Tämä on osa Branhamin saarnasta “MINUN ELÄMÄNTARINANI” 19.04.1959

“Meillä oli yksi pieni huone,
minä nukuin pienessä kenttävuoteessa siellä, ja oli tulossa
kylmä, ja tuo vanha hella. Minä otin postin ja selasin postia
ja ensimmäinen asia siellä oli hänen pienet joulusäästönsä,
kahdeksankymmentä senttiä, ”Neiti Sharon Rose Branham.”
Siinä se oli, kaikki taas uudestaan.
Olin ollut riistanvartija. Kurkotin ja otin aseeni, pistoolin,
pistoolikotelosta. Minä sanoin: ”Herra, minä—minä en kestä
tätä enää, minä—minä kuolen. Minä—minä kärsin niin kovasti.”
Vedin aseen iskuria taaksepäin, painoin sen päähäni, polvistuin
siellä tuolle kenttävuoteelle siinä pimeässä huoneessa. Minä
sanoin: ”Isä meidän, Joka olet Taivaissa, pyhitetty olkoon
Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun
tahtosi,” ja kun minä yritin, pusersin liipaisinta niin kovaa kuin
pystyin, minä sanoin: ”maan päällä niin kuin Taivaassa. Anna
meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Eikä se
lauennut!
Ja minä ajattelin: ”Oi, Jumala, revitkö Sinä minua vain
kappaleiksi? Mitä minä olen tehnyt? Sinä et anna minun edes
kuolla.” Ja minä heitin aseen alas, ja se laukesi ja luoti meni
huoneen halki. Ja minä sanoin: ”Jumala, miksi minä en voi
kuolla ja päästä pois? Minä en yksinkertaisesti voi enää jatkaa.
Sinun täytyy tehdä minulle jotakin.” Ja minä kaaduin pitkälleni
ja aloin itkeä pienellä, vanhalla, likaisella punkallani.
Ja minun on täytynyt nukahtaa. En tiedä nukuinko vai mitä
tapahtui.
Olen aina kaivannut päästä länteen. Olen aina halunnut
yhden noista hatuista. Isäni kesytti hevosia nuoruudessaan,
ja minä aina halusin yhden noista hatuista. Ja veli Demos
Shakarian osti minulle sellaisen eilen, ensimmäisen sellaisen,
joka minulla on ollut (koskaan ollut), yhden niistä sellaisista
lännen hatuista.

Ja minä ajattelin, että olin kulkemassa pitkin preeriaa,
laulaen tuota laulua: ”Vaunun pyörä on rikki, karjatilalla on
kyltti: ’Myytävänä.’” Ja kun kuljin eteenpäin, huomasin vanhan
katetun vaunun, kuin vanhat preeriavankkurit, ja pyörä oli
rikki. Se tietysti edusti minun rikkinäistä perhettäni. Ja kun
pääsin lähelle, minä katsoin, ja siellä seisoi hyvin kaunis, nuori
tyttö, noin kaksikymmentävuotias, valkoinen hulmuava tukka ja
siniset silmät, puettuna valkoisiin. Minä katsoin häneen, minä
sanoin: ”Hyvää päivää!” Menin eteenpäin.
Hän sanoi: ”Hei, isä.”
Minä käännyin takaisin, minä sanoin: ”Isä?” ”Mutta,” minä
sanoin: ”miten, neiti, sinä voit… miten voin olla sinun isäsi, kun
sinä olet yhtä vanha kuin minä olen?”
Hän sanoi: ”Isi, sinä et vain tiedä, missä sinä olet.”
Ja minä sanoin: ”Mitä sinä tarkoitat?”
Hän sanoi: ”Tämä on Taivas.” Hän sanoi: ”Maan päällä minä
olin sinun pikku Sharonisi.”
”Mutta,” minä sanoin: ”kultaseni, sinä olit vain pieni vauva.”
Hän sanoi: ”Isi, pienet vauvat eivät ole pieniä vauvoja täällä,
he ovat kuolemattomia. He eivät koskaan vanhene tai koskaan
kasva.”
Ja minä sanoin: ”No, Sharon, kulta, sinä—sinä olet kaunis,
nuori nainen.”
Hän sanoi: ”Äiti odottaa sinua.”
Ja minä sanoin: ”Missä?”
Hän sanoi: ”Uudessa kodissasi.”
Ja minä sanoin: ”Uudessa kodissa?” Branhamit ovat
kulkureita, heillä ei ole koteja, he vain… Ja minä sanoin: ”No,
minulla ei koskaan ollut kotia, kultaseni.”
Hän sanoi: ”Mutta sinulla on sellainen täällä, isi.” En
tarkoita olla pikkulapsi, mutta se on vain niin todellista minulle.
Kun alan ajatella sitä, se kaikki
tulee taas takaisin. Hän sanoi: ”Sinulla on sellainen täällä, isi.”
Minä tiedän, että minulla on sellainen siellä, jonakin päivänä
minä menen sinne. Hän sanoi: ”Missä on Billy Paul, minun
veljeni?”
Ja minä sanoin: ”No, minä jätin hänet rouva Broylle, vain
muutama minuutti sitten.”
Hän sanoi: ”Äiti haluaa nähdä sinut.”

