Pastori Jon Matutisin profetia 2009:
Esipuhe: Pastori Matutisin esittely:
* Pastori Matutis sai sanan viime elokuussa, kun emme vielä eläneet talouskriisin aikaa. Tämä sama pastori sai aikoinaan profetian Berliinin muurin kaatumisesta ennen kuin siitä oli mitään tietoa. Profetia toteutui tarkasti. Matutis on Berliinin Nazareth-vapaakirkon johtava pastori ja johtaa myös hyvin laajaa lähetystyötä eri puolille maailmaa. Syntyisin hän on Liettuasta. Opiskellut Sveitsissä ja väitellyt siellä tohtoriksi.
Sana Saksasta -
Profeetallinen sana pastori Jon Matutisin kautta:
Rukoillessani tänä aamuna Jumala antoi minulle näyn. Hän näytti minulle suuren, maailmanlaajan liikekannallepanon . Näin itseni kävelemässä pitkin hiekkarantaa. Yhtäkkiä kuului kova jylinä, joka voimistui voimistumistaan. Se ei ollut meren eikä tuulen aiheuttama ääni. Ulkopuolella oli täysin hiljaista. Meren pinta oli sileä kuin lasi. Syvä jylisevä ääni, joka muistutti sortumaisillaan olevien vuorten kumua, jyrisevä ääni, jollaista en ollut siihen saakka koskaan elämässäni ennen kuullut, tuli kaukaa meren toiselta puolelta. Ääni voimistui niin mahtavaksi, että maa alkoi järähdellä ja vapista. Se kuulosti aivan matalaäänisen bassotrumpetin törähdykseltä En ollut koskaan aikaisemmin kuullut tällaista ja näin syvää bassoääntä Koko ilma värisi. Kaivauduin rantapenkereen dyyneihin, kasvot maassa, ja odotin nähdäkseni mitä tästä luonnonnäytöksestä seuraisi.
Kun jylinä ei loppunut, vaan kävi aina voimakkaammaksi, näin alkavani rukoilla ja puhua Jumalalleni tässä näyssä. Sitten kuulin äänen sanovan: Lapseni, älä pelkää. Tämä on minun mobilisaatiokutsuni, merkki toisesta maailmasta. Kutsun esiin ihmisiä kaikista kansoista. Minä ravistelen maata ja merta. Syntiset ja jumalattomat menehtyvät pelosta odottaessaan ahdistuneina asioita, jotka tulevat tapahtumaan.
Ymmärrä, lapseni, että talouskriisi on pannut alulle kaiken tämän Se oli vain tuhon alku. Tämän päivän yhteiskunnan perustus tulee järkkymään niin, että ihmiset menettävät kaiken mitä he ovat saavuttaneet ja säästäneettähän mennessä. Koko infrastruktuuri ja hyvinvointi romahtaa ajan myötä. Elämä tulee olemaan hyvin vaikeaa hyvin monille ihmisille. Yleinen turvallisuus horjuu ja rikollisuus lisääntyy niin, että elämä maan päällä on voimakkaasti uhattuna.
Mutta teidät, jotka pelkäätte minun nimeäni, minä pelastan tuhosta. Minä pidän suojaavaa kättäni yllänne.
Vaikka ei tuullut vähääkään eikä pienintäkään aaltoilua näkynyt merellä, jylinä oli niin mahtava, että sydämeni oli lakata lyömästä. Silloin ajattelin itsekseni: Minä kuolen myös nyt. Ja silloin Herra sanoi minulle: Lapseni, älä pelkää. Sinun tulee elää ja julistaa edelleen minun tekojani. Nouse, mene kotiin ja kerro läheisillesi. Tee heille tiettäväksi, että minun poikani tulo on hyvin lähellä, kynnyksellä. Käynnistän kaiken viedäkseni omani kotiin ja irrotan heitä nyt kaikesta, mikä pidättää heitä tai estää heitä.
