Taivaasta takaisin

Julkaistu 21 03 2022 - 22:46 by

Erään miehen kertomus

Tässä osa suomennettuna:

Jeesus kysyi minulta haluaisinko jäädä vai palata,
halusin jäädä ensin, mutta ajattelin vaimoni ja anoppini,
jotka ovat minusta riippuvaisia, he asuvat Perussa ja
maksan kaikki heidän laskunsa.
Ilman minua he voisivat joutua kodittomaksi.
Sitten ajattelin lapsiani . kahta poikaa ja kahta tytärtä,
he olisivat järkyttyneitä jos kuolisin, joten päätin
että haluan palata.
Sillä hetkellä minulla oli pelko mielessäni, ajattelin
itsekseni mitä tapahtuisi, jos palaan ja kuolisin,
voisinko tulla takaisin taivaaseen vai menisinko vain
toiseen suuntaan, tällä hetkellä Jeesus sanoi minulle
hymyillen, älä huoli tulet takaisin tänne kun työsi on valmis.
Olen vain kertonut perheelleni ja raamatuntutkiskeluryhmälleni
ja muutamalle ystävälleni kokemuksestani.”

Kommentoi

Taivaas vierailuja

Julkaistu 19 03 2022 - 22:41 by

TV7 yliluonnollista Donna Rigney Jos saa englannista selvän niin tässä on myös hienoja käyntejä taivaassa.

Uunituore 18.03.2022 Holy Spirit Gave Me an Aerial Tour of Heaven!

Aiemmin, rakennusainetta taivaaseen.Tour of My Mansion in Heaven! Donna Rigney

Kommentoi

Ritvan kirjoitus kriisi ajasta

Julkaistu 7 03 2022 - 09:21 by

Ester 4 Kriisi
Tästä kriisistä tulee mieleeni jotta KAIKKIEN Jumalan omien on tehtävä jotakin.
Jokainen voi rukoilla, toiset paastota.
Tärkeintä vakavien koettelemuksien edessä on pysyä rauhallisena.
“Rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne”
“Ei hiuskarvaakaan katoa teidän päästänne teidän Isänne . – ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut”…
Maailmaa tai kotimaata kohtaavista kriiseistä tulee mieleeni:
“Kun näette kaiken tämän tapahtuvan niin nostakaa päänne sillä teidän vapautuksenne hetki on lähellä.
Henkilökohtaisista koettelemuksista taas tämä: …Joka kärsii vaivaa se rukoilkoon.
Edesmennyt profeetta John. P. Jackson kehoitti ihmisiä verkostoitumaan ja pitämään huolta toisista pahojen aikojen koittaessa.
Tätäkin olemme harjoitelleet pienemmässä mittakaavassa. Jokainen meistä tuntee jonkun itseään avuttomamman.

Ritva

( Ritvan kirjoitus päiväkirjan tapaisesta)

Kommentoi

Esirukouksen jalo tehtävä.

Julkaistu 5 03 2022 - 18:52 by

17.07.2019
Kuuntelin Saalemin saarnaa Yhdysvaltoihin tulevasta tuomiosta.
Nukuin sen jälkeen melkein 12 tuntia.
Tällainen on reaktioni yleensä järkyttävien uutisten jälkeen.
Kun tunnustelen Jumalan Henkeä minussa. Koen kipua tuskaa – halua huutaa.
Kutsutaanko minua esirukoukseen Pohjois – Amerikan puolesta?
Pelkät sanat eivät voi järkyttää sisäistä olemustani niin.
Olenhan kuullut uskossaoloaikana paljon profetioita ja nykyään yrittänyt
laittaa niitä loogiseen yhteyteen toistensa kanssa.

Mietin miten raamatun sanan voisi yhdistää tähän tuskan ja kivun tunteeseen – tämä on mielessäni
“Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta.”
En oikein vieläkään osaa käsitellä niitä asioita.

Ritva. ( Rakas vaimoni ) Oli kirjoittanut ajatuksiaan kalenteriin,
joita olen sitten lukenut ja joista tämänkin poimin.
Kaipaan niin paljon häntä.

