdä. Ei ollut muuta kirjaa kuin Raamattu. Olen oppinut, että se on ainoa oikea kirja. Mutta en todella tiennyt yhtään, mitä olin tekemässä. En saanut Jumalalta käskyä mieleeni. En kokenut enkelin vierailua tai merkkiä. En nähnyt ihmiskättä. En kuullut edes linnunviserrystä…
Kaksi henkiparantajaa, kaksi mustaa noitaa, kaksi anti-Kristusta. Kaikki he lausuivat pahoja loitsuja minua kohtaan. Jos olisin amerikkalainen, ajattelisin varmasti “no, hengelliset tiet eivät ole puhtaita, joten en voi rukoilla – ylistys Jumalalle.”
En koskaan rukoilisi odottaessani hengellisten teiden puhdistautumista. Teen niinsanottua edelläkävijän työtä. Siellä ei ollut rukoillut vielä kukaan, joten ilma on demonisten voimien saastuttamaa. Minkä vuoksi arvelet Pyhän Hengen olevan? Kerronpa teille jotain hämmästyttävää. Ei ole olemassa kyllin vahvaa paholaista, joka voisi Jeesusta pysäyttää.
Tämä on totuus. Tunteet eivät kerro mitä oikeasti tapahtuu. Älä kuuntele tunteitasi, tai tulet aina olemaan pulassa.
Se mitä paholainen sinulle sanoo, oli se sitten mielessäsi tai hengessäsi, oli se sitten jotain, jota näet, tunnet, maistat, kosket… Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan sanoman kanssa. Noiden mustien noitien sanomisilla ei ole mitään tekemistä Jumalan voiman kanssa. He eivät pysty.. PYSTY… pysäyttämään taivasta. Jos muistellaan mitä Jeesus teki… Olen vain tavallinen kaveri. Istun vain ja kirjoitukset vain tulvivat mieleeni. Ajattelen, että Jeesus luultavasti teki sen juuri oikein.
Näytän teille. Valmiina? Tämä käsi oli pienen pojan pään päällä. Sitten päätin katsoa, onko hän vain puolikuollut. Ehkä löytäisin hennon sydämensykkeen. Niin se olisi ollut helpompaa. Etsin pienen pojan joka kohdasta sykettä tai heikkoa pulssia. Sitä ei ollut. Sanoin “No, hän on kuollut”, joten aloin rukoilemaan.
Nyt ihmisillä on jatkuvasti kysymyksiä kuolleiden herättämisestä. Mitä rukoilit? Miten rukoilit? Kuinka kauan rukoilit? Onko sillä merkitystä? Jeesuksen nimi on se, joka merkitsee. Käyttämäni tapa oli luultavasti väärä, mutta on olemassa sellaiset asiat kuin armo ja laupeus. Ne tulevat taivaasta. Annat itsesi niille jatkuvasti ja ylistät Häntä, niin yleensä asiat järjestyvät. Aloin rukoilemaan hänen puolestaan. Rukoilin aluksi englanniksi, mutta se ei toiminut. Rukoilin espanjaksi, mutta sekään ei toiminut. Joten rukoilin intiaksi. Sekään ei toiminut. Rukoilin kielillä, mutta se ei toiminut. Minulta loppui kielet kesken, joten mitä enää pystyin tekemään? Sanoinhan, ettei minkään muun nimellä voi rukoilla kuin Jeesuksen. Istuessani siellä, toistelin ja siirryin kielestä kieleen toisensa jälkeen, muutamia tavuja toisesta päästä ja sitten toisesta. Jokaisessa kielessä Jeesuksen nimi oli vallitseva ja se oli juurikin se merkitsevä kohta. Kuinka pitkään… sitä en osaa sanoa. Tiedän vain, että aloin hikoilemaan runsaasti, mutta silloin oli kuuma ilta – noin 37 astetta 10 tai 11 aikaan illalla. Rukoilin ja hikoilin, pitäen kiinni pienen pojan kädestä.
Hän oli jo jäykistynyt ja menettänyt värinsä. Yhtäkkiä, kuunteles tätä, tämä on itseasiassa aika hauskaa. Rukoilin ja pienellä pojalla oli yllään pieni t-paita. Minä ja hänen isänsä näimme sen pompahtelevan. Se liikkui rytmissä. Katsoin ja isän silmät olivat aivan yhtä suuret kuin minullakin, sillä hän näki sen myös. Tässä vaiheessa paholaiset lauloivat edelleen ja kirosivat Jumalaa, minua ja kaikkia muita. Jostain syystä se ei häirinnyt Pyhää Henkeä, miksiköhän näin oli? Tuo Mahtava Pyhä henki tuli sinne, töytäisi pienen pojan sydäntä ja käynnisti sen uudelleen. Vain muutamassa minuutissa pienestä kädestä tuli taas taipuisa. Pojan väri palautui. Hänestä tuli taas lämmin. Vau! Tänään on sama pelastuksen päivä kuin silloin. Tämä on voiman ja uudelleensyntymisen päivä. Tämä on kunnian päivä. Tämä on vierailun päivä.
En tiedä, miksi Jumala antaisi minun koskea tuohon pieneen poikaan. En tunne olevani oikea henkilö siihen. Tunnen itseni epäpäteväksi. Tunnen paljon. Tunnen olevani alikoulutettu. Tunnen paljon, mutta tunteeni ei näytä häiritsevän Pyhää Henkeä. Niin kauan kuin kutsun Jeesusta uskossa. Niin kauan kuin uskot “mitä pyydätkään rukouksissa uskoen”, saat pyytämäsi. Tähän minä uskon – okei? Niin raamattu sanoo.
Kuulehan, en tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. Hänen silmänsä avautuivat ja katsoivat minuun. Melkein kaikki lapset pelkäävät minua, koska olen iso. Tämä pieni poika oli rauhassa. Kurotin ja ylsin häneen. Nostin ylös tämän pojan, joka oli ollut kuolleena yli 4 ½ tuntia. Muistatko, mitä raamattu sanoi Jeesuksen tehneen lapsille? Hän vei heidät aina heidän äitinsä luo. Useimmiten hän sanoi heille “antakaa heille jotain syötävää”. Minä pystyin antamaan tuon lapsen hänen äidilleen. Asetin hänet hänen äitinsä käsivarsille.
Hän oli yhtä ihmeissään kuin minäkin. Jeesus saapui sinne Hänen myötätuntonsa vuoksi, jota tunsi naista kohtaan (ja hän auttoi myös minua).
Olin niin ihmeissäni, että se toimi. Se todella, todella toimii. Se on ihmeellistä. Sanoin naiselle “Rouva, tässä poikasi, joka on palannut kuolleista Herramme Jeesuksen Kristuksen kunnian, voiman ja veren kautta”.