Kun nousin ylös totellakseni Jumalan ääntä suunnaten matkani kotiinpäin, näin hyvin monia ihmisiä makaamassa dyyneillä. He olivat tulleet ulos taloistaan kiiruhtaen kohti merta nähdäkseen ja kokeakseen tämän epätavallisen luonnonnäytelmän. He makasivat kasvoillaan kuin lamaantuneina, aivan niin kuin minä olin maannut muutamia minuutteja aikaisemmin. Kun ohitin heidät matkallani kotiin, jatkuvasta kaukaisesta jylinästä huolimatta, nämä ihmiset huusivat minulle: Olet mieletön; et voi mennä kotiin tässä tilanteessa. Se on liian vaarallista. Sitten he hautasivat päänsä syvemmälle dyyneihin, koska he pelkäsivät, mitä seuraavaksi tapahtuisi. He eivät halunneet enää kuulla tai tietää mistään.
Ja sitten Herra sanoi minulle: Teille, lapseni, jotka pelkäätte minun nimeäni, tämä on minun liikekannallepanoni päivä. Teille nousee minun pelastukseni aurinko, jonka valossa minä kokoan todelliset lapseni ja tuon heidät yhteen. Mene, poikani, ja kerro tämä jokaiselle, jonka voit saavuttaa.
Silloin minä kysyin Herralta: Mitä minun tulee sanoa heille? Kerro lapsilleni , hän sanoi, että heidän ei tule enää kuluttaa aikaansa katoavien asioiden parissa, vaan pikemminkin iankaikkisten, ikuisten asioiden. Heidän tulee etsiä minua ja tutkia minun sanaani. Heidän tulee antaa anteeksi toinen toiselleen, niin kauan kuin on vielä aikaa, ja tehdä rauha toistensa kanssa. Heidän pitäisi lopettaa kadehtiminen ja toinen toisensa sormella osoittelu. He eivät saisi myöskään syytellä eikä epäillä toisiaan. Jokaisen pitäisi tehdä se mitä hänen tulee tehdä ja mitä hän voi tehdä Kehota heitä irrottautumaan kaikista tarpeettomista asioista ja lopettamaan kouristuksenomainen omien oikeuksien puolustaminen. Tästä lähtien minä takaan teidän oikeutenne ja huolehdin oikeudenmukaisuudesta teidän puolestanne.
Suuria muutoksia on tapahtumaisillaan kaikkialla maailmassa, jokaisella elämän alueella. Muuttakaa siis mielenne ja olkaa valmiit. Mikään ei tule olemaan niin kuin se on ollut tähän saakka. Mitä kauemmaksi etenin rannalta, sitä heikompana kuulin jylinän, vaikka mielestäni ääni oli muuttunut voimakkaammaksi ja vielä järisyttävämmäksi. Minulla oli tunne ikään kuin minut olisi suojattu lasikaappiin.
Sitten kuulin Herran äänen sanovan: Minä vien lapseni turvaan omalla tavallani. Tulette näkemään kaiken mitä teen maailmassa, joka tulee kokemaa kaikki `Egyptin vitsaukset ennen kuin vedän lapseni luokseni, ennen kuin faarao vapauttaa teidät ikuisiksi ajoiksi. Minun kansani, kestäkää yhdessä. Pysykää yhdessä, rohkaiskaa toisianne. Pian olette päässeet perille.
Tämä oli viimeinen asia minkä muistan tästä näystä. Kun ajattelin kaikkea sitä mitä olin nähnyt ja sitä, mitä minun pitäisi tehdä näyn suhteen, Herra puhui minulle sanoen: Levitä tätä ilmestystä, jonka annoin sinulle tänä aamuna minun `mobilisaatiostani` kaikkialla eteenpäin lapsilleni, ja rohkaise heitä tekemään samoin, sillä minä olen ovella (olen tulossa pian). Ja sano heille, erityisesti minun kansalleni, että heidän pitäisi ottaa vakavasti suhteensa minuun (Jumalaan), ennen kuin on liian myöhäistä . Auttakaa minua levittämään tätä sanomaa kaikkialla. Lähettäkää se ystävillenne ja tuttavillenne. Levittäkää sitä seurakunnillenne ja kotipiireillenne. Kääntäkää sitä toisille kielille.
Maranatha! Herramme tulee.
Pastori Jon Matutis