Kommentoi

"Onnea meille"

Julkaistu 4 03 2022 - 15:09 by

Tämä on nyt minulle rakas taulu, jonka vaimoni teki hiljattain ennen pois menoaan.
Alla teksti “Onnea meille t:Ritva + iloinen auringon kuva. <
(meille oli profetoitu että saamme levätä kuin kaksi onnellista lintua yhdessä n. 10 vuotta aikaisemmin)

Kommentoi

Rakkaan vaimoni Ritvan kirjoitus "Hengessä rukoileminen kannattaa"

Julkaistu 4 03 2022 - 12:41 by

HENGESSÄ RUKOILEMINEN KANNATTAA
Lähdin asioille vauvan kanssa, kolmen vanhemman sisaruksen jäädessä leikkimään pihalle lastenvahdin kanssa.
Kun palasin takaisin lastenvaunuja työnnellen, siltasaarenkadun kohdalla tunsin kovaa tarvetta puhua kielillä – sen teinkin hiljaisella äänellä.
Hiekkalaatikolle palattuani minua odotti kauhu-uutinen: Vanhin lapsistani, silloin noin nelivuotias oli karannut lapsenvahdilta.
Tämä totesi syyllisen oloisena kertoneensa satua hyppelevista jäniksestä ja epäili tämän tarinan villinneen pojan karkaamaa.

Kiertelin pihoja, soittelin naapurien ovikelloja, parin tunnin päästä soitin jopa poliisille.
Tämä arveli pojan menneen jollekin kaverilleen leikkimään ja ilmaantuvan pian kotiin.
Lisää aikaa kului ja soitin uudestaan poliisilaitokselle.
Sieltä kerrottiin lapsen löytymisestä jostain kauppatorin liepeiltä.
Poika oli sitten toimitetu lastenkotiin, josta ainakin siihen aikaan huostaanotetut lapset johdatettiin eteenpäin,
kun ei osannut kertoa osoitettaan.
Sieltä sain hakea hänet illan jo pimentyessä. Hyvä että luovutettiin minulle.
Mieleeni jäi sieltä pieni Satu niminen tyttö joka oli hyvin liikkuvainen.
Mitähän hänelle kuuluu nykyään.
Tästä tapauksesta on noin 36 vuotta.
Ritva

Itse olin silloin vesipaastossa maalla jolloin luin Raamattua 15 tuntia päivässä, rukoillen samaan aikaan kielillä, kun Ritva soitti tästä, lähdin samantien kotiin ja jatkoin paastoa mehulla, jona aikana luin koko Raamatun kahdessa viikossa.

Kommentoi

Katumus ja suru

Julkaistu 24 02 2022 - 16:29 by

Kun synnyin olin ensimmäiset puolitoista vuotta sofialehdon lastenkodissa, sillä isäni oli toivonut tyttöä eikä halunnut kolmatta poikaa, kun asuntonamme oli vaasankatu 17 puutalon hellahuone 15 neliöä, eikä vessaa eikä vettä, mutta sitten minut otettiin kotiin kun siskoni syntyi ja sain paljon rakkautta äidiltäni, kun olin joutunut olemaan poissa, ja rakastin äitiäni enemmän kuin mitään muuta, vaikka ymmärsin sen vasta silloin kun hän kuoli ollessani 16 vuotias, silloin kaduin sitä ainoaa kertaa jolloin olin kerran sanonut rumasti äidilleni kaksi sanaa, ja vaikka vain kerran elämässäni näin tein, niin se tuntui tosi pahalta.

Kun olin melkein 20 vuotias niin 21 vuotias, rakas veljeni kuoli, ja kaduin sitä kun en ollut tarpeeksi rakkaudellinen hänelle.

1977 ensimmäinen lapsemme kuoli kohtuun 8 kk ja vaimoni joutui synnyttämään kuolleen pojan, ja tietenkin se oli rankempaa hänelle, minä taas säälin vaimoani, nyt vielä paljon enemmän.

Isäni kuoli kun olin 40 vuotias, mutta siihen liittyi se etttä hän sai uskon Jeesukseen, ja se antoi hyvän toivon.

kun sitten 45 vuotiaana 20 vuotias vanhin tyttäremme kuoli, kaduin sitä kun 5 päivää aikaisemmin Jumala kehoitti minua menemään hänen luokseen ja sanomaan että rakastan häntä ja hän voi tulla kotiin milloin vaan. (sillä hän asui avoliitossa ja mies pahoinpiteli häntä, ja hän löytyi aamulla lakanaan hirttäytyneenä) kaduin kun en mennyt, vaan ajattelin tekeväni sen myöhemmin, mutta se oli liian myöhäistä.