Ja minä käännyin ja katsoin, ja siellä oli suuren suuria
palatseja, ja Jumalan kirkkaus ympäröi niitä. Ja minä kuulin
enkelikuoron laulavan, ”Minun kotini, ihana kotini.” Minä aloin
nousta portaita, juosten niin kovaa kuin pystyin. Ja kun pääsin
ovelle, siellä hän seisoi, valkoinen vaate yllään, tuo musta tukka,
pitkä, pitkin hänen selkäänsä. Hän ojensi kätensä, niin kuin
hän aina teki, kun tulin väsyneenä töistä tai jotakin. Minä otin
häntä käsistä ja sanoin: ”Kulta, minä näin Sharonin tuolla.”
Minä sanoin: ”Hänestä tuli kaunis tyttö, eikö tullutkin?”
279 Hän sanoi: ”Kyllä, Bill.” Hän sanoi: ”Bill.” Laittoi kätensä
ympärilleni, (ja hän sanoi) vain minun hartioideni ympärille, hän
alkoi taputtaa minua, hän sanoi:
Lakkaa murehtimasta minua ja Sharonia.
Minä sanoin: ”Kulta, minä en voi sille mitään.”
Hän sanoi:
Kuulehan, Sharonilla ja minulla on asiat paremmin kuin sinulla.
Ja hän sanoi:
Älä murehdi meistä enää. Lupaatko minulle?
Ja minä sanoin: ”Hope,” minä sanoin: ”minä olen niin
kaivannut sinua ja Sharonia, ja Billy itkee perääsi koko ajan.”
Minä sanoin: ”En tiedä, mitä tehdä hänen kanssaan.”
Ja hän sanoi: ”Kaikki tulee olemaan hyvin, Bill.” Hän sanoi:
Lupaa vain minulle, ettet murehdi enää.

Ja hän sanoi: ”Etkö
istuisi alas?” Ja katsoin ympärilleni ja siellä oli suuren suuri
tuoli.
Ja minä muistan, kuinka yritin ostaa tuolia. Nyt, olen
lopettamassa. Minä koetin kerran ostaa tuolia. Meillä oli
vain ne vanhat—vanhat tavalliset puuistuimiset tuolit, tuohon
aamiaiskalustoon. Meidän täytyi käyttää niitä, ainoita tuoleja
jotka meillä oli. Ja me pystyimme ostamaan yhden näistä
tuoleista, jotka lasketaan taaksepäin selkäosasta, kuin…
Minä unohdan minkälainen nojatuoli se oli. Ja se maksoi
seitsemäntoista dollaria, ja voitte maksaa kolme dollaria
käsirahaa ja dollarin viikossa. Ja me hankimme sellaisen. Ja
voi, kun tulin kotiin… Olin työskennellyt koko päivän, ja
saarnannut puoleen yöhön kaduilla ja missä ikinä pystyin
saarnaamaan.
Ja—ja eräänä päivänä jäin jälkeen maksuissani. Meillä ei
ollut varaa siihen, ja se jatkui päivän toisensa jälkeen, ja lopulta
eräänä päivänä he tulivat ja ottivat tuolini ja veivät sen. Tuona
iltana, en koskaan unohda sitä, hänellä oli kirsikkapiirakka
leivottuna minulle. Pikku ressukka, hän—hän—hän tiesi, että
tulisin olemaan pettynyt. Ja illallisen jälkeen minä sanoin:
”Miksi olet niin kiltti tänä iltana, kulta?”
Ja hän sanoi: ”Kuulehan, pyysin naapurinpoikia kaivamaan
sinulle vähän onkimatoja. Eikö meidän sinustakin pitäisi mennä
joelle ja onkia hetken?”
Ja minä sanoin: ”Kyllä, mutta…”
Ja hän alkoi itkeä. Minä tiesin, että jokin oli vialla. Minulla
oli aavistus, koska he olivat jo lähettäneet minulle ilmoituksen,
että he tulisivat hakemaan sen. Eikä meillä ollut varaa siihen
dollarin maksuun viikossa. Me emme pystyneet, meillä ei… ei
vain ollut varaa siihen. Hän laittoi kätensä minun ympärilleni,
ja minä menin ovelle ja tuolini oli poissa.
Hän kertoi minulle siellä, hän sanoi: ”Muistatko sinä sen
tuolin, Bill?”
Ja minä sanoin: ”Kyllä, kulta, minä muistan.”
Hän sanoi: ”Se oli se, mitä sinä ajattelit, eikö ollutkin?”
”Kyllä.”
Hän sanoi: ”No, tätä he eivät voi viedä, tämä on maksettu.”
Hän sanoi: ”Istu alas hetkeksi, minä tahdon puhua sinulle.”
Ja minä sanoin: ”Kultaseni, minä en ymmärrä tätä.”