Mielestäni, miehenä, joka on kiertänyt maailmaa monta kertaa, ja joka on ollut mahtavimmissa kokouksissa, olen henkilökohtaisesti ollut paikalla, kun 21 ihmistä on herätetty kuolleista. Se on mahtavaa, mutta kalpenee sen rinnalla, että voit olla Jeesuksen kanssa. Hän vihki opetuslapsensa olemaan Hänen kanssaan. Sinut ja kuuliaisuutesi on kutsuttu, mutta kaikkein tärkein asia, jonka koskaan voit tehdä, on viettää aikaa Jeesuksen kanssa. Saatan olla yksinkertaisin tapaamasi mies, mutta etpä koskaan ole tavannut miestä sukupolvestasi, joka on koskettanut niin monta kuollutta ja saanut heidät nousemaan, niinkuin minä olen saanut. Et välttämättä pidä tavastani pukeutua tai puhua, mutta Jeesuksen kanssa puhuminen on tärkeintä. Älä koskaan unohda sitä. Kun ihmiset oliva viettäneet aikaa Jeesuksen kanssa, hän lähetti opetuslapsensa eteenpäin. Älä mene, ellei Jeesus lähetä sinua. Mene hänen kanssaan, niin hän lähettää sinut saarnaamaan.
Sen jälkeen he paransivat sairaat ja häätivät paholaiset. Arvokkain asia, joka sinulla voi olla, on etsiä Jeesusta. Ei ole kyse siitä, miten hyvin puhut. Eikä siitä, miten hyvin rukoilet. Ei ole kyse siitä, miten hyvin parannat sairaat. Eikä häätämiesi demonien määrästä, kun saavut paikalle. On kyse siitä, kuinka hyvin osaat sanoa “Rakastan sinua, Jeesus. Tarvitsen sinua, Jeesus. Omaksu minut, Jeesus. Valtaa minut, Jeesus.”

David Hoganin suomenkielisiä äänityksiä ja videoita voit kunnella TÄÄLTÄ

Minun mielestäni todellinen Apostoli.