Kaikkeen näihin liittyi paljon surua ja katumusta.
Mutta milloinkaan en ole surrut ja ikävöinyt niin paljon kun nyt vaimoni kuollessa 45 avioliittovuoden jälkeen, sillä hän oli uskomattoman hyvä lahja Jumalalta elämääni.
Vaimoni ei koskaan nalkuttanut tai moittinut minua, vaan uskoi täysin raamattuun ja noudatti sen periaatteita avioliitossamme.Hän oli jalo, uhrautuvainen, lempeä, ahkera, nöyrä ja vaatimaton vaikka oli näkijä, hän valitsi olla kotinsa hoitaja, synnytäen 10 lasta joista 2 on nyt taivaassa ja toiset 8 uskossa Jeesukseen Kristukseen, mutta ennen kaikkea sain kokea hänen sulosuuttaan ja rakkauttaan elämässäni.
Nyt suren kun en voi enää kertoa kuinka paljon rakastan häntä, enkä voi tehdä tai hankkia mitään hyvää hänelle enää.
En koskaan lupaa Jumalalle mitään, olin vain aikoinaan luvannut Jumalalle etten koskaan tee huorin, ja nyt lisäsin lupauksen etten koskaan enää mene avioliittoon, sillä rakastan vaimoani niin valtavasti. Ellei Jumalan Sana olisi ollut lohduttajani niin olisin menehtynyt suruun. Nyt olen onnellinen siitä että vaimoni on tosi onnellinen ja lopullisesti täydellisesti turvassa kaikelta pahalta. Nämä Raamatun sanat ovat tosia:

Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
2 Kirje korinttilaisille 5:1-8

Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
1 Kirje tessalonikalaisille 4:13-18

Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.
Kirje filippiläisille 1:21-24

Ja Martta sanoi Jeesukselle: “Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot.” Jeesus sanoi hänelle: “Sinun veljesi on nouseva ylös”. Martta sanoi hänelle: “Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”. Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
Johanneksen evankeliumi 11:21-26

Niin Jeesus sanoi hänelle: “Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.
Luukkaan evankeliumi 23:43

Minua lohdutti kun katsoin videon, jossa vaimo heräsi vähäksi aikaa kuolleista ja sanoi miehelleen että hän sai tulla vielä kertomaan että hän saa olla vastassa kun hänen miehensä tulee taivaaseen.
Katso video tästä

Kommentoi

T.L Osborn paras ystävänpäivä

Julkaistu 14 02 2022 - 06:38 by

9 vuotta sitten pääsi T.L.Osborn ystävänpäivänä parhaan ystävänsä luo 89 vuotiaana, mitä hän oli kauan odottanut, siitä lähtien kun hänen vaimonsa siirtyi kirkkauteen 1995 70 vuotiaana, oltuaan avioliitossa 53 vuotta.Rakkaus ei koskaan häviä. Siunattu on heidän muistonsa. Kiitos Jumalalle.

Ruotsissa

Kommentoi

Sotaa ei tule

Julkaistu 13 02 2022 - 17:46 by

Ei ainakaan Putinin aikana, mutta jos tulee uusi presidentti niin silloin vasta on vaara.
Näin ajattelen, sillä Putin ei halua sotaa, ja myös Jukka Rokan näyn mukaan vuodelta 1992 Yhtäkkiä näin leveäteräisen verta valuvan “islamin miekan” iskevän jostain Lähi-Idän suunnalta kohti Ukrainaa ja muita irti reväistyjä kansoja.
Asiat menevät eri tavalla.

Kommentoi [1]

10 tähden jätän hävittämättä

Julkaistu 13 02 2022 - 15:18 by

On aika vedota kansojen puolesta (varsinkin Suomen) niinkuin Aabraham vetosi.

Niin Herra sanoi: “Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin,

mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: “Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?

Ja Herra sanoi: “Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan”. Aabraham vastasi ja sanoi: “Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: “En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi“.

Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: “Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Hän vastasi: “Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä“.

Aabraham sanoi: “Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Hän vastasi: “En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä“. Mutta hän sanoi: “Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?” Hän vastasi: “Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä“. Ja hän sanoi: “Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: “Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä“. (1Mo 18:20-32)

Kommentoi

Päivän Sana

Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan Häntä, koska Hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.

Kategoriat

Ulkoiset linkit

RSS Feeds

Etsi tästä sivustosta