Ja hän sanoi:
Lupaa minulle, Billy, lupaa minulle, ettet enää murehdi.
Sinä olet nyt menossa takaisin. Ja hän sanoi:
Lupaa minulle, ettet murehdi.

Ja minä sanoin: ”Minä en voi tehdä sitä, Hope.”
Ja juuri silloin minä havahduin, huoneessa oli pimeää.”

(Huom. kyllä hän lopulta lupasi)

Hän oli aivokuollut 11 mahtavaa tuntia. Hänet pelastettiin helvetistä ja näytettiin hänen elämän kirja taivaassa. Jim oli häpeissään, mutta Jeesus hymyili ja lähetti hänet takaisin.
Myös hän parani vaikeasta ja hyvin kivuliaasta Guillain-Barré GBO GBS polyradikuliitti monihermojuuritulehduksesta hetkessä
Katso tästä

Tässä on englanninkielinen linkki josta voit lukea paljon taivaasta.
Mutta voi kyllä google kääntäjälläkin kääntää suomeksi, se näkyy sivun vasemmassa yläreunassa.
suomi
Palvelun tarjoaa Google Kääntäjä

THIS BOOK IS DEDICATED TO A MAN SENT FROM GOD WHOSE NAME IS JOHN AND TO MY DEDICATED FAMILY
C O N T E N T S
PART ONE: Testimony of Oden Hetrick
Chapter 1 — Angels from Heaven
Chapter 2 — My First Visit to Heaven
Chapter 3 — The Three Divisions of Heaven
Chapter 4 — The Outer Suburbs of Heaven
Chapter 5 — Learning a Spiritual Principle
Chapter 6 — A Beautiful Secret
Chapter 7 — Companionship in Heaven
Chapter 8 — Questions Answered
Chapter 9 — Through the Gates
Chapter 10 — Into the City
Chapter 11 — Garments of Heaven
Chapter 12 — The City Mansion
Chapter 13 — The Temple of Heaven
Chapter 14 — The Temple Wall
Chapter 15 — The Children’s Nursery Class
Chapter 16 — A Class for Covenant Companions
Chapter 17 — Seven Spiritual Intimacies
Chapter 18 — The Chamber Mansion
Chapter 19 — The Throne of God and of The Lamb
Chapter 20 — The Face of God
Chapter 21 — Bright Clouds

Erään miehen kertomus

Tässä osa suomennettuna:

“Jeesus kysyi minulta haluaisinko jäädä vai palata,
halusin jäädä ensin, mutta ajattelin vaimoni ja anoppini,
jotka ovat minusta riippuvaisia, he asuvat Perussa ja
maksan kaikki heidän laskunsa.
Ilman minua he voisivat joutua kodittomaksi.
Sitten ajattelin lapsiani . kahta poikaa ja kahta tytärtä,
he olisivat järkyttyneitä jos kuolisin, joten päätin
että haluan palata.
Sillä hetkellä minulla oli pelko mielessäni, ajattelin
itsekseni mitä tapahtuisi, jos palaan ja kuolisin,
voisinko tulla takaisin taivaaseen vai menisinko vain
toiseen suuntaan, tällä hetkellä Jeesus sanoi minulle
hymyillen, älä huoli tulet takaisin tänne kun työsi on valmis.
Olen vain kertonut perheelleni ja raamatuntutkiskeluryhmälleni
ja muutamalle ystävälleni kokemuksestani.”

Nainen jolle oli tehty 2 aborttia, sai nähdä lapset.

Uunituore 18.03.2022 Holy Spirit Gave Me an Aerial Tour of Heaven!

Aiemmin, rakennusainetta taivaaseen.Tour of My Mansion in Heaven! Donna Rigney

Sirkka Parkkisen taivaskokemus

Huomasin että yli 10 vuotta sitten oli laittanut blogiin osan Kalevi Helimäen näystä.
Mutta nyt sen voi kuunnella youtuben kautta kokonaan täältä

Myös tässä myöhempi haastattelu nauhoitus. Kalevi Helimäki Petri Mäkilän haastateltavana.

27.9.2023 Lisäsin tähän youtube videolinkin jossa voit itse kuulla ja nähdä Lassen tosi kokemuksen

LUE JA TULE KOSKETETUKSI.
Vuonna 1975 menin Kotkaan nuorisopastoriksi. Siellä tutustuin Suvilaakson perheeseen. Veljiä oli kolme: Veikko, Pertti ja Lasse. Koko perhe kuului seurakuntaan jota palvelin. Olen tavannut Lassea muutaman kerran näiden vuosikymmenten aikana Kotkasta lähdettyäni ja oppinut tuntemaan hänet vakaana kristittynä.

Marraskuussa 2009 Kouvolassa, jossa olimme pitämässä Pastorit Areenalla –konserttia, Lasse tuli pitkästä aikaa tapaamaan minua. Hän oli konsertin aikana kokenut voimakkaasti haluavansa jakaa kanssani katkelman omasta ja vaimonsa Vuokon elämästä. Myöhemmin hän lähetti minulle saman kertomuksen sähköpostilla: ”Tulet tarvitsemaan sitä jossakin tilanteessa, jonkun henkilön kohdalla. Saat vapaasti käyttää, miten koet”, Lasse kirjoitti.

Luimme Lassen kertomusta työtoverien kanssa liikuttuneina ja samalla rohkaistuneina. Surumielinen ja koskettava kertomus sisältää väkevän ja lohdullisen välähdyksen taivaan todellisuudesta. Koti, jonne kaikki olemme matkalla on todellinen.

Hannu Grönroos

Näin Lasse kirjoittaa:
————————————-
Asuttiin Vaasassa, ja saatiin ostettua oma rintamamiestalo v, 93. Elokuun alussa muutimme siihen asumaan ja olimme todella onnellisia. Monen vuoden unelma toteutui. Kävelimme pihapiirissä ja teimme seuraavaa kevättä ajatellen piha ja puutarhasuunnitelmia. Onnellinen talon omistajapariskunta, (Lasse 35v. Vuokko 36v) katseli omaa tupaa, kolmen pienen lapsensa kanssa. (Sonja 11v. Saara 9v, ja Mikael 3v)

Vain muutama viikko tuosta hetkestä vaimoni sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Syöpä oli levinnyt jo niin laajalle alueelle, ettei ollut lääketieteellistä parannuskeinoa.

Kevät saapui, kävelin pihalla ja muistelin syksyllä tehdyt suunnitelmat. Katseeni huomasi makuuhuoneen ikkunassa vaimoni piirteet, joka letkuihin sidottuna katseli myös pihapiiriä. Sanattomina vaan huomasimme. Suunnitelmat eivät toteutuneetkaan.

Aika riensi nopeasti heinäkuuhun ja vaimoni joutui sairaalaan. Samana iltana sairaalasta soitettiin: ”Tule tänne, nyt elämän liekki alkaa sammumaan.”

Kun saavuin vaimoni vuoteen vierelle, näin hätääntyneitä hoitajia ja lääkärin, joka oli tullut tutuksi prosessin aikana. Vaimoni kuiskasi, jos voisin siunata hänet matkalle. (Vaimoni elimistöstä oli syöpäkasvain rikkonut valtimon, jota ei saatu korjatuksi, ja hän tiesi, että hän saa siirtyä ajan rajan tuolle puolelle tulevana yönä.) Siinä hoitajien ja lääkärin läsnäollessa sain siunata vaimoni iäisyysmatkaa varten, matkaa, jolle hän valmistautui.

Lääkäri vei minut huoneen ulkopuolelle ja kertoi: ”Olen näiden kuukausien aikana huomannut teissä valtavan rauhan. Se on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että ne asiat, mitkä vielä vuosi sitten olivat elämässäni tärkeitä, ovat menettäneet merkityksensä. Olen joutunut laittamaan asiani kuntoon ja olen nyt teidän kanssanne samalla tiellä.” Hän samalla kertoi, että muutama tunti ja kaikki on ohi.

Jäin valvomaan vaimoni sängyn viereen ja yöllä kahden aikaan huomasin, että nyt hengitys loppuu. Elintoimintoja valvova kone kävi piippaamaan, ja sain sammuttaa sen hoitajien luvalla. Hoitajat poistuivat paikalta naapurihuoneeseen, jossa oli toinen vastaava tapaus.

Sisimmässäni huusin Jumalan puoleen. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Näytä voimasi. Lasaruksellekin huusit tule ulos ja Lasarus tuli. Enhän mä pärjää millään yksin isänä ja äitinä. Poika on vasta 4- vuotias ja tytöt ovat murrosiän kynnyksellä. Rukoilin ja itkin Jumalan edessä. AUTA.

Noin puolen tunnin päästä hoitajat palasivat, pesivät vaimoni elottoman ruumiin ja vaihtoivat hänelle puhtaat vaatteet päälle. Sovittiin, että hän saa jäädä siihen huoneeseen, että voin käydä lasten kanssa heti aamulla hyvästelemässä hänet. Täytettiin vielä joitakin papereita, ja lähdimme poistumaan huoneesta.

Kun tartuin potilashuoneen ovenkahvaan, vaimoni sängystä kuului sanat: ”Lasse tule tänne. Sä olet hoitanut mua, kantanut saunalle ja pessyt, lääkinnyt ja valvonut vuoteeni vierellä. Käy tuohon viereiseen sänkyyn lepäämään.” Hoitajat katsoivat pelästyneinä toisiinsa. Oma sydämeni pomppi kummallisesti. Voiko tämä olla totta?

Kun astuin vaimoni vierelle takaisin, hän katsoi suoraan silmiini ja sanoi: ”Kävin jo katsomassa paikkaa, johon kohta pääsen. Tulin vielä sanomaan sinulle, että kerro jokaiselle ihmiselle, joita tapaat. Elämä ei lopu siihen kun täältä lähdemme. Elämä jatkuu ajan rajan tuolla puolella. Kävin sen jo katsomassa sitä paikkaa.” Hän antoi evästystä vietäväksi lapsille, kun heidät tapaan.

Keskustelimme asiasta vielä jonkin aikaa, kunnes neljän jälkeen aamuyöstä elämä pakeni. Tuntui todella raskaalta vastaanottaa vaimo takaisin ja taas luovuttaa. Huusin Jumalan puoleen, purin tuskaani Hänelle. Odotin kauemmin kuin edellisellä kerralla, ennen kuin kutsuin hoitajat paikalle.

He saapuivat ja sanoivat: “Emme ymmärrä, mitä äsken tapahtui, mutta nyt aivan varmasti kaikki on lopullisesti ohi.” He lähtivät hakemaan pesuvälineitä uudelleen. Pesivät ja pukivat vaimoni, kuten aikaisemminkin. Täytettiin uusia papereita ja sovimme taas, että ruumis saa jäädä paikoilleen, ja tulemme sanomaan lasten kanssa hyvästi aamulla.

Avasimme jälleen oven, ja vielä kerran vaimoni sängystä kuului sanat: ”Lasse tule tänne.” Hoitajat olivat entistäkin hätääntyneempiä. Astuin vaimoni luokse, otin häntä kädestä kiinni, ja hän kuiskasi hiljaa: ”Sain vielä luvan tulla sanomaan sinulle. Sitten kun on sinun aikasi lähteä, saan tulla sua vastaan.”

Hoitajat jäivät vaimoni vuoteen viereen, kun menin hoitajien toimistosta soittamaan kotiini Usko Katolle. Tiesin, että, vaimoni veli Usko Katto oli tullut yön aikana kotiimme Vaasaan. Usko työskenteli vielä silloin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa erikoishoitajana. (Nykyisin Tampereen Helluntaiseurakunnan johtava pastori).

Sanoin Uskolle: ”Nyt en jaksa enää. Olen luovuttanut Vuokon kaksi kertaa kuolemalle ja ottanut hänet kaksi kertaa takaisin. Tule tänne avukseni.”

Usko saapui luokseni. Hän neuvotteli hoitajien kanssa hoitotoimenpiteistä, sillä vaimollani oli kovat tuskat. Vielä voimien kadotessakin, huomasin, että vaimoni nosti käsiä ylös. Katseellaan seurasi jotakin katonrajassa, ja hän yritti soperrella vielä jotakin. Laitoin korvani aivan hänen huulilleen ja kuuntelin, mitä hänellä on asiaa: ”Jeesus, Jeesus,” kuului hiljaa hänen huuliltaan, ja samalla hän painoi päänsä tutun uskovaisen hoitajan syliin, ja lähti matkalle, joka meillä on vielä edessäpäin.